|
Post by neved on Feb 27, 2006 16:56:52 GMT 2
Vivien käveli portaat alas ja istahti tasaisehti alas. Päivä oli ollut raskas ja kokeita oli tulossa. Joku oli myös maininnut tunnilla jostain bileistä. Se tiesi viinaa ja tupakkaa. Vaaleat hiukset valahtivat kasvoille ja Vivien ei viitsinyt niitä lähteä oikomaan. Kirjeitä oli tänään jaettu ja Vivien oli saanut yhden. Se oli isältä ja äidiltä. He painottivat, kuinka tärkeä Vivien oli heille ja antoivat myös rahaa. Muuta postia ei ollutkaan. Vivien olisi halunnut lähteä ulos, päivä oli ihana. Ja sitten märehdittiin koulun penkillä.
Ylemmässä kerroksessa loppui juuri tunti ja oppilas vyöry tulvii rappusiin. Vivien väistää ja antaa murhaavan katseen itseään tönäisevälle oppilalle. Tämä tuijottaa takaisin, mutta ei sano mitään. Viimeisenä luokasta tulee Dale Hampton. Vivienin katse pysähtyy ja hän tuijottaa ihailevasti pojan silmiä ja hiuksia. Ruskeat silmät ja tummat hiukset; nam, syötävän ihana jätkä!
Vivien hämmästyy itsekkin käytöstään. Harvoin hän on katsellut poikia samalla tavalla, kuin Dalea. Mikä minulla on? Vivien työstää päässään. Vanhemmathan painottivat, että pitää pysyä kunnon raiteilla ja EI poikia. Kuitenkin Dalea ei voi olla katsomatta.
Vivien nousee ylös ja lähtee Dalen perään. Ehkäpä uskalaisin jotain sanoa. Ehkäpä...
|
|
|
Post by johnfani on Feb 27, 2006 17:29:16 GMT 2
/-/Tuollainen toisten hahmojen ohjaileminenhan on kiellettyä, koska Dale voi oikeasti olla juuri nyt vaikkapa oleskeluhuoneessa tämän paikan sijaan. Mutta annan sen tämän kerran anteeksi, koska en näe mitään syytä, miksi en vois pelittää täällä ^^. /-/
Dale loikkii portaita alas mp:n napit tiukasti korvillaan. Poika kyllä huomaa yksinään penkillä istuvan tytön tuijotuksen, mutta ehkä jo tottuneena niihin, Dale jatkaa matkaansa hyräillen samalla kappaleen mukana. Päivä on sujunut, ihme kyllä, täysin ilman ongelmia. Ei yhtäkään sanaharkkaa alempaan kastiin kuuluvien kanssa, eikä edes yhtään näsäviisasta opettajaa päivän aikana kävellyt vastaan. Seuraavaksi Dalen täytyy siis etsiä Wade käsiinsä, jotta harjoitukset eivät taas jää väliin uusien aikataulujen muutosten takia. Ja tietenkään Dale ei ole saanut tätä kyseistä lappua, jossa seuraavien harjoitusten ajankohdat näkyisivät. Eikä ilmoitustaulullakaan viitsi poiketa, helpompi vain etsiä se velipoika käsiin. Dale seisahtuu yllättäen tuntiessaan jonkun seuraavan. Poika oletti, että on yksin tässä kerroksessa, sillä muut syöksyivät heti tunnin loputtua ulos luokasta. Mutta kääntyessään Dalen siniharmaat silmät kiinnittyvät tyttöön, joka hetkeä aiemmin istuskeli käytävän penkillä. Poika nykäisee toisesta korvasta napin irti, jotta kuulisi, mikäli tytöllä olisi jotain sanottavaa. "Niin?" Automaattisesti Dale olettaa, että tytöllä on jotain asiaa hänelle, niinpä poika kohottaakin hivenen toista kulmaansa ja katsoo tyttöä odottavasti pää kallellaan. Ehkä tämä kyselisi jotain jenkki futiksen treenien ajankohdista, sillä Dale muistaa hämärästi, että olisi nähnyt tytön cheerleader porukassa ja joskus näillä jenkki futiksen pelaajilla ja cheerleader tytöillä oli tainnut mennä treenitkin samaan aikaan samaan paikkaan.
|
|
Neved ei kirjautuneena
Guest
|
Post by Neved ei kirjautuneena on Feb 28, 2006 11:06:40 GMT 2
Niin, tuota kävelläänkö yhtä matkaa Vivien saa änkytettyä? Miten voinkaan olla noin tyhmä, hän miettii mielessään. Tosi paikan tullen ei tule sanaa suusta ollenkaan. Outoa. Vivien vilkaisee vielä kerran pojan silmiin, ja hymyilee. Ehkäpä tästä tulee vielä jotain? Aurinko paistaa pihalla ja on puolen tunnin välitunti.
