|
Post by rixi on Mar 20, 2006 16:05:26 GMT 2
Essence istui eräässä pöydässä pyöritellen kynää. Kauempaa olisi saattanut näyttää siltä, että hän teki ahkerana oppilaana läksyjään, mutta asia ei oikeasti ollut niin - hän kuunteli musiikkia uudesta MP3 soittimestaan. Oikeastaan koko laite oli turha, sillä siihen mahtui liikaa musiikkia, eikä musiikki ollut Essielle 'se tärkein'. Ensin tulivat vaatteet, kaverit ja sitten ulkonäkö. Mm. Jos joku nörtti, tai vastaava tulis nyt pihalle, se voisi tehdä nää tehtävät, Essencen katse kiersi ajatusten päätteeksi pihalla, mutta ulkonä ei näkynyt ketään muita kuin kaksi poikaa, tyttöryhmä - joka kikatti vaarallisen kovaa - sekä muutamia koulun omia ja kuuluisimpia häiriköitä. Essie repi korvakuulokkeet korvistaan ja tunki MP3:sensa kuulokkeineen laukkuunsa hyvin ärtyneen oloisena. Vehje meni käyttökieltoon.
Essence otti jälleen laukkunsa, mutta tällä kertaa ottaakseen sieltä vaaleanpunaisen simpukkakännykkänsä, avaa läväytti sen auki ja valitsi numeron. Kesti hetken, ennen kuin joku vastasi. "Joo, et pääsis tänään jonnekkin.. täh?" Essien rauhallisen turhautunut ääneni vaihtui ärtyneeseen. "En mä ole sellasta sanonut, väitti se mitä tahansa. Suksi sit kuuseen huorinesi, ämmä." Korostaakseen sanojaan Essence lätkäisi puhelimensa kiinni ja paiskasi sen pöydälleen. Kuulemma hän oli juorunnut jotakin kaveristaan, ja vieläpä jotain pahaa. Tottahan se oli, mutta kun on valikoiva muisti, kuten Essencellä, ei muista mitään pahasti tekemäänsä tai pahasti sanomaansa asiaa. Puhelinkeskustelusta tyhmentyneenä hän paiskasi kirjansa kiinni ja jäi nojailemaan pöytää vasten - jos joku tulisi edes paikalle.
//joo anteeks, taas essence-peli 8]//
|
|
|
Post by baabaa on Mar 22, 2006 16:27:32 GMT 2
Wanda Kells aka bimboprinsessa käveli tärkeän näköisenä kellarin portaita ylös ja saapui aulaan. Osasi ihmiset olla tyhmiä jälleen kerran. Joku oli uskaltanut ruveta kapinoimaan. Mikä lie tavis, ruma vieläpä. Kukapa nyt Wandalle voisi vittuilla? Olihan tytöllä kuitenkin Diorin tämän sesongin kengät, ja muuten vain ylikalliit lannefarkut mustalla vyöllä koristettuna, solkena oli joku helvetinmoinen perhonen tai vastaava. Tyylilä kuitenkin. Paitana toimi hiukan lyhyehkö valkoinen merkkitoppi. Kaiken lisäksi olalla roikkui pieni Miu Miun laukku, joten Wanda ei selvästikkään tajunnut mikä oli vikana. Raukka kun ei osannut yhdistää itseensä mitään, vaatteisiinsa vaan. Likka tuhahti kävellessään aulan läpi ja suoraan ovista pihalle. Ketä aulassa oli, ehkä tuttujakin. Samapa tuo missä tuhahti. Sillä lähes poikkeuksetta Wandalle ei huomautettu edes tämän tyhmyydestään. Mietittiin vain hiljaa ja tilaisuuden tullen puhuttiin paskaa selän takana. Wandan puhelin soi juuri kesken täydellisen kävelyn portaita alas. Turhautuneena tämä nappasi laukustaan kännykän ja vastasi. "Joo. Joo. Riippuu nyt vähän, mutta kyllä mä voin paikalle saapua. Heippa." Puhelimessa iloisuuden teeskentely oli pahinta. Vaikka eihän kyseessä ollut edes kukaan tärkeä, joku pissis lähinnä. Tyylittömiä, tupakanhajuisia, tyylittömiä.. Wanda asteli määrätietoisesti pöytiä kohti ja survoi samalla simpukka kännykkänsä laukkuunsa. Tuttuja ei näkynyt ennekuin katse osui Essenceen. Sinne siis askeleet veivät. "Moi", Wanda sanoi hymyillen muttei istahtanut vielä. Piti muistaa että vaikka oli kuinka uskomaton piti silti käyttäytyä aina joskus vähän vähemmän tärkeilevästi. "En kai häiritse jos mä jään tähän istumaan?" likka kysyi ja hymyili säteilevästi. Olisi kyllä voinut vain istuakkin. ((kengät on muuten linkitetty..))
