gurri
McKagan
Steve, Claire ja Mary.
Posts: 156
|
Post by gurri on Mar 27, 2006 15:12:54 GMT 2
Mary saapui käytävälle. Hän lähetteli tekstareita ystäville millainen paikka tämä on. Mary hymyili, kun hän luki ystävien viestejä. Ystävänsä kysyivät, oliko hän jo löytänyt poikaystävän ja ystäviä, mutta ei ole. Käytävällä Mary vilkaisi muita. Muilla oli ystävä paitsi Marylla. Mary lopetti tekstailun ystävien kanssa ja alkoi kävellä hissunkissun eteenpäin. 'Milloinkaha on ensimmäinen cheerleader tunti?' Mary tuumaili päässään. Marylla ei ollut aavistuttakaan milloin tunti olisi. Ei käytävällä kävellyt cheerleader tyyppistä tyttöä. Marylle tuli yksinäinen olo yhtäkkiä, ihan kuin hänellä ei olisi ketään, ei ketään. Se oli kai sitä tottumista uuteen kouluun.
Mary oli jo nähnyt melkein koko koulun. Luokat, keittiöt, ruokalan, oleskelu tilan. Ja muita koululaisia. Osa oli teinipissiksiä, nörttejä jne. Koulussa oli kuitenki kovia koulun käyntejä. Tekivät mitä käskettiin ja meni aikaisin nukkumaan, Marysta ei tullut kuitenkaa sellaista. Ei hän mikään pahiskaan ollut, ettei noudattaisi sääntöjä. Mary käveli eteenpäin ja arveli koululaisia. 'Pissis, diiva, diiva, kovis, pahis, pahis ja vielä pahis. Nörtti lauma, räppäri...' Arveli vain ulkonäön perustella. Arvaus varmaan sattui olemaan myös totta. Mary pysähtyi ja jäi seisomaan. Katsoi kun oppilas lauma vyöryi eteenpäi.
|
|
gurri
McKagan
Steve, Claire ja Mary.
Posts: 156
|
Post by gurri on Mar 27, 2006 17:19:38 GMT 2
//Jooh, saahan sitä mukaakin tulla xD//
|
|
|
Post by baabaa on Mar 28, 2006 0:10:37 GMT 2
[Jakaudun omalla luvallani ;D PHCssä nimittäin sais hahmo olla vaan yhessä paikassa kerrallaan mutten malta olla tunkematta tähän Wandaa.]
Wanda, toisilta nimiltään barbi, mean girl ja bimboplondi, käveli aulan läpi. No rakkaalla lapsellahan on monta nimeä, eri asia sitten oliko Wanda niin rakas kaikille. Likka heilautti kättänsä tutuille aulassa. Kaikki kauniita, hiukset hyvin ja meikit nätisti. Jätkät lihaksikkaita urheilupoikia. Jotenkin Wandaa vaan niin riemastutti koko klikkeihin jaoittelu. Ketäpä ei riemastuttaisi, kun kulkisi hierarkkian huipulla kolmen muun suositun rivissä. Mielessään Wanda hymyili. Hymyyn lisäpotkua toi Wandan jälleen muistaessa uudet kenkänsä, jotka tällä jalassaan olivat. Nopeasti tytön katse kävi vaalenpunaisissa Miu Miun korkokengissään mutta kuitenkin lähes samantien palautui takaisin eteenpäin. Korkoa oli sellaiset 6 senttiä, mikä antoi mukavasti lisäpituutta tytölle. Eliitin aula jäi taakse, kun Wanda aukaisi oven pääkäytävään. Porukkaa vilisi jokapuolella ja jokusesta yksittäisestä ihmisestä saattoi tuntua oudolta nähdä itse Wanda Kells kävelemässä yksin ilman tukijoukkoja. Toiset olivat vain helpottuneita, kun ei pitäisi nähdä koko suosittujen koplaa. Wanda vetäisi kalliin, perusvalkoisen, merkkitoppinsa helmaa suoremmaksi ja heitti Diorin mustaa pientä käsilaukkuaan paremmin olalleen. Eipä siihen koulukirjat mahtuneetkaan mutta eikö koulu pääasiassa ollutkin vain sitä varten, että käytäisiin kävelemässä muutama cat walk pitkin käytäviä jotta jokainen varmasti näkisi uudet vaatteet. Wanda hymyili jälleen mielessään, kasvoilla pysyi kuitenkin vain sama hieman typerä ja hieman ylimielinen perusilme. Sisäisen hymyilyn syy - uudet Pepe Jeansin täydellisesti istuvat ja hieman polvista kulutetut farkut. Kun yhtälöön vielä ynnättiin Dolce & Gabbanan perus vaaleanpunainen vyö ja asukokonaisuuteen sopivat meikit oli kaikki ulkonäössä Wandan mielestä nappiin. Vaaleat hiukset laskeutuivat olkapäitä pitkin ja otsaa lähinnä olevat hiukset olivat laitettu pinnillä ylös kiinni. Kenen tahansa atleetin unelma.
