After Acid Blues

[baabaa]

Billie Bronk ja Judd Hoplix olivat taas kävelleet huomaamattaan vanhalle juna-asemalle. Judd katseli käytöstä poistettuja junia, jotka toivat jälleen mieleen Glasgow'n. Aberdeeniä hän ei enään edes halunnut ajatella. Siitä vain tulisi niin kova ikävä takaisin kotikaupunkiin, Skotlantiin. Kuitenkin moni muisto putkahti päähän, välillä monta kertaa päivässäkin, välillä vain muutaman kerran viikossa. Vaikka oli Judd Phoenixissäkin viihtynyt. Ja siitä hän sai kiittää Billiä, joka tällä hetkellä nojasi junan seinään heikon oloisena ja piteli käsiä ohimoillaan. Billiellä oli takana huono trippi, ensimmäinen laatuaan huonona. Ja yleensä kun LSD oli ollut niin hauska huume.

Judd oli ensimmäistä kertaa elämässään selvästi jonkun johtama. Ja Billien hän oli oitis todennut itseänsä paljon kovemmaksi 'jätkäksi' tutustuttuaan häneen. Näkihän tilanteen jo tästäkin. Judd ei edes viitsinyt kiusata Billie'ä siinä tilassa. Ei ilkkua varsinkaan. Pahiksista pahempi olisi vain räjäyttänyt kaiken suuttumuksensa nyrkin iskuna kasvohin. Billie oli hyvä tyyppi mutta hänen kaverinaan sai toisinaan olla varovainen.

"Käärippä sätkä", Billie huikkasi Juddille. Hänen olonsa oli kohentunut huimasti viimeisen puolen tunnin aikana. Pääasiassa Billie oli enään erittäin uupunut. Taas kerran hän teki itselleen lupauksen olla "enään koskaan käyttämättä". Tällä kertaa lupauksen kohde oli LSD, happo, hippihuume. Billie lysähti maahan istumaan, hän nojasi selkänsä junavaunuun. Billie silmäili Juddin vaatetusta. Lanteille ulottuva aukinainen nahkatakki, jonka alla näkyi olevan musta, lyhyehkö paita. Juddin napakoru näkyi. Kaulassa hänen ystävällään oli violetti syyriahuivi ja jaloissaan farkut. Ne eivät olleet mitään hoppari mallia mutta Juddin päällä hieman löysät kuitenkin. Niittivyö piti housut paikoillaan. Siinä hänen ystävänsä kääri sätkää niin vaarallisen näköisenä, mustat lyhytvartiset bootsit jalassaan, lyhyet hiukset villisti sekaisin. Billie oli melkein ylpeä omistaessaan noin pahiksen oloisen kaverin. Ja sitähän Judd todella olikin, pahis.

Billie katsoi nyt omaa vaatetustaan. Hänellä oli päällään se perus takki, josta hänet kaikkialla tunnistettiin - tosin yleensä ottaen hänen naamataulunsakin oli jo tunnettu minne tahansa hän ghetossa kävelikään. Billien farkut olivat haaleansiniset, polvista jo rispaantuneet ja tiukemmat, kuin Juddilla. Likaisemmat myös. Billie tajusi olevansa melko epäsiisti näky hiukset sotkussa ja tummat miekitkin hieman levinneenä. Judd nakkasi Billie syliin sätkän. "Thänks", Billie sanoi ja virnisti. Hän kaivoi taskustaan sytkärin ja laittoi tupakan palamaan. Ja ai että helpotti! Taivas oli harmaa ja enteili sadetta. Billie niinkuin Juddkin piti siitä ilman levottomasta tilasta.