(Sori lyhyt, kiire tunnille!)
|
|
|
Post by johnfani on Feb 28, 2006 21:37:20 GMT 2
/-/Anteeksi kokoaikainen neuvominen, mutta neuvon, jotta peliä olisi mukavampi seurailla, eikä asiat jäisi epäselviksi ^^. Eli siis hahmojen puheet laitetaan yleensä ""-merkkien väliin, eli esimerkiksi: "Moi, mitä kuuluu?" Ja sen lisäksi minulla on ainakin tapana aloittaa sitten seuraava lause uudelta riviltä. Mut niin./-/
Hetken aikaa Dale vain tuijottaa tyttöä kuin vähäjärkistä, mutta kohauttaa sitten olkiaan ja virnistää. Tuskin pojan tämänhetkinen maine kovinkaan kärsii, jos hänet nähdään kävelemässä cheerleaderin kanssa käytävillä. "Riippuu siitä, minne oot menossa." Dale toteaa samalla kun kääntyy ympäri ja lähtee hitaasti astelemaan eteenpäin olettaen tytön tulevan perässä. Itseasiassa poika on melkein varma, että Wade ja Lake ovat jo häipyneet Waden autolla ja hänelle tulisi kävelyhommat, joten sama se, jos hieman viivyttelisi. Ja täytyyhän sitä ensin odottaa, että Wade pääsee kotiin asettumaan mukavasti sohvalle töllön ääreen, ennen kuin häiritsee tätä puhelinsoitolla ja pienellä pyynnöllä tuoda auto koululle. "Mä oon tainnu unohtaa sun nimes." Dale toteaa hetken hiljaa oltuaan ja luo kysyvän silmäyksen tyttöön ennen kuin keskittyy mp3-soittimensa pariin valiten seuraavaa kappaletta kulmat kurtussa.
|
|
|
Post by neved on Mar 1, 2006 17:06:19 GMT 2
"Välitunnille olen menossa." "Ja olen muuten Vivien." Vivien mainitsee näyttäen säteilevän hymynsä pojalle. "Tämä tunne on outo. En kai ole ihastumassa? Tai olenko jo ihastunut?" Vivien miettiin mielessään. "Mitä kuuntelet?" Vivien kysyy poljalta huomattuaan tämän keskittyvän mp3 soittimeensa, eikä häneen. Vivien katselee salaa mielessään poikaa, ja toteaa tämän olevan kyllä ehdottomasti koulun söpöimmästä kärjestä. Vivienillä on ennenkin ollut ihastuksia, mutta siitä on aikaa. Hänhän lupasi vanhemmilleen keskittyä kouluun, ja jättää pojat vähemmälle. Mutta kuitenkin Vivien ravistaa ajatuksen päästään. Tämän kerran, jos ei tärppää ei sitten koskaan. Nyt vaan täytyisi saada Dalen tunteista selvää. Pojan silmät ovat hiuksien takana, joten on vaikea tulkita hänen mielentilaansa ja ajatuksiaan.
|
|
|
Post by johnfani on Mar 1, 2006 17:52:27 GMT 2
"No, hauska tutustua Vivien." Dale mutisee poissaolevalla äänellä rämpläten yhä kulmat kurtussa soitintaan. Että senkin pirun pitää temppuilla juuri nyt. Mikäli Dale nyt istuisi kotona, hän luultavasti heittäisi soittimen seinään ja suunnistaisi ostamaan uutta, mutta ehkä poika ei sitä täällä koulussa nyt tee. Kuullessaan Vivienin kysymyksen, Dale kohottaa katseensa tyttöön ja virnistää valkea hammasrivistö hohtaen. "Tässä nyt on vähän vaikka mitä, mutta enimmäkseen sekalaista trancea ja teknoa." Poika selittää ja työntää soittimen housujensa taskuun samalla kun mielessään päättää, että uusi soitin pitää käydä ostamassa samaan aikaan kuin uusi auto. Eli mahdollisimman pian. "Kuinka kauan sä oot pomppinu cheerleaderina?" Dale utelee tietämättä itsekään, onko erityisen kiinnostunut siitä, miten kauan ja mitä Vivien on harrastanut. Jotain kohteliaisuuden rippeitä poikaankin on näköjään jäänyt, sillä aivan yhtä hyvin tämä olisi voinut vaieta ja odottaa tytön seuraavaa kysymystä johon vastata.