|
|
|
Post by rixi on Mar 22, 2006 18:17:45 GMT 2
"Moi", Essence vastasi. Hänkin hymyili - totta kai. "Et häiritse, joo. Siis voit sä istua", Essie jatkoi ja vilkaisi nopeasti pöydällä surkean ja murjotun näköisenä rötköttävää puhelintaan. Pieni omahyväisyyden aalto pyyhkäisi tytön yli, ja tunteen mukainen hymy nousi hänen kasvoilleen. "Sulla on muuten ihanat kengät.. onks ne Diorin?" Essence kysyi väliin. Hänellä itsellään oli Dolce & Gabbanan pinkit kengät, jotka sopivat yhteen heleän keltaiseen, samaa merkkiä olevaan pieneen laukkuun. Essie katsahti Wandaan, ja hymyili.
//joo, anteeks tän lyhyyden puolesta//
|
|
|
Post by baabaa on Mar 22, 2006 20:50:16 GMT 2
[No ei tuohon mun juttuun mitenkään kauheen pitkästi voikkaan vastata ^^' ]
Wanda istuutui ja heilautti hieman päätään, jotta hiukset asettuisivat paikoilleen. Miu Miun mustapinkin laukun tyttö laittoi pöydälle ensin tarkistettuaan jälleen puhelimen. Joku oli lähettänyt viestin muttei Wanda vaivautunut sitä juuri nyt lukemaan. Heitti vain kännykkänsä pöydällä makaavaan laukkuunsa. Essien ottaessa yhtäkkiä kengät puheeksi katosi se vittuuntuneisuus, mitä ei edes ulospäin Essielle näkynyt. Harvalle oli epäselvää, että kengät olivat Wandan intohimo ja elämän eliksiiri. "On!" Wanda sanoi leveä ja innostunut hymy kasvoillaan. Että olikin mukava pyöriä diivojen keskellä. Osasivat kiinnittää huomiota merkkeihin, toisinkuin kapinoivat tavikset. Wanda jatkoi puhumistaan vilkaisten ensin toisen kenkiä. "Noi on aivan varmasti Dolce & Gabbanat. Sitä uutta mallia mitä mainostetaan. Aivan ihanat!" Wanda vielä korosti 'ihanat' sanaa. No, kengäthän olivat jumalaiset niin miksi sitä ei sanoisi. Wanda oli muutenkin mielissään. Juuri hän oli niitä, joita maailmassa on 0,3 prosenttia, kenkäekspertti. Osasi kaikki merkit ja kenkien vuosimallit vaikka unissaan ja takaperin. Siihen kai se aivokapasiteetti sitten kai kuluikin. Mutta minkäs sille muka mahtoi jos piti merkkikengistä? Ja vielä kun oli rahaa niitä ostellakkin. Tyypillinen amerikkalainen kenkäfetissi ihminen, eritoteen korkokengät olivat sydäntä lähellä. Kenkiäkin kertynyt jo niin monet parit ettei läheskään kaikkia ehtinyt edes käyttää. Joka kuukausi muutamat kengät tarttui kaupasta mukaan. Wanda loi katseen Essien laukkuunkin. Ei laukun merkistä pystynyt mitään sanomaan. Ei ollut tarpeeksi erikoinen (niinkuin esim. Louis Vuitton) tunnistettavaksi. Sinänsä harmi, Wanda olisi mielellään hehkuttanut laukustakin.