[popina]

//voinko mä tulla tähän vielä? oon oikeesti tosi pahoillani, et en vastannu tähän mut unohin tän koko paikan ja tälleen. sorisorisori! en kyllä nyt ehi vastausta laittamaan, mutta laitan sen tänään illemmalla. voii nyt vituttaa kun äsken kirjotin oikeen pitkän vastauksen, mut sitten se vaan katos! taisin painaa jotain väärää nappulaa. ja tää ei oo tekosyy!
eli illemmalla tulloo vastaus\\

[baabaa]

(( Joo ehdottomasti saa mukaan tulla. En la-su saa vastattua, en oo kotona. Mutta tuu toki mukaan. Ja uskon, ettei ole tekosyy, koska mulle on itsellenikin samanlaista tapahtunut ja se on niin mielettömän vittumaista. Etenkin sitten kun on oikeasti loistava pitkä teksti. Alkaappa siinä sitten vääntämään jotain uutta, johon olisi sisällytetty ne hyvin onnistuneet kohdat samalla tapaa.. ))

[popina]

((jep, se on ihan sairaan rasittavaa ja ärsyttävää. mutta tässäpä sitten jatko, voi olla vähän kökkö kun mua vähän väsyttää mutta toivottavasti ei liian kökkö!))

Oliva Bluesin punaisten, korokepohjaisten korkokenkien n. 10 senttiset korot kopisivat vasten asfalttia. Vasemmassa kädessä roikkui rennosti tupakka, ja oikeassa tämä näpläsi sytkäriä, joka oli jäänyt käteen roikkumaan, koska tyttö ei ollut jaksanut laittaa sitä laukkuunsa.
Yläosaksi Oliva oli vetänyt aivan liian ison, pitkähihaisen ja haalistuneen Rolling Stones-logolla varustetun paidan. Se oli joskus ollut musta, mutta nyt se oli haalistunut tummanharmaaksi, eikä logostakaan ollut kuin enää rippeitä jäljellä. Alaosaksi hän oli vetänyt todella, todella tiukat, mustat pillifarkut, joissa tytön jalat näyttivät melkein olemattoman laihoilta. Huolimattoman asun kruunasi vielä todella iso, nahkainen laukku, joka oli täynnä tavaraa ja pullottikin sen mukaisesti. Hiukset, jotka yleensä olivat viimeiseen suortuvaan asti huolitellut, oli vedetty löysälle, sotkuisalle nutturalle, joka oli valumassa niskan päälle. Vaikutelma oli aika sotkuinen, aivan kuin Oliva olisi vain noussut sängystä ja vetänyt lähimmät vaatteet päälleen.
Oikeastaan niin se oli käynytkin. Oliva oli herännyt, ahdistunut ja lähtenyt ovesta ulos. Edellisen päivän meikit olivat valuneet tytön poskille, mutta siitä hän ei ollut välittänyt.
Phoenixiin tulonsa jälkeen Oliva oli viettänyt melkein kaikki aikansa yksin. Hän ei ollut tutustunut kovin moniin ihmisiin, eikä saanut ystäviä. Se kostautui ahdistuskohtauksina, jolloin oli pakko päästä ulos raikkaaseen ilmaan. Phoenix High Schooliin tultuansa tyttö oli odottanut saavansa ystäviä, mutta jostain syystä Olivasta oli muuttunut paljon sulkeutuneempi kuin ennen. Hän ei puhunut niin herkästi tuntemattomille kuin ennen, ja jos joku tuntematon tuli puhumaan hänelle, tyttö meni hämilleen.

