|
Post by candice on Feb 25, 2006 22:36:42 GMT 2
Summer käveli hiljakseen pienempää oleskelutilaa kohti. Jostain syystä Sum kaipasi hiljaisuutta, vaikka yleensä olikin melko seurallinen. Tyttö oli jo tottunut kuulemaan kaikenlaisia juttuja eri ihmisistä, mutta hän osasi myös jättää ne omaan arvoonsa. Parempi tutustua itse ihmisiin, kuin päätellä puheiden perusteella.. varsinkin siksi, koska useimmiten jutut olivat perättömiä juoruja. Sum istahti yhdelle sohvista ja katsahti ympärilleen. Kovinkaan montaa ihmistä ei ollut juuri sillä hetkellä näkyvissä. Ainakin hiljaisempaa. Normaalisti Sum istui puheen keskellä ja harvoin kovinkaan hiljaisessa ympäristössä.
Tähän mennessä Summerin elämä oli keskittynyt urheiluun ja teatteriin. Vaikkei Sum ollutkaan yhtä aktiivinen teatterin harrastaja, kuin Sunny. Summer hankki mielellään ystäviä, mutta täällä se oli jäänyt vähemmälle. Toki hän tiesi muita teatterista ja urheilusta, mutta niille jos jotain kertoisi voisi olla aika varma, että asiat eivät pysyisi ainakaan salassa. Sum pyöritteli hiuksiaan sormensa ympärille ja huokaisi.
[Otsikko on plääh, mutta se onkin vaan otsikko. Ja kuka tahansa saa tulla häiriköimään.]
|
|
|
Post by anna on Feb 26, 2006 1:19:31 GMT 2
Jack marssii oleskelutiloihin, päämääränään tietokone ja sähköposti porukoille. Jack loi pikaisen, mitään sanomattoman katseen oleskelutiloissa olevaan tyttöön ja tervehtii tätä nyökkäyksellä, suuntana vapaana oleva tietokone. Poika avaa sähköpostin ja alkaa rustaamaan viestiä kotiin, vielä hetki ja loma olisi edessä, poika oli aikeissa matkustaa kotiin, perhettään tapaamaan. Jack vilkuilee sivusilmällä ympärilleen jottei kukaan saisi luettua tänän viestiä. Kliks, lähetysnappulaa ja viesti lähti matkaan. Helpotti kertoa jutut mutsille.
Jack pyyhki sivuhistoriat ja poistui koneelta. Jack loi huomattavasti kiinnostuneemman katseen tyttöön ja istahtaa tämän viereen sohvalle. "Terppa, kuis kulkee?" Jack kysyy hymyillen pienesti, utelias katse kohdistuneena tuon silmiin.
|
|
|
Post by candice on Feb 26, 2006 2:52:06 GMT 2
Summer vilkaisi poikaan joka käveli oleskelutiloihin. Sum ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen mitään sen enempää huomiota vaan katsahti taas ympärilleen. Nyt jos Sum näkisi jossain kikattavan tyttöporukan hänen tekisi mieli olla jossain muualla. Olihan ne ihan kivoja, muttei niin kivoja. Rasittavinta oli esittää yhtä aivotonta, kuin monet olivat. Sum oli kuitenkin aina pyrkinyt olemaan välittämättä siitä, että hänet aliarvioitiin monesti. Vaikka hän ei ollutkaan koulun priimus niin ei se tarkoita, että hän olisi tyhmä. Piti vain esittää, että ei tajua kun kustannuksella pilaillaan. Helpommin sanottu, kuin tehty.
