|
we are
Feb 27, 2006 19:44:19 GMT 2
Post by rixi on Feb 27, 2006 19:44:19 GMT 2
Essence oli jo aikaa sitten lysähtänyt yhdelle noista aulassa nököttävistä sohvista. Siihen tyttö oli sitten jäänyt pyörittelemään peukaloitaan. Syynä tietty siihen oli odotus, Essie odotti jotakin kaveriaan paikalle. Muutaman minuutin odottelun jälkeen hän rupesi tutkailemaan ilmoitustaulua, joka riippui muutaman metrin päässä. Ei mitään kiintoisaa siinäkään, kuten ei yleensä. Ainut joka edes sai naurahtamaan, oli jotakin opettajaa esittävä pilapiirros. Opettajan nimeä ei nähnyt lukea, sillä se oli kirjoitettu suttuisella ja pienellä käsialalla. Mahtavaa huumoria, Essence ajatteli kuivasti ja jäi tutkailemaan tuimalla katseella ohi käveleviä oppilaita - tietty niitä kahden alemman kastin porukoita, ei muita sentään.
Joku cheerleader käveli ohi, hymyili nopeasti Essielle ja jatkoi matkaa. Essence toki vastasi hymyyn, vaikka oli odottanutkin sen huutosakintytön istuvan seuraan. Mutta eipä tuo sitten istunutkaan kuulemaan juttuja. "Mä kuolen näihin kenkiin", Essence mutisi, otti toisen pinkin värisen korkokenkänsä (glamouria) jalastaan ja hieraisi nopeasti jalkaansa. Korkkari meni pian jalkaan ja odottelu jatkui.
//joku mukaan ;D//
|
|
|
we are
Feb 27, 2006 19:56:44 GMT 2
Post by anu on Feb 27, 2006 19:56:44 GMT 2
[jos mie vaikka tulisin? ] Oliver asteli melko verkkaisesti portaat alas aulaan. Ei hänellä minnekkään kiirettäkään ollut, joten miksi turhaan kiirehtiä. Poika seisahtui hetkeksi portaiden alapäähän ja katseli ympärilleen hieman ylimielisen näköisenä. Ja mitäköhän sitä nyt sitten voisi tehdä? Oliver pyyhkäisi hieman hiuksiaan sivuun silmiltään ja katseli arvioivasti ympärilleen aulassa. Eikä tietenkään ketään oman kastin porukkaa tainnut olla paikalla, vain jotain taviksia näytti käppäilevän aulassa. Poika huokaisi hieman turhautuneena ja asteli sitten seinällä riippuvan ilmoitustaulun luokse. Ja kuten jo kaukaa eroittikin, ei ilmoitustaululla ollut sitten yhtään mitään kiinnostavaa. Jokin pilapiiros vain pisti silmiin, muttei sitten mitään muuta. Oliver käännähti pois ilmoitustaululta ja asteli läheisen sohvan luokse. Poika istahti alas ja vilkaisi melko puolihuolimattomasti lähettyvillä istuskelevaa tyttöä.
|
|
|
we are
Feb 27, 2006 20:00:04 GMT 2
Post by kizzy on Feb 27, 2006 20:00:04 GMT 2
[[Saanks mieki raahautua Lanin kanssa? En vastaile tähän vielä mitään, ennen kun saan tietää. xD Mie muoksin ton viestin ny tähän samaan. x}]]
Lokelani pyörähti aulaan jonkin kaappirivistön takaa, puhuen, ehkä turhankin kovaäänisesti, uutuuttaan kiiltävään läppäpuhelimeensa, katsoi hetken pitkään paria ohitseen menevää punkkaria, jotka lähestulkoon törmäävät tähän meidän siistiin ja laitettuun neitoseen. Lani tuhahtaa jotain, jatkaen sitten lörpöttämistään puhelimeen. Saavuttuaan sohvien vierelle, katsahti paikalla olijoita, istahtaen sitten samalle sohvalle jolla jo joku poika istui. Tyttö laski laukkunsa kädestään sohvalle, jatkaen puhumistaan puhelimessa kaikessa rauhassa, välittämättä kuuntelivatko muut puhelua vai eivät. Lopuksi lopetti puhelun havajilaisittain parilla sanalla, sulki läpän ja laittoi kännykän laukkunsa taskuun. Lani huiskaisi ruskeasävyisiä hiuksiaan pois kaulaltaan, katsoen vasta nyt tarkemmin ketä oli aulassa..
|
|
|
we are
Feb 28, 2006 12:41:09 GMT 2
Post by rixi on Feb 28, 2006 12:41:09 GMT 2
Essence seurasi katseellaan paikalle saapunutta poikaa, ja oli sisäisesti tyrmistynyt tuon nopeasta vilkaisusta. Yli-ärsyttävää, tai ainakin Essien mielestä. "Ol-", tyttö aloitti, mutta sulki suunsa Lokelanin pöllähtäessä paikalle puhelimensa kanssa. Essence vaihtoi päälle tiedän-kuka-olet-mutten-ole-jutellut-vaihteensa, eli yksinkertaisesti sanottuna tytön kasvoille nousi laimea hymy - ei oikeastaan ystävällinen, eikä ilkeä. Essien toinen kulma kohosi hieman ja viimeisteli hieman ärsyttävänkin ilmeen.