Oliva oli ajautunut omiin ajatuksiinsa, ja havahtui siihen kun ei enää tietänyt missä oli. Hän katseli ympärilleen, ja hahmotti rautateitä ja autioita junia. Varmaan joku hylätty juna-asema.
Oliva kääntyili ja pälyili ympärilleen. Ei ristin sielua lähimaillakaan. Takaisin tulo omia jälkiä pitkin olisi mahdotonta, koska Oliva oli uneksinut suurimman osan matkasta, eikä tiennyt minne suuntaan pitäisi mennä.
Tyttö tunsi epätoivon valtaavan ruumiin. Vittuvittuvittu. Vitun vittu. Tuntematon paikka, ei ketään keltä kysyä tietä. Pakko kai olisi löytää jonkinmoinen uloskäynti jostain suunnasta.
Oliva lähti kävelemään eteenpäin. Hän huomasi, että tupakasta oli varissut jo kaikki poltettavat osat pois, joten hän ryhtyi kaivamaan laukkuansa. Valitettavasti askia ei löytynyt. Vitun vittu. Oliva oli unohtanut ostaa uuden askin, ja nyt kun sitä erityisesti tarvittaisiin, tietystikkään mitään ei löytynyt.
Oliva huokaisi ärtyneenä ja lähti lampsimaan vieläkin eteenpäin. Hän katsoi ympärilleen, joka ilmansuuntaan, ja lopulta hän havaitsi kaksi naishahmoa. Oliva puri huultaan, mietti hetken ja lähti sitten varovaisesti kävelemään kohti heitä. Ilmassa haisi sateelta, ja pienen paineen pystyi erottamaan.
Olivan korkojen kopina kaikui, kun hän lähestyi noita kahta hahmoa. Nyt hän oli niin lähellä, että pystyi erottamaan rokkarityyppiset naiset.
Oliva mietti hetken, ja sitten, tarpeeksi lähellä ollessaan, hän huikkasi käheällä, hermostuneella äänellänsä vain "Hei!", ja jatkoi sitten lausettaan odottamatta, vastaisivatko nuo kaksi. "Mä olen vähän eksyksissä, ja tota, öö, mistä täältä pääsee pois?"

((voi ei, nyt ku luin tän jälkeenpäin niin oon tainnu olla tosi väsynyt koska tästä tuli aika huono :D toivottavasti ei kuitenkaan liian huono))

[baabaa]

Billie veti savut. Hän nosti hivenen leukaansa ja samalla katsettaan. Heitä näytti lähenevän tyttö pillifarkuissa ja korkokengissä, paitana kulunut rollari paita. 'Helvetin tyylikäs' Billie ajatteli ja laski taas katseensa. Hän oletti nuoren vain menevän ohi. Vaikka... Aivan kuin tuo tyttö olisi tuttu jostain? 'Niin, kai jostain bileistä. Jostain sumusta, jota ei muista nyt eikä koskaan.'

Billie oli yllättynyt kuullessaan yhtäkkiä puhetta siltä suunnalta, josta tämä tyttö oli äsken tullut. Hän nosti katsettaan ylös päin. Billien silmät olivat vihamieliset vaikkakin tällä kertaa se ei johtunut häiritsijästä niinkään paljoa. Pääasiassa Billien omasta hatarasta tilasta.

Tässä vaiheessa Judd sitten näki paikalle tulleen. Salamana hän käänsi katseensa äänen suuntaan. Nuori mittaili nopeasti Olivaa päästä jalkoihin. 'mistä täältä pääsee pois?' - sisäisesti ja täysin tunnetta näyttämättä Juddia nauratti tytön ilmaisu. "Koetahan kuolemaa, ei kai sitä muuta tietä täältä pois ole", Judd sanoi murtaen vahvasti skottilaisittain. Aivan kuin tyttö olisi tuttu jostain.. Hän jatkoi: "Jos siinä oli kaikki kysyttävä niin jatka vaan matkaa".

Billie'ä vain ei yhtään haitannut tuo paikalle kävellyt tyttö. "Judd, turpa kii hetkeks", Billie sylkäisi sanat suustansa. Judd tuhahti. Hän ei pitänyt siitä, että hänelle puhuttiin tuohon sävyyn. Mutta hän myös tiesi, ettei Billie'ä mikään muuttaisi hänen tyylistänsä olla ystävä. Niin, Billie näki jotain erittäin esteettistä paikalle tulleen kasvoissa - johtui se sitten haposta tai Billien pienenpienestä sisäisestä taiteilijasta ei hän halunnut päästä niin mielenkiintoista ilmestystä vain kävelemään ohi. Niimpä hän omalta osaltaan avasi keskustelun. "Kerrohan, mikä sun nimi on, mistä tuut, mistä tunnistan sut?"