Sum katsoi poikaa, joka nyt istui myös sohvalla. ”Siinähän se menee. Kaipa paremminkin vois mennä.” Sum vastaa pojalle ja hymyilee pienesti. ”Miten itelläs?” Sum kysyi vuorostaan. Jos Sum menisi vanhemmilleen puhumaan puhekielellä niin hänen äitinsä meinaisi varmasti saada sydänkohtauksen. Hänen vanhempiensa mielestä kaikkien kuuluisi puhua kirjakielellä ja siihen Summeria ja Sunnya on opetettu siitä asti, kun he oppivat puhumaan. Kumpikaan ei kuitenkaan ole oppinut kirjakielen puhumisen ihmeellistä taitoa, mutta sitähän heidän vanhempansa eivät tiedä.
|
|
|
Post by anna on Feb 26, 2006 12:44:59 GMT 2
Jack kuuntelee tytön selostusta ja nyökkää "Samaa tähän suntaan, mut toisaalta, tän paremmin ei voisi mennä." Jack latelee virnistäen, hieman kummallisen vastauksen, tottahan se oli, kovis saralla meni paremmin kuin koskaan, mutta ns. henkilökohtasiella ei-kulissipuolella otti koville. "Mikäs sun nimi on?" Jack kysyy, poika ei pitänyt hiljaisuuksista keskusteluissa, vaikka itse oleskelutilassa ei ihan hiljaista ollut, ärsyttävä teinilauma hihitteli toisella puolella oleskelutilaa.
|
|
|
Post by candice on Feb 26, 2006 18:25:36 GMT 2
Summer hymyili pienesti ja kiersi hiukset pois sormensa ympäriltä. Tyttö kuunteli hetken hiljaa. Mahtavaa.. kikattava teinilauma levittelemässä toisten asioita kenties. ”Summer.” Tyttö vastasi kysymykseen. ”Sun?” Harvemmin Summerilla oli niitä päiviä jolloin hän ei keksinyt mitään puhuttavaa.. kenties nyt oli yksi niistä harvoista päivistä.
[Ajatus ei kulje -__-]
|
|
|
Post by anna on Feb 27, 2006 16:28:54 GMT 2
Jack nyökkää taas tuttuun tapaansa tytön kertoensa nimensä, kuin kertoakseen että kuunteli. "Jackhan tuo" poika vastaa väläyttäen pienen hymyn. Hetken oli taas hiljaista, mutta eipä tuo Jackia haitannut. Jätkä haukotteli, vielä ramasi äskeiset tirsat. "Mitäs sä täällä yksin istuskelet? Rauhottumassa vai? Se ei ainakaan onnistu niin kauan kuin toi teinilauma kikattaa tuolla..." Jack sanoo luoden sitten murhaavan katseen teinityttöjen juorukerhoon.
|
|
|
Post by candice on Feb 28, 2006 18:16:43 GMT 2
Summer vilkaisi kikattavien tyttöjen suuntaan. ”No ne on aina tollasia. En ihmettelis, vaikka ne kikattais unissaankin. Ja on täällä nyt vähän rauhallisempaa.” Summer sanoi. Mahtaakohan ne edes nukkua.. niillä näyttäisi olevan vähän liian kiire ton ainaisen kikatuksen kanssa. ”Koita viettää noiden lähettyvillä pari päivää ja testaa sitten missä on rauhallista.” Summer sanoi hymyillen pienesti. Jos niiden seurassa joku ’ulkopuolinen’ sattuisi kestämään edes pari tuntia niin saisi onnitella itseään. Eihän niiden jutut lopu koskaan ja ne ovat aina yhtä tyhmiä.
|
|
|
Post by anna on Mar 2, 2006 0:38:03 GMT 2
"Luulempa et ne kikattaa unissaanki." Jack naurahtaa ja vilkaisee pissilaumaa, sitten kelloaan. Äh, pitää lupsdin mennä jätkien kaa kaljotteleen. Kait se on pakko. poika miettii. "Mun pitää nyt kyll mennä." Jack sanoo virnistäen, heilauttaa kättään morjestukseksi ja poistuu oleskelutiloista, suunnaten kulkunsa kohti ulkona odottavaa poikaporukkaa.
|
|