|
Post by mape on Apr 14, 2006 21:30:41 GMT 2
#Otsikkokin varsinainen mestariteos, kieltämättä.# Kävelee alahuultaan purren oleskelutilan sisäänkäynnistä, suunnaten määrätietoisesti sohvien luo. Istuutuu yhdelle niistä. Heilauttaa jotenkin automaattisesti vasemman säärensä oikean päälle, korjaillen iloisen punertavaa toppiaan. Hetken tuo vaaleaverikkö on aloillaan, kunnes hän viimein kurottuu nappaamaan ensimmäisenä sormiensa ulottuville tunkevan lehden hyppysiinsä. Silmäilee hetken lehden kantta nyrpistäen humaamattomasti nenäänsä; jälleen näitä laaduttomia juorulehtiä. Mutta kerta yksi laaduton juorulehti oli aina parempi, kuin nolla laadutonta juorulehteä, päätti Gwen lukea sitä ainakin hetken - tai siis niin pitkään kunnes saisi mahdollisesti seuraa. Laskee lehden käsistään reisiensä päälle kääntäen vain välillä sivua. Alkaa huolittelemaan kynsinauhojansa taaemmaksi sipaisten kuitenkin ensiksi oikealle puolelle leikatut otsahiuksensa parempaan ruotuun. Jää odottelemaan jonkinlaista juttu seuraa. #Tänne siis kuka vain. Ja pahoittelen, roolaustaitoni ovat hiukan ruosteessa. : S#
|
|
|
Post by yohu on Apr 15, 2006 10:37:35 GMT 2
jessy, tai niin kutsutusti jii, potkaisee skeittilaudan vauhtiin ja viilettää skeittilautansa kanssa käytäviä pitkin - opettajat eivät tykkää tästä tavasta liiemmin, sen näkee niiden ilmeistä. jii tekee äkillisen pysähdyksen lautansa kanssa päästessään oleskelutilaan. hieman tutkiva katse kasvoillaan jii antaa katseensa kiertää ympäri oleskelutilaa. kuulee jostain käytävän päästä opettajan saarnauksen että rullalautailu on ehdottomasti kiellettyä sisätiloissa ja blaa blaa sitä rataa. jii kohoittaa kättään kohti opettajaa ja näyttää kuuluisan kansainvälisen käsimerkin ja irvistää nähdessään opettajan vain hermostuvan asiasta. - ota ny iisisti. jii mutisee turhautuneena. tuo seurailee leveästi virnistäen opettajan ilmeiden vaihtelua asteelta toiselle ja naaman värin vaihdellessa asteikkoaan tiheään tahtiin. lopulta opettaja puistelee päätään harmistuneena ja jessy on taas vapaalla jalalla. jii potkaisee skeittilautaansa ja kaappaa laudan maasta. nyt vihdoin ja viimein tyttö onnistuu katselemaan tarkemmin ympärilleen. katse iskeytyy hetkessä kohti gweniä ja kulmat kohoavat aavistuksen. on jo aikeissa läimäyttää kämmenet poskilleen epätoivosta nähdessään gwenin huolittelevan kynsinauhojaan ja nämä niin turhat siistivät eleet mutta päättää leikkiä kilttiä poikatyttöä ja hymyillä vain mahdollisimman sievästi. jii majottautuu nojatuoliin ja tipauttaa skeittilautansa tuolin vierelle. katse kohdistuu nyt tarkemmin gweniin. - mmmoi. jii virnistää vinoon tapaansa ja nappaa ämpeekolmosen kuulokkeen korvaltaan ja napsauttaa soittimen pois päältä. olisihan se kai ihan jees kuulla saako jii mitään kontaktia ylempiasteikkoiseen ihmiseen ( vaikka tosin jii pitää itseään aina suuremmassa arvossa kuin muita ihmisiä. poikkeuksia tietenkin löytyy ! ) .
|
|
|
Post by mape on Apr 15, 2006 11:04:17 GMT 2
Gwen Tajuaa kyllä ympärillään tapahtuvan jotain, muttei viitsi antaa sille mitään erikoisempaa huomiota. Vilkaisee vain ajatuksissaan jättäen itseasiassa tajuamatta, että siinä oli joku. Jos Gweniltä oltaisiin kysytty myöhemmin oliko oleskeluhuoneessa ketään samaan aikaan, kuin hän luki, olisi hän vastannut ehdottomasti ei.
