|
Post by nea on Jun 6, 2007 13:01:48 GMT 2
Lucas käveli asuntolan oleskeluhuoneeseen jossa ei ollut muita. Hän rojahti seinän viereiselle sohvalle makaamaan. Ulkona oli kuuma, eikä sisällä ollut yhtään sen viileämpi. Luc makasi sohvalla hiljaa itsekseen ja huomasi olevansa janoinen. Hän nousi sohvalta ja käveli vieressä olevaan keittiöön, otti lasin kaapista ja avasi hanan. Luc joutui odottamaan jonkun aikaa ennen kuin hanasta tuli kylmää vettä. Hän täytti lasinsa ja kulautti sen saman tien kurkkuunsa. Luc täytti lasinsa uudestaan ja kääntyi lähtien kävelemään kohti oleskeluhuonetta. Käytävällä hän oli törmätä erääseen poikaan joka kiirehti ulos kantaen kasaa koulukirjoja. Poika punastui ja sopersi jotain anteeksipyytävästi ja kiirehti äkkiä ulos asuntolasta. Luc katsoi tämän perään kohottaen toista kulmaansa. Hän ajatteli pojan kuuluvan johonkin "alempaan kastiin", kun kerran nöyristeli häntä noin paljon. Luc meni edelleen tyhjään oleskelu huoneeseen ja istui samaiselle sohvalle, jolle oli aiemminkin rojahtanut. Hän laski lasin lattialle seinän viereen ja meni makaamaan sohvalle. Luc sulki silmänsä ja oli nukkuvinaan, mutta todellisuudessa hän oli täysin hereillä, joskin hieman uupunut kuumuudesta.
[[Mukaan saa tulla ^^]]
|
|