//joo, tiedän. tää on vähän lyhyt ja sekava//
|
|
|
we are
Feb 28, 2006 15:56:38 GMT 2
Post by anu on Feb 28, 2006 15:56:38 GMT 2
Oliver käänsi katseensa melko laiskasti vähän matkan päässä istuvaan tyttöön tämän aikoessa sanoa jotain. Tyttö kuitenkin sulki suunsa ennenkuin ehti edes kunnolla aloittaa. Oliver kohotti hieman kummastuneena kulmiaan, mutta ei poika nyt kuitenkaan alkaisi mitään kyselemäänkään. Toinen puhuisi, jos haluaisi. Toinen kulmien kohotus Lokelanin saapuessa paikalle. Täällähän oli tänään oikein tunkua. Oliver mittaili hetken katseellaan viereensä istunutta Lokelania, mutta käänsi sitten taas katseensa tutkailemaan aulaa. [tämäkin on nyt kyllä vähän lyhyt... ]
|
|
|
we are
Mar 2, 2006 15:05:15 GMT 2
Post by kizzy on Mar 2, 2006 15:05:15 GMT 2
Tytön katse kiersi aulassa, ja lopulta pysähtyi 'seuraansa'. Hän katsoi kumpaakin sohvalla istujaa, kulma hitusen koholla, kääntäen katseensa hymyn kera tytön suuntaan. "Etkös sä ole cheerleader? Sori kun en nimiä muista, huono nimimuisti." Kysyi sitten hymyillen mittaillen katseellaan tyttöä, kääntäen katseensa vieressään istuvaan poikaan. "Ja sähän pelaat jossain koulun joukkeessa, etkö?" Lokelani tuumasi katsellen poikaa pää hitusen kallellaan. Pitihän tytön nyt tietää kenen seurassa istui, eihän sitä kuitenkaan kenen tahansa seurassa kehtaa olla. Ja tosiaan, nimi muisti kun ei ole parhaasta mahdollisesta päästä, täytyi turvautua siihen että kanssaihmiset kertoisivat itse nimensä, ettei Lanin tarvitsisi ruveta arvailemaan niitä.
|
|
|
we are
Mar 9, 2006 20:56:20 GMT 2
Post by rixi on Mar 9, 2006 20:56:20 GMT 2
Essence oli hieman, mutta vain hieman loukkaantunut siitä, että Lokelani sanoi häntä cheerleaderiksi. Toinen kerta muuten samana päivänä, kun tyrmistys tai loukkaantumus valtaa Essien. "En", Essence vastasi. "Tai kyllähän mä kerran pyrinkin sinne - siis pomppimaan ja heilumaan niiden kanssa - mutta en mä mennyt, vaikka olisinkin päässyt", hän jatkoi, ja joku olisi voinut havaita äänensävystä ärsyyntyneisyyttä. "Essence McAdams." Hiljaa mielessään Essence toivoi nimensä edes valaisevan asioita, mutta ei kehdannut tai viitsinyt sanoa sitä ääneen.
//pahoittelen noita epä-suomenkielisiä sanojani//
|
|
|
we are
Mar 25, 2006 12:26:47 GMT 2
Post by kizzy on Mar 25, 2006 12:26:47 GMT 2
[[Pahoittelen, mutta skippaan Lanin ulos täältä kun peli seisoo..]]
Lokelani taivasteli siinä hetken jotain, nyökkäsi pienesti hymyillen Essencelle toisen selostaessa cheerleader tapaustaan. Ennen kuin tyttö kerkesi mitään muuta asiaan sanoa, hänen puhelimensa rupesi taas soimaan. Lani pyöräytti silmiään, kaivoi puhelimen laukustaan, avasi läpän ja vastasi. Nousi ylös sohvalta, heilautti pienesti kättään Essencelle hyvästiksi, lähtien laukku olallaan kännykkään puhuen matkoihinsa..
|
|
|
we are
Mar 26, 2006 17:58:42 GMT 2
Post by baabaa on Mar 26, 2006 17:58:42 GMT 2
[Rixi, vie vaan Essiekin pois. Anu nimittäin lähetti mailia, että lopettaa PHCssä pelaamisen.]
|
|
|
we are
Mar 26, 2006 18:12:27 GMT 2
Post by rixi on Mar 26, 2006 18:12:27 GMT 2
//okei 8)//
Puhelimet soivat nykyään tiuhaan, sen totesi Essence, kun hänen oma kännykkänsä kävi soimaan heti Lokelanin jälkeen. Essie toki nyökkäsi Lanille, kun tämä lähti, mutta jäi hetkeksi itse vielä puhumaan. Soittajan nimeä Essence ei muistanut, mutta epäili tyypin olevan joku pissiksistä, tai siltä se ainakin kuulosti. Puhelun päätyttyä nousi tyttö ylös, vilkaisi nopeasti ympärilleen ja katosi harventuneeseen ihmisvilinään kengät lattiaan kopisten.
//lähti sitten//
|
|