Havahtuu jonkun tervehtiessä itseään. Nostaa mitään sanomattoman katseensa Jiihin mittaillen tätä hetkisen. Muodostaa sitten ihan kohtuu mukavan hymyn säännöstellyille huulilleen. Totta kai Gwen tiesi, että Jii oli alemman kastin tyyppejä. Hän ei kuitenkaan viitsinyt niinkään välittää sellaisista asioista, vaikka toki oli aina mukava kuulua koulun "ykkösiin". Siinä ei ollut kieltämistä. Ystävyyssuhteiden kanssa klikitys ei kuitenkaan sanonut Gwenin tapauksessa miltein yhtikäs mitään. - No moi. Tokaisee heilauttaen toisen käsivartensa lepäämään sohvan käsinojalle. Heittää lukemansa lehden käsilaukkunsa viereen, sohvalle. - Gwen. Esittäytyy vaihtaen samalla vuorostaan oikean jalan vasempansa päälle. Hymyilee edelleen.
#Sun nimes kuulostaapi tutulta. ;o#
|
|
|
Post by yohu on Apr 16, 2006 20:16:05 GMT 2
( oisko vaik mertensaarelt tuttu ? <: )
sisätiloissa pipo päässä tyttö saattaa näyttää joko typerältä tai veikeältä tapaukselta - riippuen siis kuka on kyseessä. jii virnistää gwenin hymyillessä. ei paha, ei paha. jii tavoittelee katseessaan tutkivampaa sävyä silmäillessään gweniä hetken aikaa tarkasti. ei pilkkaavaa sävyä niin kuin yleensä näillä ' ylemmän kastin ' ihmisillä tuppasi olemaan. vaikuttavaa, jii ajattelee mielessään ja hymähtää tyytyväisen oloisena ja tytön esittäytyessä jii tekee nyökkäävän eleen. - jii. esittäytyy ja hetkellisesti miettii että oliko ihan fiksua heittää kutsumanimi. gwen katsoisi tätä varmasti kovin pitkään ja kummaksuen kun ei olla lapselle parempaa nimeä osattu muka antaa. tyytyy siis korjaamaan asian nopeasti. - jii on sit muuten pakollinen kutsumanimi. jessy oikeelta nimeltä. mut jiiks mua on nimitetty kaveripiirissä aina ja ikusesti. selventää asiaa ja nyökkää vielä sanojensa päätteeksi heittäen varmistuksen asiasta että on tosissaan eikä vain heitä minkä tasoista läppää tahansa. - nii mä olen kolmannelta luokalta. tajuaa sitten ilmaista vielä sen yhden perusesittelysession lausahduksen ja virnistää viattomasti funtsittuaan hetken että ehkä tällainen liian muodollinen juttu on vähän tyhmää mutta samapa se. kyllä se juttu siitä kohta luistaisi ( tai sitten ei ). riippuu tietenkin ihan että mitä gwenistä saisi irti ja mitä ei. kuitenkin suhteellisen erilaisia ihmisiä niin juttelun aiheet on vähän hankala ajoittaa samantasoisiksi.
|
|
|
Post by mape on Apr 18, 2006 17:56:33 GMT 2
#Joo, sieltäpä vissiin. (:#
Kerkeääkin, kas kummaa, jo kohottamaan kysyvästi toista säännölliseksi trimmatuista kulmakarvoistaan kuullessaan toisen 'nimen', tai itseasiassa lempinimen. Nyökyttelee naurahtaen perään hiljaa. Tai ei Gwen oikeastaan naurahtanut, hymyili vain leveämmin ja hymähti. - Kiva tutustua, Jii. Sanoo painottaen erityisesti toisen nimeä. Saattoi kuulostaa jopa vähän imelältä. Teennäiseltäkin, vaikkei sen sitä ainakaan pitänyt olla. 'Kiva' oli nimittäin helpompi olla kaikille, kuin vain osalle. Sillä tavoinhan oikea suosio syntyy, eikä vain pärstäkertoimeen perustuva- suosio. Vie hiuksiaan - uudemman kerran - korvansa taa. - Ai niin, enhän mäkään ole oikeasti Gwen. Mun nimeni on Gwyneth jos totta puhutaan, Gwen on kai vaan jotenkin luonnollisempi sanoa koska ne tekee niin. Selventää omaakin tilannettaan Jiin tavoin. Menee mietteliään näköiseksi. Ei Gwen itsekään välttämättä sanoisi itseään enään Gwynethiksi, vain jos pyydettäisiin oikeaa- eikä lempinimeä. Mutta jos ei, Gwen olisi pelkkä Gwen. - Mä olen toiselta. Heittää takaisin heti perään. Luonnollista.