(( Väsyneen tilan tuotosta. Luin tämän läpi ja siinä nyt oli jotkut kohdat vähän vituilleen. Mutta toivottavasti jummarrat. ))

[popina]

Kysymyksensä jälkeen Oliva jäi odottelemaan vastausta. Hän katseli kumpaakin tyttöä kulmat hivenen kurtussa. Oliva oli tehnyt sitä pikkutytöstä saakka, hän yritti huomata jokaisen pienen yksityiskohdan ihmisen kasvoissa. Hänestä oli myös hauska seurata ihmisiä, miten he kävelivät, miten he elehtivät ja mitä ilmeitä tekivät puhuessaan. Kummankin tytön ulkonäkö miellytti silmää, mutta heidän olemuksensa olivat aivan erilaiset. Pidempihiuksisempi vaikutti paljon aggressiivisemmalta ja hyökkäävämmältä kuin toinen, mutta ei lyhythiuksinenkaan varmana mikään puhdas pulmunen ollut.

Pitkähiuksisen nostaessa katsettaan, Oliva hätkähti hieman jossain syvällä sisimmässään. Hän oli ollut oikeassa, pitkähiuksinen näytti aika aggressiiviselta.

Kuullessaan lyhyempihiuksisen vastauksen, Oliva tuhahti. "Vittu arvaa onko sitä tässä jo mietitty", hän vastasi. Olivan ääni ei ollut vihainen, ehkä vain hieman ärtynyt. Silti tämän poskessa oli pienenpieni lommo, joka kieli siitä että häntä nauratti.
Lyhythiuksisen toiselle kommentille tyttö ei edes lotkauttanut korvaansa. Hän jäi seisomaan paikoilleen melkein vain ärsyttääkseen tuota tyttöä.

Kuullessaan pidempihiuksisen tiuskaisun toiselle tytölle, hän hätkähti. Aivan kuin nimi olisi hänelle jostain tuttu. Hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, että oli varmasti kuullut sen vain joskus kadulla ohimennen. Toisenkin tytön joku pieni yksityiskohta kasvoissa näytti tutuilta, mutta ehkäpä hän oli nähnyt tytön joskus kauan sitten vaikka kadulla tai kaupassa.
"Mä olen Oliva", hän vastasi tytön kysymykseen ja hymyili hieman ja poskiin nousi pienet lommot. "Lontoosta kotoisin", hän vielä jatkoi. Kotipaikka vaihtui aina vähän väliä, koska Oliva ei millään muistanut mistä hän oli sanonut tulevansa jollekkin muulle. Nyt hän toivoi, että muistaisi Lontoon seuraavan kerran kuin joku kysyisi tuota kysymystä.
"Entä te?", Oliva vielä sanoi. Hän oli jo lisäämässä lauseensa loppuun 'näytätte vähän tutuilta', mutta sitten päätti ollakkin sanomatta mitään.

((kyllä mä ainakin ymmärsin :D. tämäkin on väsyneenä rustattu joten jälki sen mukaista))

[baabaa]

Juddin ensireaktio tyyppiin oli nyt se, että hän vihasi Olivaa. Ja syy oli pääasiassa siinä, että tuon typykän takia Billie oli taas tiuskinut hänelle. Eikä Juddin hermot sinä aamuyönä olleet parhaimmillaan. Ensinnäkin hän oli seisonut ja pyörinyt siinä ympäriinsä useamman tunnin ja vain koska Billie, hänen ystävänsä, oli heikossa kunnossa. Eikä Juddia häirinnyt se, ettei hän saanut mitään kiitosta. Häntä ketutti ennemminkin se, että hänelle tiuskittiin sen jälkeen, kun hän yritti auttaa. Nuori oli väsynyt ja hiostava ilman tila ei miellyttänyt. Ilma nimittäin oli kostean trooppinen ja nahkatakki hiosti.