Tyttö kaivoi kännykkänsä uudelleen esiin. Lauryn oli lähettänyt viestin. Wanda virnisti hieman. Oli kai taas saavuttanut jotain itselleen mieleistä. Taikka ehkä viestissä luki jotain tulevista viikonlopun allasbileistä. Nopeasti Wanda näppäili vastauksen ja laittoi jälleen kännykkänsä laukkuunsa. Muisti vielä itselleen muistuttaa ettei mikä tahansa laukku. Vaan Miu Miun laukku. "No, kuinkas sulla on menny? Ootko kuullu uusia juoruja tai jotain?" Wanda alkoi olla jo innoissaan. Mikään ei voittanut Essien juoruja. Likka tiesi kaikesta kaiken ja juorujen pohjalta tiesi miten toimia kenenkin kanssa. "Mä oon vaan kuullut, että se Cassie - TAVIS - yrittää Thomasia. Ei varmaan tajua, että Thomasin kaltaset atleetit ei välitä kenestä tahansa taviksesta. Ja Cassiella ei oo ees mahdollisuutta pissikseksi. Se ei ihan tajua." Wanda puhui asiasta jo vaikka kuinka monetta kertaa samalle päivälle. No, pyrkyrit herättivät aina sisäistä kuohuntaa ja olihan asia Wandalle tärkeä.
|
|
|
Post by rixi on Mar 22, 2006 21:21:34 GMT 2
Essencen toinen kulma nousi aavistuksen ylös tämän nähdessä Wandan laukun. Jollakin oudolla vinonaamalla oli ollut samanlainen, ihan varmasti. Se tyyppi oli kävellyt oikein leuhkasti vastaan käytävällä kuin muita ei olemassa olisikaan. Nimeä ei Essie siihen hätään muistanut, joku pyrkyri kai se oli ollut. "Joo, Dolce & Gabbanat. Mun uudet lempparini - ja paino sanalla uudet", Essence vastasi ja hymyili kärsivällisen ymmärtäväistä hymyään. Tiesihän Wandan - aina puhumassa kaiken maailman vaatteista, kengistä ja laukuista ja muista 'koristuksista'. Mutta eipä Essiellä mitään aihetta vastaankaan ollut.
"Aa, meinaat sitä Cassieta, jolla on ne kaks luuseri-kaveria?" Niin, Essencen lempi aihe vaatteiden jälkeen, tai niitä ennen. "Joo, hei, arvaa mitä. Se Cassie kun käveli mua vastaan käytävällä jossain bilsan luokan eessä, se sano mulle et 'varo vaan, vien kohta sun paikkasi'. Meinasin oikeesti nauraa sille päin naamaa", Essence jatkoi selostustaan ja irvisti pienesti. "Vastasin sille vaan, et 'mun paikkaani sä tarvitset muutakin, kuin jutut Thomasista ja muutaman läskin kaverin.. Kuten vaik kunnon vaatteet'. Se Cassie vaan mulkaisi mua, ja lähti saman tien", tyttö jatkoi ja heilautti hiuksensa dramaattisesti silmiensä edestä kuin näyttääkseen, miten ällöttävänä piti tuota Cassieta.