Hetken käytävää nätisti tallattuaan ja mukavasti katseitakin kerättyään huomasi Wanda käytävällä yksinäisen tytön. Tytön täytyi olla Mary, sukunimi ei muistunut mieleen. Tottakai Wanda oli kuullut, että kouluun oli tullut uusi tyttö ja päässyt vielä cheerleading joukkueeseen. Tyttö kauempana näytti varsin nätiltä ja Wandan mukaan cheerleaderin rooliin sopivalta. Itsekseen ja vähän jopa näkyvästi Wanda virnisti vinosti. Maryahan likka olikin etsinyt. Pitihän se ottaa selvää minkälaista porukkaa ensimmäiseen kastiin kuului. Itsevarmoin askelein ja kenkien korot kopisten Wanda käveli Maryn luokse. Toinen näytti jotenkin poissaolevalta, haikealtakin. Johtui kaiketi uudesta ympäristöstä ja yksinäisyydestä. "Hei, mä oon Wanda", tyttö sanoi ja hymyili enkelin hymyään. Jos hymy voisi jotain tarkoittaa olisi merkitys ilmiselvästi 'olet onnellinen, kun tulen juttelemaan ja saatan hyväksyä ystäväkseni.' Wandan lähipiiriin kun ei moni päässytkään. "Sulla on muuten tosi nätit hiukset!" Wanda sanoi ja ihasteli. Oikeastaan oli vain pakko kehua jotakin, kuului tapoihin. "Mut mä oon kuullu, että oot kakkosella ja pääsit cheerleading joukkueeseen", Wanda sanoi ja hymyili jälleen leveästi. Helvetti, toivottavasti vaaleanpunainen luomiväri oli sittenkin juuri oikeaa sävyä ja sitä oli juuri täydellisesti laitettu.
[Öh, näillä Wanda peleillä monesti tapa venyä. ]
|
|
|
Post by 55h on Mar 28, 2006 10:43:37 GMT 2
Mary vilkaisi taakse ja huomasi blndin saapuvan hänen luo. "Ai hei, mä oon se uus tyttö Mary McCulms". Mary jotenki ajatteli, että hän olisi suosittu. "Ai joo kiitos, kaikki on kutsunut mua, että olen tänäpäivän muotilehden kannesta oleva malli" Mary hymyili. 'jees, yksi suosituista tulee mun luo!' Mary ajatteli mielessään. Mary kysähti Wandalta, "Missä sä asut? Mä asun 3 kerroksessa, aika hiljainen kerros". Mary nosti laukkuaan ylemmäs. Oikeasti punainen mutta koristeltu eri värisillä kuvioilla, laukku oli Marylle todella rakas. Mary meni ajatuksiin ennen kuin tyttö sanoi hänelle jotain. "Niin on hienoa päästä kakkosella cheerleadering joukkueseen. Muuten, tiedätkö milloin on cheerleaderin tunti?" Mary ei tiennyt milloin oli ensimmäinen jumppatunti.
|
|
gurri
McKagan
Steve, Claire ja Mary.
Posts: 156
|
Post by gurri on Mar 28, 2006 10:45:32 GMT 2
//Öh... Unohdin kirjautua, tuo 55h on mun kirjoittama//
|
|
|
Post by baabaa on Mar 29, 2006 22:07:08 GMT 2
Wanda pureskeli vaaleanpunaista purkkaansa, jauhamatta kuitenki. Jo vaaleanpunaisen purkan ollessa suussa tuntui, kuin olisi liian pissis. Ja pissikset, ne vetivät kaiken yli. Tyylittömiä suosittujen mielestä mutta varsin hyvissä väleissä cheerleadereiden ja muiden suosittujen kanssa. Diivat kuitenkin olivat ennemmin muiden kanssa. Kuka täysijärkinen diiva katsoisi mitään niin mautonta, kuin pissikset! Wanda myhäili mielessään. "Ai sä olet osittain malli vai?" Wanda kysyi ja hymyili leveästi ja yllättyneesti. Ei sinänsä etteikö Mary lehden kanteen sopisikin. "Mäkin siis olin kerran yhden lehden kannessa, semmoinen mainoskuvasto. Mut ei mikään halppis kuvasto." Suorituksestaan Wanda oli hyvin ylpeä. Mainita ei tietenkään pitänyt että vaikka kannen kuva oli onnistunut niin kuvaustilaisuus oli katastrofi. Eihän Wanda osannut poseerata kuvaajien tahtiin ja heidän makunsa mukaan. Wanda heilautti nopeasti kättään ohikulkevalle pissislaumalle. Siinä paha missä mainitaan. Wanda säväytti hymyn kasvoille, muttei liiaksi. Pissiksille ei koskaan hymyilty paljoa. Likat kävelivät ohi ja joku kääri sätkää itselleen. Tupakanhajuisten likkojen päästessä aulaan asti Wanda kääntyi takaisin Maryyn päin. "Enpä tiedä, kun itse en joukkueessa ole. Olisin kyllä päässyt toisella luokalla mutten mennyt. Mä harrastan aerobickiä." Jälleen Wanda oli yhtä hymyä. Joukkueeseen oltiin kaikesta päätellen otettu edustuskelpoinen mimmi. "No, onko sulla vielä poikakaverita tai jotain", Wanda kysäisi uteliaana. Pitihän se tietää.