Judd keskittyi kuuntelemaan Olivan puhetta aivan kuten Billiekin. Mutta Judd kuunteli aivan eri mielellä. Hän etsi puheesta alitajuisesti kipinää, jonka nojalla saisi näpäytettyä jotain paikalle tulleelle. 'Oliva, vai niin. Mikä vitun oliivi, my fucking christ. Siinä se selittää, siinä se puhuuuuu.. Lontoosta, jaa, MITÄ! Ai Lontoosta, just joo, bollocks!' Juddin katse siirtyi kaukaisuudesta Olivaan. Ja hän katsoi nuorta niin mahdollisimman ilkeästi, kuin kykeni, rojautti nahkatakkinsa maahan ja aloitti:
"Aye, liar! London in your dreams! Puhuhan vähän cockey'a, jooko, oikeen Lontoon tyyliin. Hei mut ei onnistu, koska sieltä sä et ole. MÄ olen skotti ja mä kyllä tunnistan miten lontoolainen puhuu!" Judd pieksi suullaan. Billie katsoi nyt häntä kulmat hieman koholla. Hän nousi seisomaan ja rupesi puhumaan: "Ai, vai niin". Alku tuli vielä rauhallisesti mutta sitten hän yhtäkkiä karjaisikin: "Kuule, mä en pidä siitä, että mulle valehdellaan! Jos sun on tarvis valehdella syntymäpaikkas niin älä kerro sitä!" hetken ajan Billie kokosi hermojaan. Hän käveli muutaman askeleen junan viertä yhteen suuntaan, kääntyi takaisin päin, otti muutaman askeleen. Ja tämän hän toisti muutaman kerran erittäin julma ilme kasvoillaan, kunnes sitten yhtäkkiä pysähtyi. "Niin mistä mä tunnen sut, ala selvittää, puhu! My cosh.."

[popina]

Olivalla oli aivan tajuttoman tukala olo. Paita oli jo kauan, kauan sitten liimautunut kiinni ihoon, ja se oli selkäpuolelta aivan märkä. Hän ei vieläkään ollut tottunut Phoenixin aivan liian kuumaan ilmastoon.

Lyhyempihiuksisen heittäessä nahkatakkinsa maahan, Oliva katsoi tähän heti salamannopeasti, ja hiukset lennähtivät vähän tuulen voimasta. Sitten kun tämä aloitti sylkemään sanoja suustaan, Olivaa alkoi huvittaa. Ehkä tytön aikomus oli ollut pelottava tai uhkaava, mutta jostain syystä Olivaa vain nauratti. Tätä hän ei kuitenkaan näyttänyt kummallekkaan, piti suunsa vain rentona ja taisteli suupielien kohoamista vastaan. Ilme oli kuitenkin jonkin verran sarkastinen, kulmat olivat korkealla ja toinen silmä hieman sirrillään. Hän ei vain voinut sille mitään.
Sitten kun vielä pitempihiuksinen alkoi karjumaan, sarkastinen ilme syveni vielä vähän. Tytön päästyänsä loppuun, Oliva ei mahtanut itsellensä mitään. Olisi ehkä kannattanut olla hiljaa, mutta hän ei pystynyt.
"No joo, oikeestikkin mun faija on vittu saksalainen palkkamurhaaja ja vittu mutsi skitsofreeninen kemisti", Oliva sanoi rauhallisesti ja jäi odottamaan reaktiota. Hänen kasvoille oli noussut ehkä yksi omista ärsyttävimmistä ilmeistä, silmät isona ja suu hienoisessa hymyssä. Sillä ilmeellä hän oli ajanut nunnaluostarin nunnat raivon partaalle.
Ehkä Olivan olisi todella pitänyt olla hiljaa, sitä ei voinut tietää, mutta hän tykkäsi ärsyttää ihmisiä, mikä meni välillä kyllä ihan lapsellisuuden piikkiin.
"Ja mulla ei oo aavistustakaan tosta jutusta", hän vielä vastasi pitempihiuksisen kysymykseen. Kumpa mä tietäisin, Oliva ajatteli itsekseen. Hän halusi kuollakseen tietää itsekkin vastauksen tuohon kysymykseen.

((väsyttää, taas kerran, ja tästä tuli tyhmän lyhyt. anteeeeeks :D niin ja virheitä varmana löytyy, yritä ymmärtää kuitenki))