|
|
|
Post by baabaa on Mar 22, 2006 23:56:28 GMT 2
"Just se Cassie! Kaikkihan koko showsta nyt tietää. Kaikki vähän korkeemmalla hierarkkiassa olevat siis. Se hutsu laittanu oikeen shown pyörimään. Värjäs hiuksetkin blondiksi! Niinkuin se muka sillä jotain saavuttas! Jättänyt ainakin nimensä koulun historiaan, tosin ei mitenkään positiivisessa mielessä." Wanda tuhahti väliin ennenkuin jatkoi. "Koulun onnettomin pyrkyriehdokas, sillä nimellä se vielä pitkään tunnetaan. Millonhan joku päättää kirjottaa tosta asiasta koulun lehteen. Ja sitten kun keväällä jaetaan niitä epävirallisia palkintoja.. Pitäs ehottaa kavereille siinä oppilaskunnassa, että antaa sille jonku epätoivoisen pyrkyrin patsaan." Olisi taas luvassa kunnon show keväällä. Niinhän se oli aina. Mean girlsit päätti joka kerta järjestää muutaman oman palkinnon. Eikä epäilystäkään, että tänä vuonna vuoden nolauksen saisi Cassie. "Se Cassie ei omista edes pääomaa niin miten se luulee pärjäävänsä? Miten se sais muka vaatteita ja kenkiä ja tanssiaspukuja kun se asuu koulun asuntolassa ja saa pienen kuukausirahan vaan kerran kuukaudessa?" Wandan oli vielä aivan pakko korostaa sanaa 'vaan'. Samalla tuli mieleen kuinka moninkertainen oma kuukausi budjetti oli oletettuun Cassien budjettiin verrattuna. "Toivoton tapaus. Sen pitäs laihuttaakkin! Helen ajatteli, että jonkun pitäis sanoa suorat sanat Thomasille ja Cassielle. Mä oon aivan samaa mieltä. Vaikkei se Cassie kuitenkaan usko." Wanda lopetti palopuheensa. Vaikka palopuheeksi edellinen oli hidas ja jokaista tärkeää sanaa piti korostaa. Asia meni ainakin perille ja koulun häirikötkin kuulivat asiasta. Sivussa Wanda kuuli kuinka poikienkin puheenaihe siirtyi Cassieen. Juttu siis oli jo levinnyt pahiksille asti. Wanda sisäisesti virnisti. "Mut hei, onko sulla mitään uusia juttuja? Ei viittis ajatella sitä Cassieta koko ajan."
|
|
|
Post by rixi on Mar 23, 2006 8:54:07 GMT 2
Essence naurahti. "Toi palkinto-juttu oli hyvä. Mä kannatan, ja veikkaan et kaikki muutkin", hän sanoi Wandalle ja pyöräytti silmiään. "Thomas kyllä tietää mitä se tekee - onhan se tän koulun söpöin. Ei se voi Cassietä ottaa.." Sanojensa aikana Essence seurasi katseellaan pihan poikki kulkevaa poikajoukkoa - urheilijoita. "Mun pitää miettiä oonko kuullut mitään.." Seurasi pieni tauko sanavirrassa, kun Essie mietti jotakin kiinnostavaa tai vähemmän kiinnostavaa. "Oletko sä kuullut siitä Alicia-jostain, joka yllätettiin tyttöjen vessasta pussailemasta jonkun cheerleaderin kanssa?" Essence lausahti sitten. "Cheerleader erotettiin ja molempia halveksutaan. Ja mä en siis oo ainut. Joku heitti sitä mantsan tunnilla paperilapulla, johon oli kirjottanut 'hermafrodiitti lesbo'." hän jatkoi, vaikka tiesi, ettei juttu ollut kovinkaan erikoinen, mutta siitä ei tietänyt kovinkaan moni. Muutama Essien omasta porukasta - diivoista -, lähes kaikki cheerleaderit ja muutamia alimman kastin tyyppejä. Ihmiset on yllättävän kiltisti, Essence ajatteli ja lausui ajatuksensa myös ääneen.
|
|
|
Post by baabaa on Mar 23, 2006 20:49:03 GMT 2
"Aivan varmasti ainakin Helen kannattaa. Ja Laurynkin. Ihmettelen jos ei kannata. Vois muuten sekin tulla jo tänne pihalle, Lauryn siis." Essien kommentilla Wanda nyökytteli totisena päätään. "Aivan, aivan! Thomas, no ei mun mielestä söpöin mutta yks niistä, se sais kenet vaan. Joten se ei ees näää'ä Cassieta!" Wandankin katse kiinnittyi pihan poikki käveleviin atleetteihin. Syötävän suloisia kaikki. Wandan huomatessaan moni nosti kätensä tervehdykseksi Wandalle. Tyttö hymyili leveästi ja nosti kättään myös kuin. Kukapa tuon jälkeen ei vaihtaisi paikkaansa Wandan kanssa, tai Essienkään.