|
|
|
Post by fennella on Mar 1, 2006 18:47:31 GMT 2
lake seisoi luokan edessä paino kokonaan valahtaneena toisen jalan varaan. kyllästyneellä ilmeellä neiti hampton seuraili ohi kulkevaa massaa näkemättä kuitenkaan mitään erityistä. luokka, jonka edessä tyttö oli, piti olla juuri se luokka josta velipoikien pitäisi rynnätä pihalle tunnin loppuessa. kyyti kotiin olisi ehdottomassa tarpeessa. kellot kuitenkin soivat, luokka tyhjeni ja jopa opettaja hävisi paikalta, eikä dalea ja wadea näkynyt. lake rypistää tyytymättömänä kulmiaan ja hymähtää aavistuksen itsekseen. niin tyyppilistä, että pojat olivat taas ilmoittaneet väärän luokan ja nyt lake saisi juosta ympäri koulua heitä etsimässä päästäkseen autolla kotiin.
lake huokaisi syvään ja lähti astelemaan käytävää massan mukana eteenpäin kulmat edelleen aavistuksen rypyssä. tytön vauhti kiristyi sitä mukaan kun ärstymys metsästystä kohtaa kasvoi ja se tiesi myös samalla suurta ja ei-niin-mukavaa saarnaa dalelle ja wadelle. onneksi tutta pää näkyi massan yläpuolella melko nopeasti, eikä laken ärtymys kerennyt kasvamaan kovinkaan suureksi, ennen kuin hän saavutti veljensä tönittyään kyynerpäillään muita pois edestä.
"te voisitte opetella kattomaan sitä lukujärjestystä oikein!" lake tuhahtaa dalelle kopautettuaan ensin poika olkapäähän nyrkillään vähemmän hellästi. protestoivat rypistyneet kulmat pitävät pintansa tytön kasvoilla tämän tuijottaessa vaativasti ja ennen kaikkea ärtyneesti dalea. hitaasti laken tajuntaan tuli myös tietoisuus siitä, ettei dale suinkaan ollut yksin tassutellut käytävää pitkin. lake siirtää katseen veljensä vieressä tassuttelevaan blondiin tunnistae tämän yhdeksi cheerleaderiksi. "ai moi." lake tervehtii tyttöä nopean hymyn kera siirtäen katseensa kuitenkin samantien daleen ottaen jälleen tuiman ärtyneen ilmeen takaisin kasvoille. lake todellakaan aikonut koulussa käydä riehumaan, sen todennäköisesti tiesi myös dale, mutta silti piti yrittää olla mahdollisimman hurja ja vakuuttava. "mun pitää päästä heti kotiin, enkä mä aio kävellä. te lupasitte aamulla viedä mut kotiin tai antaa auton." lake ilmoittaa painoittaen kiirellisyyttään. hän oli ehkä nyt vivienia kohtaa aavistuksen töykeä, mutta kotiin lakella todellakin oli kiire ja veljien kiusa oli saanut taas helposti ärsyyntyvän laken hermot kireälle.
|
|
|
Post by neved on Mar 2, 2006 9:37:16 GMT 2
"Samoin Dale" Vivien vastaa hymyillen. "Cheerleaderina olen ollut vasta jotain yli kaksivuotta." Vivien jatkaa. Vivien katselee taas salamyhkäisesti poikaa. Vivienin sydän hakkaa. Hän miettii tarkkaan kaikki sanansa, mitä mainitsee. Hän ei halua olla tyhmän kuuloinen. Kuitenkin pää on tyhjä, ja mitään järkevää sanottavaa Vivien ei keksi. Kuitenkin hän mietii ja miettii, mutta ei keksi. Kuitenkin olisi keksittävä jotain järkevää, mykkänä olisi tyhmä olla. "Et ole täältä löytänyt ketään söpöä tyttöä?" Vivien kysyy katsoen maahan. Kuitenkin hän vilkaisee kysyvästi poikaa ja odottaen vastausta. Nyt on se tilaisuus, toivottavasti Dale ei olisi vielä varattu. Vivienin päässä surisi, totuuden hetki!
|
|
|
Post by johnfani on Mar 2, 2006 20:37:24 GMT 2
Dale nyökkää Vivienin vastatessa cheerlader-kysymykseen. Samaan aikaan kun tyttö esittää kysymyksensä, Dale tuntee töytäisyn olkapäässään ja vilkaisee olkansa yli hivenen ärtyneesti. Mutta kun tulijaksi paljastuukin Lake, pehmenee ilme hymyksi. Poika nappaa siskonsa kainaloon kuunneltuaan ensin tämän saarnan lukujärjestyksistä ja kyydityksistä. "Sä taidat olla myöhässä, mun auto on korjaamolla ja Wade on tainnu painua jo aikaa sitten kotiin." Dale selittää ennen kuin kääntää katseensa takaisin Vivieniin pieni hymy huulillaan. "Ainut söpö tyttö, joka on mun oma, on tää Lake. Te varmaankin tunnette jo toisenne kun ootte molemmat cheerleadereita, joten en vaivaudu esittelemään." Poika kertoilee ja pörröttää sitten pikkusiskonsa hiuksia tietäen, ettei tämä pidä kyseistä hellyydenosoituksesta kovinkaan miellyttävänä. Kukapa oikea isoveli kuitenkaan voi vastustaa kiusausta pieneen jäynäntekoon, kuten esimerkiksi vaikka juuri tämä Laken mainitsema lukujärjestyksen tahallinen väärinlukeminen. Vaikka molemmat veljekset varsin hyvin tietävät, millainen pikkusisko osaa olla suuttuessaan, täytyy isoveljen oikeudet joskus päästää valloilleen.