#Kökläpäs tästä tuli..#
|
|
|
Post by yohu on Apr 20, 2006 7:37:05 GMT 2
- nasta tutustuu suhunkin, gwen. jii sisäisti heti että hän kutsuu tätä uutta tuttavuuttaan gweniksi. piste. jiin puhetyyli saattaa aavistuksen erota gwenin puhetyylistä. räppärien klikkiin kun kuuluu, on puhetyyli myös aavistuksen erilainen. erinäisten sanojen painottaminen tietyissä kohtaa ja erilaisten vertauskuvien käyttäminen kuuluu kuvaan. jii irvistää. - tai siis niinku kiva tutustuu. virnistää viattoman oloisesti. jii silmäilee gweniä tarkkaan. ei yhtään tyypillistä diivojen käytöstä. silloin jii jopa tajuaa ajatella asiaa tarkemmin. ehkäpä gwen ei ole diivojen klikkiä. hyvä jii hyvä. tajusit taas jotain uutta. - ootsä viihtyny kauanki täs koulussa ? meinaan vaan, et mä ainaki oon ihan hyvin viihtyny täs koulussa sillai ku funtsii et ei yleensä koulut jaksa innostaa mut tääl on sitä jotain jänskää et tääl jopa jaksaa niinku oikeesti olla. ei tosin sillä .. ei tääkään koulu oo saanu mua läksyjen ääreen ihan super himokkaasti. jii virnistää sanojensa perään, nojautuen rennommin nojatuolin selkänojaa vasten ja antaa katseensa kohdistua nyt tarkemmin gweniä kohden.
|
|
|
Post by mape on Apr 21, 2006 16:07:20 GMT 2
- Kyllähän täällä ihan kohtuu kivaa on kuitenkin jos kattoo siihen mun entiseen kouluun, se oli vaan yhtä läksyjen tekemistä ja kokeisiin lukemista ja läksyjen tekemistä. Oli viikossa varmaan yhtä monta koetta, kuin David Beckham ostaa boxereita vuodessa - eli ihan liikaa. Sitä paitsi ne maikatkin oli ihan skitsoja.. Selittää elehtien käsillään juttunsa etenemisen myötä, mahdollisimman 'dramaattisesti'. Nyt kun kerta Gwen oli sen puheeksi ottanut - siis vanhan koulunsa, jossa oli viettänyt lukion ensimmäisen - alkoi hän miettimään niitä aikoja entistä tarkemmin. Siinä koulussa oli ollut ihan erilainen systeemi kuin Phoenixissa, ylä-astekin samassa ja koulu oli muutenkin ollut paljon pienempi. Kaikki niinsanotusti tärkeä tapahtui rakennuksen ylä-asteen puolella. Valitettavasti. Tosin kävihän Gwen siellä ylä-asteenkin. Silloin meno oli vähän erilaista. - Itseasiassa siel oli ihan ankeeta tähän paikkaan verrattuna. Lisää vielä nyökytellen, tuijottaen suurinpiirtein Jiin ja itsensä välissä olevaa sohvapöytää. - Mm-m, ei nää saa muakaan läksyistä entistä enempää innostumaan, vaikka helpompihan se on täällä kuitenkin jos silleen aattelee, että voi nopeeta tehä läksynsä vaikka asuntolassa ja lähtä sit yhtä nopeeta takasi jonnekki josson enemmän eloo. Tai silleen ku piti aina ennen mennä kotia ja tälleen, tääl on kaikki lähellä. Ja muutenkaa ei tarvii olla koko ajan mutsien ja faijojen silmien alla, you know. Jatkaa vielä naureskellen väliin. Tajuaa sitten vielä kysyä, kun ei tämäkään asia mikään itsestään selvyys ollut: - Niin siis asutko säkin asuntolassa vai ihan kotosallas ? Kurtistaa aavistuksen kumpaistakin kulmaansa näyttäen jopa Gwenille itselleen luonnottoman kiinnostuneelta, vaikkei tuo miltään varsinaiselta utelemiselta kuulostanut.
|
|
|
Post by yohu on Apr 24, 2006 11:39:08 GMT 2
( anteeks kauheesti kun kesti vastata mut olin viikonlopun pois koneelta ni sillai .. :/ )
jii kuuntelee gwenin kertomista koulusta. jo pelkkä ajatus tuosta koulusta kuvottaa. - maikat ny toisaalt on joka koulussa aika sekopäit mut kyl niihin niinku sit tottuu. mut on tietty poikkeuskouluja missä ne maikat on ihan vinksahtaneit ja sit niist ei saa yhtään mitään tolkkuu. tääl koulussa noi maikat ei ny onneks niin kiihkeesti oo kattomas jokast askelta et mitä tekee väärin ja mitä ei. mä pimahtaisin hetkes jos täälläki koulussa olis sellast vahtaamist päiväst toiseen. jii nyökähtää sanojensa päätteeksi ja kuuntelee gwenin puhuessa läksyjen tekemisestä. jii ei vieläkään ymmärrä mikä idea niillä läksyillä oikein on vaikka kyllä tyttö niitä joskus salaa onnistuu vääntämään hetken aikaa - hermot siinä tosin loppujenlopuksi on aina mennyt kun ei jii ole niitä kovin innostuneita ihmisiä jos läksyihin on katsomista. - joo mut onhan se tosiaan helppoo tääl tehdä ne läksyt sillai kuitenki. myöntää lopulta ja virnistää viattoman oloisesti. - kyl mä asun ihan tääl asuntolas. huone kolkytviis. toka kerros. jii heilauttaa kättään huolettoman oloisesti ja potkiskelee kevyesti kengän kärjellään skeittilautaansa. yleensä tässä vaiheessa päivää pitäisi näkyä oppilailla väsymystä kasvoilla edes vähän mutta jii on ihan täydessä vauhdissa - vaihteella. skeittiramppi odottaisi tyttöä illalla ja yöllä sitten vasta nukkumaan. aamuherätykset olisi kuitenkin ne hankalimmat. siksi yleensä aamutunnit jotenkin vain jäävät jiiltä kokonaan pois.