"Mitää! Alicia ja cheerleader!" Wanda kuulosti vallan yllättyneeltä. Hetken mietinnän jälkeen ilme kuitenkin muuttui. "Se on tietenkin se Lisa. Eikö olekkin? Mä mietinkin joskus kun sen katse vähän kiinnittyy likkoihin. Kamala! En mä ainakaan haluaisi, että joku tyttö kattelis mua silleen!" Wanda naurahti toisen lappu jutulle. Ilme kuitenkin vaihtui miettiväisemmäksi. "Nyt tulee kauhee pyrkykiista. Kaikki haluaa cheerleading joukkueeseen. Kenethän ne ottaa? Toivottavasti ei ketään aivan toivotonta, niinkuin vaikka Lake. Siis onhan se taitava mutta ei se kuulu siihen sakkiin. Siitä puuttuu se jokin. Se jokin mitä on vaikka Vivienillä. Käyttäs järkee tällä kertaa ne valitsijat ja ottas juokkueeseen ihmisen, joka on jo nyt suosittu", Wanda päivitteli ja antoi katseensa kiertää Miu Miun laukun kautta läpi koko edessä olevan pihan. Asiasta kukkaruukkuun. "Ihmiset tosiaan ei oo nyt antanu aihetta puhelemiseen. Paitsi siis Cassie. Se on tehnyt sen muidenkin puolesta. Viemässä muka sunkin paikan. Hahaha, anna mä nauran!" Wanda oli varsin juorutuulella. Alkoi olla jo itse Essien luokkaa. Mutta minkäs sille mahtoi jos oli utelias!
|
|
|
Post by jackass on Mar 24, 2006 16:25:37 GMT 2
"Niin mitä mä kannatan varmasti?" Lauryn kysäisee ja hymyilee vinosti perään. Hän oli jo kaukaa kuullut oman nimensä, tottakai. Lauryn laskee vaaleanpunaisen Fendin laukun pöydälle ja istuu Wandan viereen ja luo sekä Wandaan että Essenceen tervehtivän silmäyksen. Jalassa koreilivat uutuuttaan hohtavat Chanelin kengät ja Dieselin lantiomalliset, melko kapealahkeiset farkut. Ylävartaloa verhosi valkoinen, vähän lantiotakin peittävä toppi- sekin aivan varmasti jotain johon ihan tavallisilla tyypeillä olisi varaa. Sellaisenkin topin olisi saanut jostain monia kymmeniä dollareita halvemmalla mutta.. no, maine vaatii. Lauryn vilkaisee sivusilmällä jo melko kaukana olevia atleettijätkiä, myhäilevä hymy kohoaa hetkeksi tämän kasvoille mutta häviää pian, kasvoilla on nyt utelias ja odottava ilme. "No, kertokaa uusimmat juorut" Lauryn sanoo kohottaen toista kulmaansa viekkaasti ja kumartuu vähän tyttöjen puoleen. // Huih ku tuli outoa ja lyhyt.. o____O Kengät linkitetty.
|
|
|
Post by rixi on Mar 24, 2006 17:20:45 GMT 2
//kaikki linkittää kenkiä .DD//
Essence vilkaisi vielä kerran atleettipoikia sellainen neutraali ilme kasvoillaan. Poikien kuitenkin kadotessa johonkin urheilukentän suunnille käänsi Essie katseensa kuitenkin takaisin Wandaan ja paikalle hetki sitten ilmestyneeseen Lauryniin. "Sä kannatat sitä, että Cassielle annetaan epävirallinen pyrkyripatsas ihanasta esityksestä, jonka se on meille esittenyt muutaman kaverinsa kanssa. Ja Thomasin nimen", Essence painotti sanaa 'nimen' erityisesti, sillä sehän oli vain tyhmä huhu, juoru. Ja vieläpä aivan hatusta vedetty. "Mutta sähän halusit kuulla uusimmat jutut, ja näin ekaksi mainittakoon sen entisen cheerleaderin Lisan ja jonkun Alician suhde - ne löydettiin pussailemasta tyttöjen wc:stä. Onneks en oo kummankaan kanssa samassa liikuntaryhmässä.. ällöä" Essie vilkaisi nopeasti Wandaa kuin muistaakseen tämän sanat. "Niin joo Lake. Onhan se ihan hyvä ja silleen, mut niin.. Se ei näytä samalta, kun kaikki muut, en sit tiedä onko se hyvä vai huono juttu," Essence piti pienen tauon ennen kuin jatkoi. Hän toivoi samaan aikaan myös, että Lauryn pääsisi edes jyvälle siitä, mistä Wanda ja Essie olivat hetki sitten puhuneet. "Se oli vissiin niillekin hirveä järkytys, kun mä en liittynyt cheerleadereihin.."