|
|
|
Post by neved on Mar 3, 2006 7:54:51 GMT 2
"Vai nii" Vivien vastasi ja loi kasvoilleen hymyn tapaisen. Vivien myös vilkaisi Dalea, joka pörrötti pikkusiskonsa hiuksia, joka ei näyttänyt nauttivan siitä. Vivieniä alkoi yht äkkiä naurattamaan, miten hän saattoikaan ajatella, että Dalella voisi olla jotain tunteita Vivieniä kohtaan? Vivien päästää pienen naurun suustaan, vaikka yrittikin taidokkaasti pidättää sitä. Oppilaita kiirehtii taas heidän ohitseen tunneille, ja luovat hymyilevät ilmeensä Dalelle ja Lakelle. Vivien huomaa myös opettajan tulevan, joka alkaa saarnaamaan hänelle siitä, miten he tukkivat käytävät jäämällä tähän juoruamaan. Vivien kuuntelee hiljaa valitukset ja nyökkää opettajalle, ja tämä poistuu. "Menisimmekö pois tästä tieltä, jos vaikka lähtisimme illemmalla videovuokraamoon?" Vivien sanoo yllättäen. "Ja katsoisimme jonkun kivan leffan yhdessä illalla?" Vivien jatkaa. Hän jää odottamaan kysyvästi vastausta ja hymyilee ihaillen Dalelle. Hän ei saisi luovuttaa, kyllä kai joskus Dale vielä huomaisi Vivienin ja hänen tunteensa.
|
|
|
Post by fennella on Mar 3, 2006 13:48:41 GMT 2
(( minne hittoon jäi pelijärjestys ?! ))
|
|
|
Post by neved on Mar 3, 2006 20:34:09 GMT 2
(( minne hittoon jäi pelijärjestys ?! )) Anteeksi kun sotkin. :/
|
|
|
Post by fennella on Mar 4, 2006 13:13:02 GMT 2
lake rypistää kulmiaan protestoivasti dalen hellyyden osotuksille. pienestä hymystä, joka keikkui tytön huulilla, kuitenkin näki, että oikeasti hän tykkäsi, kun velipoika huomioi. hiukset dale olisi kyllä saanut jättää rauhaan, mutta muuten hellyys kyllä kelpasi. lake yrittää pyristellä veljensä rutistuksesta, mutta yllättäen pelinrakentajan ote pitää ja lopulta lake jää söpösti kulmiaan rypistellen torottottamaan rutistukseen. lake nyökkää dalen kysymykselle tuntemisesta. fiksusti päätelty velikulta, tytön teki mieli tokaista ääneen, mutta säästääkseen dalen pieneltä nöyryytykseltä lake pitää suunsa kiinni. "ää! sä lupasit, että pääsen autolla kotiin, että alappa keksiä miten sä kanssa lunastat lupauksen. muuten mä alan oikeesti kiukutella." lake ilmoittaa, vaikka kiukuttelevaa sävyä äänessä oli jo nyt. tyttö halusi oikeasti nähdä isänsä välillä, mutta herra hamptonilla oli kiire lentokentälle jälleen kerran, joten laken olisi pitänyt olla suurinpiirtein heti koulun jälkeen kotona. eikä se nyt onnistunut, kun kaksoset olivat taas tehneet kiusaa tietäen varsin hyvin, kuinka tärkeää isää tapaaminen lakelle oli. lake olisi jatkanut vielä kiukuttelua, mutta opettaja tuli häätämään heitä pois käytävältä. tyttö siirtyy kuuliaisesti tönien nyrkillä vähemmän hellästi dalekin kohti käytävän laitaa. nuori neiti oli taas aukaisemmassa suutaan jatkaakseen dalen moittimista ja vaatimusten jakamista, mutta vivien aukaisi suunsa silloin. lake huokaa aavistuksen, mutta ei voi mitää huvittuneelle hymylle, joka leviää hänen kasvoilleen. vai taas dalea vietiin ja taas kohta saataisiin yksi särkynyt sydän lisää.
|
|
|
Post by neved on Mar 10, 2006 19:40:43 GMT 2
Kenen vuoro nyt on? Olen sekaisin. : D
|
|
|
Post by fennella on Mar 10, 2006 23:55:22 GMT 2
(( jaffun vuoro tietenkin. ))
|
|