|
|
|
Post by mape on Apr 29, 2006 13:31:17 GMT 2
Nyökkäilee ja hymisee jotain myöntävää aina väliin, luonnollisesti. Oli mukava tavata joku, joka oli suunnilleen samoilla aaltopituuksilla tuollaisissa asioissa, vaikka kukapa nyt ei vihaisi sekopäisiä opettajia ja läksyjä sun muuta ei-niin-mukavaa. Olihan Gwenissä ja Jiissä paljon epäkohtiakin, ainakin näin ulkoisesti. Mutta mitäs siitä, kukin tavallaan ! - Mm, niin. Tokaisee nyt hieman painokkaammin. Tarttuu miltein samantien takaisin äsken aloittamaansa asuntolassa-asutaan aiheeseen. Ilme kirkastuu kerta heitolla tytön kuullessa lisää Jiin omasta kämpästä, asunnosta, miksi nyt ikinä sitä tahtoo kutsua. - No hei, sithän me ollaan melkein naapureita ! Mä asun huoneesse kolmekolme. Hihkaisee käyttäen toisen kätensä etusormea ilmassa, ikään kuin 'heurekan' merkkinä - tosin ei tässä tilanteessa sitä ihan heurekaksi voinut kutsua. Hymyilee voimakkaasti.
#Eei tuo mitään, itsellänikin kestää tässä aina väliin, nytkin on ollut vähän kaikenmoista juttua. ;P#
|
|
|
Post by yohu on May 3, 2006 17:51:23 GMT 2
jii tykästyy yhä enemmän ja enemmän gwenin kanssa juttelemisesta. erilaisia mutta silti juteltavaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi jos vain osaa kysyä tai ilmaista asiansa oikein. gwenin ilmoittaessa huoneensa numeron, kasvoille kohoaa leveä virnistys. - hei asiaa ! me ollaan niinku .. vastakkaisnaapureita. eiku .. mitenhän sen sanois oikein .. hetkeksi tyttö jää pohtimaan asiaa mutta heilauttaa kättään turhautuneena kun ei keksi sopivaa sanaa kuvaamaan tätä naapuruutta. - jotain sellaista kuitenkin. toteaa vielä ja naurahtaa kevyesti. nojailee leppoisasti tuolin selkänojaa vasten ja hymähtää. - aik siistii ku tutustu vastapäiseen naapuriinsa heti ensimmäiseks tääl koulussa. aika hyvä tsägä tässä ny sitte. ku siis en mä täält muita ny tunne ku sut sillai. potkaisee skeittilautansa vahingossa jalan ulottumattomiin joten kurottautuu tuolilta kepeästi ja rullaa laudan takaisin penkin vierelle. nojautuu sitten takaisin selkänojaa vasten ja läjäyttää toisen jalkansa skeittilaudan päälle ja rullailee sitä ees taas pienellä välimatkalla.
- ( en jaksa tehä uutta roolijuttuu ni tähän sit ) jii nyökkää kevyesti ja heilauttaa kättään. - näkyillään. poikatyttö väläyttää uskollisimman hymynsä, nousee itsekkin ylös nojatuolista kaapaten samalla skeittilaudan mukaansa. rullailu jatkukoon.
|
|
|
Post by mape on May 28, 2006 13:06:27 GMT 2
- Jep jep, aika tuuria. Sanoo nyökytellen. Korjailee sitten vähän toppinsa helmaa haukotellen. - Mutta mutta, mä tästä voisin häipyä. Tarvii saada vähän raitista ilmaa. Sanoo vinkaten leikillään. Nousee ylös napaten käsilaukkunsa mukaan. Heilauttaa kättään ja lähtee kopistelemaan pois päin. - Näkyilläänn Jii ! Huikkaa hymyillen. Katoaa ulkosalle.
#heivasin ton ny pois ku on vähä katkolla tää mun ropettamiseni.#
|
|