|
|
|
Post by baabaa on Mar 25, 2006 2:16:10 GMT 2
[Suosittuja on niin mukava pukea kenkiin, että pitää jakaa oma mielikuva millaset kengät ] Wanda oli jo aukaisemassa suutaan vastatakseen Laurynille mutta Essie ehti ensin. Wanda vilkaisi Laurynin asukokonaisuutta. Hyvin Laurynmainen ja merkkejä tietenkin vilkkui joka paikassa. Sivusta Wanda kuunteli pikakertausta päivän juoruista. Välissä Wanda saattoi nyökäyttää päätään pistävä ilme kasvoillaan ja jotain vielä lisäsikin selitykseen. Lähinnä nii'in ja joo kommentteja tosin. "Mun mielestä se on huono juttu tuo Laken tapaus!", Wanda jatkoi keskenjääneestä aiheesta. "Vai mitä Lauryn! Tai siis onhan se nyt yks taitavimmista cheerleadereista mutta se ei kuulu siihen niiden maailmaan. Mun mielestä siihen juttuun kuuluu muutakin kun ponponit ja urheilu. Eikö sekin oo vähän niinku elämäntapa.." Pinnallista - kyllä. Ei Wandalla mitään Lakea vastaan ollut. Ihmetteli vain kovasti pikemminkin. "Varmasti oli! Susta olis tullu niin ihana cheerleader! Muille joukueelle ei olis tosin jäänyt enään jätkiä", Wanda sanoi ja hymähti nopeasti ja hieman pirullisestikkin. "Sä olisit ollut semmoinen tosi originaali cheerleader. Semmonen mitä siihen joukkueeseen tarvitaan. Ja sää oisit varmasti päässy heiteltäväksi, kun sä olet tolleen nuin kevyt", Wanda hehkutti ja heilautti käsillään hiuksensa paremmin. Katse kääntyi Laurynin pöydällä makaavaan laukkuun. "Hei Lauryn, sulla on muuten aivan ihana uus laukku", Wanda sanoi ja vertasi nopeasti mielessään Laurynin laukkua omaansa. Hyvin nopeasti Wanda kuitenkin tiesi jo että oma oli ehdottomasti parempi. Olihan se Miu Miu. Asia johon hän laukussaan koko ajan turvautui ja jonka hän muisti mainita joka paikassa ja kaikille.
|
|
|
Post by jackass on Mar 27, 2006 21:41:00 GMT 2
"No, ehdottomasti." Lauryn sanoo, itsestäänselvyyshän tuo oli- Lauryn oli AINA siinä porukassa joka arvostelee muita ihan kikseissä. Lauryn avaa samalla laukkunsa vetskarin ja kaivaa sieltä peilin josta peilaa sitten itseään samalla kun kauhistelee tätä vessalesbopusu- kohua. "No hyi että!" Lauryn henkäisee heti, katse ei kuitenkaan hellitä peilistä. "Varmaa kaipaa vaan huomioo kuiteski, kuka tyhmä nyt menee vessaa pussailee, jos ei haluu tulla nähdyks?" Lauryn koittaa järkeillä ja laittaa peilin vihdoin takaisin laukkuun kun on tullut siihen tulokseen että hän on kaunein. "Mm, niimpä." Lauryn myötäilee Wandan selitystä nojaten kyynärpäillään puiseen pöytään. Lauryn ei sano mitään Wandan 'ylistäessä' Essietä, nyökkäili vain. Katse mittailee vaivihkaa Essien kuteita, niitä mitä nyt näkyy. Ihan hyväksyttävät tällä kertaa.. muttei vedä vertoja omilleen tietystikkään, Laurynin mielestä. Hymy kohosi taas Laurynin huolellisesti meikatuille kasvoille kun keskustelu siirtyi tämän laukkuun. "Joo, kiitti.." Lauryn sanoo hymyillen ja sipaisee laukkuaan kädellään, ihan kuin varmistaakseen ettei kukaan pölli. Teki mieli mainita että oli ihan sika kallis, rajoitettu erä.