|
|
gurri
McKagan
Steve, Claire ja Mary.
Posts: 156
|
Post by gurri on Mar 30, 2006 11:19:51 GMT 2
"Olenhan mä ollut kannessa monta kertaa! Silloin kun asuin vanhempien kanssa, kyllä mä varmaan menen jonkun lehden kanteen" Maryn vanhemmat aina halusi parasta. Mary sai auton jo, plasma tv ja vaikka mitä! Mary on perheen ainoa lapsi, joka saa kaikkea. Katsoi yhtäkkiä ohi menevää pissis laumaa. katseesta näki että arvosteli Marya. Ilmekkin jo kertoi että: mitkä vaatteet! Mary ei piitannut yli meikattuja tyttöjä jotka yritti flirttailia poikia. Mary katsoi Wandaa kun hän kysyi häneltä. "Ei mulla ole poikakaveria, onko sulla?" Mary kysähti ja vastasi. Mary arveli että hänellä on, kun on kerran suosittu tyttö täällä.
//Sori, tästä tuli nyt niiin pieni kun mun pitää lähteä lääkäriin xD *kipeä*//
|
|
|
Post by baabaa on Apr 2, 2006 15:31:01 GMT 2
"Ai, sä siis oot niinku malli!" Wanda loisti tapahsa mukaan. Eipä Mary arvaisi kuinka kieroksi likka osaisi tarvittaessa taipua. "Varmasti menet! Sähän oot aivan verrattavissa Adriana Limaan tai Tyra Banksiin." Okei, Wanda myönsi jo itsekkin, että alettiin lähestyä kehuskelun katto rajaa. Vaikka ei sinänsä paha. Eihän Wanda nähnyt mitään syytä miksi Mary ei muutaman vuoden päästä voisi olla Adriana Liman tasolla. Wanda heilautti kättään lähestyvälle atleettijoukolle. Kolme poikaa pysähtyi Wandan luokse. Siinäpä olikin hyvä tilaisuus esitellä Mary eliitille. Muutaman sanan atleeteista komeimman kanssa vaihdettuaan kääntyi Wanda Maryn puoleen. "Tää on hei Mary. Se pääs cheerleader joukkueeseen", Wanda hehkutti. Atleetit nyökkäsivät päätänsä hymyille, joku vinkkasi silmäänsäkin. "Moro, mä oon Tom, toi on Lucas ja toi Rodney", atleeteista Wandalle puhunut esitteli. "Nähään, meijän pitää nyt mennä", poika sanoi Marylle ja ennen lähtöään vielä virnisti Wandalle. "Nuo kannattaa tuntea muuten", Wanda sanoi hymyillen ja jatkoi vielä: "Ne pelaa futis joukkueessa. Siis amerikkalaisen jalkapallon, normaalin jalkapallojoukkueen nassikoihin ei ees kannata tutustua!" Jotenkin Wanda sai mielihyvää pystyessään neuvomaan uutta tulokasta. Uutta tulokasta, jolla oli jumalallisen nätit hiukset.
Wanda palasi aiheeseen, jonka Mary oli juuri aloittanut ennen atleettejen saapumista. "Ei mulla oo. Oli ihan vähän aikaa sitten mutta jätin sen. Kamala kusipää!" Wanda vilkaisi nopeasti kenkiinsä. Ei tilanne ollut mitenkään vaivaantunut, piti vain vilkaista, kuinka jumalalliset uudet kengät olivatkaan. Tämän jälkeen katse olikin jo takaisin Maryn kasvoissa. "Mä en voi tajuta kuinka sulla ei oo boyfriendii! Sähän oot nuin nättikin!"
|
|
gurri
McKagan
Steve, Claire ja Mary.
Posts: 156
|
Post by gurri on Apr 2, 2006 16:03:40 GMT 2
"Äh, en mä nyt tiedä miksi ketää ei oo tullut pyytää tai mä en oo kenenkään ihastunut." Mary puhui pojista. Kun pojat, atleetit lähestyi. Mary vain hymyili ja katsoi komeimpaa poikaa. "Joo moi!" Kun pojat olivat lähteneet, Mary katsahti takaisin Wandaan. "Minkä lainen se sun ex kusipää oli? Onko se tässä koulussa?" Mary vain kyseli Wandalta. Se oli kai aika hurja Wandalle, kun kerran Wanda jätti sen. "Äh, en mä tiedä mikä poikia riivaa, ettei joku edes tuu pyytää tanssii! Mä oon joutunut aina pyytää poikia tanssii" Marya riivasi asia koko ajan. Kohta tunti kello soisi ja Mary joutuisi lähteä, mutta ei se kello heitä erottaisi näin hyvästä keskustelusta. Ikkunasta näki kun atleetit pelasi peliään ja tyttö lauma kuiskaili ja katseli vietävän söpöjä poikia. Tyttölauma oli todellakin innoissaan. "Tunneksä täältä kaiken? Mä en ees yhtä opettajaa tai ketään kun sut!" Mary puuskahti. Mary katsoi Wandan uusia kenkiä, ne oli todellakin kauniit, "Paljonko sä maksoit noista kengistä? Ne on todella ihanat" Mary kysyi. Marylle raha oli kuin roskaa. Kuuluisi varmaan diivojen puolelle kun kerran on rikkaan perheen lapsi, joka käyttää oikeastaan merkki vaatteita ja kenkiä+laukkuja. Mary hymyili Wandalle. "Mentäiskö joksus rannalle tai ostarille?"
|
|
|
Post by baabaa on Apr 2, 2006 16:58:17 GMT 2
"No se nyt vaan ajatteli autoja ja mä jätin sen kun se alkoi syömään semmosta mömmöä mikä kasvattaa lihaksia! Se oli ihan viiminen niitti meijän suhteessa." Eipä Wanda alusta alkaenkaan välittänyt pojasta, lisäksi jätkä itse jätti Wandan. Mutta siitäpä ei tiennyt edes Lauryn, eikä tarvitsisikaan. Laittaisi kuitenkin vihaisena jutun liikkeelle. "Lisäksi se ei ollut enään hauskakaan niinkuin sillon aluksi kun alettiin seukata. Ja mä en halua mitään vakavaa niinkuin mitä se oli!" Wandan ilme oli täysin kuin turhaantuneella teinillä, eli siis Wandan perus selitys ilme. "Se on tässä koulussa, vesipallo joukkueessa. Mut ei se liiku enään kunnon ympyröissä. Sillä on uus tyttöystävä. Se on tavis", Wanda selitti. Viimeisen lauseen kohdalla moni tavis käänsi päätään Wandan suuntaan. Ei kai pitänyt kuulemastaan, kun likka puhui alentavasti taviksista. "Sama täällä! Pojilla on joku juttu päässä. Vaan semmoset itsekeskeiset viitsi lähestyä. Semmosille itseensä täynnä oleville annan aina pakit!" Valhe. Sellaisistahan Wanda itse pitikin. Koulun komeimmat urheilijat nyt vain sattuivat olemaan sellaisia. "Siitä mun exästä vielä, sillä meni maine sen lihasten kasvattavan mömmön takia. Tai siis kerroin muutamalle kaverille luottamuksella mut asia vähän levis.." Valhe taas. Uskottava sellainen. Wanda kun nimittäin halusi pudottaa jätkän eliitin joukosta. Käski levittämään tietoa mömmöstä, mitä poika ei edes oikeasti käyttänyt. Voi raukkaa. Eikä se enään muuta tyttöjä saisikaan kuin taviksia.
"No sanotaan vaikka, että tunnen kaikki ketkä kannattaa." Wandan kasvoilla kävi itsestään tyytyväinen ilme. Ihmiset alkoivat liikkua luokkiaan kohti kellojen soidessa. "Mä en muista enään, kun ostin luottokortilla. Mut nää on Miu Miun kengät. Miu Miun kengät, laukut ja vyöt on taivaallisia!" Wanda virnisti. "Hei mennään vaan", Wanda säteili. "Mut nyt mun täytyy mennä tunnille". Wanda heilautti kättänsä ja poistui näyttävästi korot kopisten ja käytävän tyhjentyessä.
|
|
gurri
McKagan
Steve, Claire ja Mary.
Posts: 156
|
Post by gurri on Apr 2, 2006 18:20:34 GMT 2
Mary vilkutti takaisin ja lähti myös ensimmäiselle tunnille. "Nähdään tunnin jälkeen jos ees nähdää!" Mary hhudahti Wandalle joka oli jo melkein luokassa. Mary käveli luokkaan ja meni sopivalle paikalle.
|
|