|
|
|
Post by rixi on Mar 29, 2006 15:22:48 GMT 2
"Kaikki täs koulussa kaipaa huomiota", Essence totesi ja pyöräytti silmiään - sen sai tulkita joko inhon tai ärtymyksen eleeksi, kukin tavallaan. Äsken päässä pyörineet silmät kääntyivät katsomaan Wandaa, joka puhui jotakin cheerleadereista ja cheerleadereiden heitoista. Pieni naurahdus pääsi Essien tarkasti rajattujen, punattujen ja vieläpä huulikiillolla päällystettyjen huulien välistä - ihanan tarkkaa. "Hei, mä en suostuisi niiden heiteltäväksi edes miljoonasta", Essence totesi, ja hänelle tuli suunnaton halu lisätä vielä perään, että tuo miljoona löytyi melkeimpä häneltä omasta takaakin. Uusi naurahdus. Tämä hipoi jo melkein ennätyksen rajaa. "Muuten, jos Cassie yrittää cheerleadereihin? Nythän sillä olisi sopiva tilaisuus, kun Lisa erotettiin", Essence lausahti mietteliäästi.
|
|
|
Post by baabaa on Mar 29, 2006 22:29:40 GMT 2
Wanda seurasi Laurynin peilailua hetken. Helvetti, hän vihasi plastiikkeja aina välillä. Kokoajan peilin edessä, niinkuin itsekkin. Ja vaikka Wandakin antoikin muille ymmärtää, että oli täydellinen oli silti salaa kateellinen monillekkin. Niinkuin kaikki suositut. Kieroja, kateellisia, ilkeitä ja Wanda vielä kaiken lisäksi tyhmä. Likka heilautti jälleen turhamaisen näköisesti hiuksiaan. Lauryn olisi varmasti kiitollinen jos kysyisi laukusta lisää mutta sitä multi-iloisuutta ei Wanda aikonut tällä kertaa ystävälleen suoda. Tietenkin hän olisi omistakin vaatteista ja muusta sälästä voinut puhua, kunhan joku vain kysyisi. Ja tuskimpa kysyisikään. Kehu osio oltiin jo ohitettu.
Wanda nyökkäsi huomio puheisiin varsin vakavana. "Tosiaan, kaikki haluaa vaan olla esillä. Hei kattokaa mua, kun mä pussailen vessassa, kattokaa mua, kun mä tavallinen pulliainen yritän saaha itselleni atleetin!" Wanda naurahti pilkkaavasti. Kultainen sydän oli tällä hetkellä mennyt juuri kurkusta alas. Mutta eihän sitä laskettu, nyt nimittäin juoruttiin. Ja silloin kaikki ilkeys ja vittumaisuus oli luvallista purkaa muihin. Vaikka keksimällä itse juttuja. "No ei niihin kaikkiin ookkaan luottamista! Mä luulen, että se oli Caron syy, että se likka tippui heitosta. No way saaha muakaan heiteltäväksi. Tosin mun pitäs taas laihduttaakin", Wanda sanoi kuin tuntien itsensä maailman lihavimmaksi tonnikeijuksi. "Ei ne Cassietä ota. Mä vaikka järjestän niin ettei ne ota. Eihän se edes mahtuis siihen pukuun!"
|
|
|
Post by jackass on Apr 2, 2006 22:24:07 GMT 2
Lauryn tyrskähtää väheksyvästi. "Cassie cheerleaderiksi? Paskat" Lauryn sanoo. "Kukaa ei halua Cassieta sinne enää, jos on koskaa halunnukkaa. Sitä paitsi, sehän ei ees oo hyvä liikas tai mitää! Ei se pärjäis" Lauryn tilittää vielä perään ja nyökkää sitten hyväksyvästi Wandan viimeiselle lausahdukselle. "Ellei niillä oo XL- kokoja.." Lauryn sanoo virnistäen ilkikurisesti ja katselee hetken viilattuja manikyyrikynsiään- täydellisessä kunnossa tietysti. Ainahan ne olivat. Siksi niitä olikin niin kiva katsella. // Ouh, kiire tuli. Siksi siis lyhkäisyys enkä edes saanut peliä etenemään ''
|
|