|
Post by wilhood on Jul 7, 2006 21:41:10 GMT 2
Valot. Ne puuttuivat. Kello oli lähemmäs yhdeksän ja Phoenixin aurinko oli laskenut. Chris tallasi turhautuneena likaista kertakäyttölautasta saappaillaan. Jätkät oli taas myöhässä ja bensa-aseman valot olivat ilmeisesti palaneet. Sisällä paloi kyllä valo, mutta se nyt ei paljoa auttanut, Chris kun seisoskeli kaukana parkkipaikalla.
Puolisen tuntia sitten Chris oli saanut puhelun Robilta ja Russilta, että pitäisi tulla Charlien asemalle, sinne Russin lähelle. Eli aivan laitakaupungille. Chris oli sitten päättänyt, että eihän sitä kannata itse ajaa, pummaa joltain kyydin. Niimpä hän oli päässyt mukavien hippityttöjen kyytiin, niiden nimet taisivat olla Sienna, Alice ja Rain. Phoenixissa ne kuitenkin kävivät samaa koulua kuin Chris, ja kun kerta olivat samaan suuntaan menossa, niin päättivät, että ehkä rokkarista saisi ihan mukavaa matka-seuraa. Chrisillä oli pienoinen aavistus siitä, että tytöt olivat matkalla hommaamaan pimeää viinaa tai huumeita. Tosin eihän sitä koskaan tiennyt.
Nyt jätkä silti seisoskeli huoltoaseman parkkipaikalla toimettomana, olivat kuitenkin Rob ja Russ jääneet kuhnimaan jonnekkin likkojen luokse, se oli niin niiden tapaista, etenkin Russin.
>> baabaa ilmestyköön, m'ei kaivata tänne muita (: >>
|
|
|
Post by baabaa on Jul 7, 2006 23:10:14 GMT 2
"Mä olen Russ, mä olen porvari", Rob sanoi nauraen, kuin Russia matkien. "Mä luulen, että saan iskettyä jonku vitun miss Havaijin", Rob vielä jatkoi pelkääjän paikaltansa ja nauroi. Jätkän ovenpuoleisen buutsin kanta oli kulunutta kangaspenkkiä vasten ja käsivarsi alas rullatun ikkunan paikalla. "Olet säkin kyllä jotain", Rob sanoi Mötleyn sävelien lomasta. Toki Rob oli valinnut musiikin, kuten aina. Russ oli tossun alla - tässä tapauksessa ehkä buutsin alla paremminkin. "Oli se lähellä! Melkeen oli jo lähdössä mukaan!" Russ intti hymyillen. "Joo, kunnes näki auton. Se tajus, että sä olit valehdellut että isäs omistaa lentoyhtiön ja äitis on intokiinalainen malli", Rob tuhahti ja repesi uuteen naurun remakkaan. "Sä kuule sait pakit omalla maaperälläsi, Russ, rannalla!" Rob sanoi viimeistä sanaa korostaen ja jatkoi vielä: "Ja hasiksen perässä se muutenkin oli tulossa. Siis jos auto olis kelvannu sille saatanan porvari diivalle." Tässä vaiheessa Russ laittoi Wild Siden alkaessa musiikkia isommalle voluumille. "No hei mutta mä sain sen sentään autolle asti kuitenkin. Ja se oli kuitenkin oikeesti miss Havaiji kilpailun finalisti. Sulta ei oiskaan onnistunu", Russ hoksasi sanoa. Jätkä vinkkasi silmää toiselle leikkisästi. "Ellet sitten olis juottanu sille rauhoittavaa ja raahannu sinne autoon", Russ vielä sanoi heittäen lisää pökköä pesään. Rob naurahti. "Ihan vitun sama", jätkä kommentoi ja jätti aiheen. Russ oli osannut pistää kapuloita oikeaan paikkaan rattaissa. Toisaalta Robia ei kyllä miss Havaijit olleet koskaan kiinnostaneetkaan. Hän halusi pään täynnä ajatuksia, ei pärstää täynnä meikkivoiteita. "Nyt me ollaan joka tapauksessa vartti vähintään myöhässä miitingistä. Chris on varmaan jo ryöstänyt kyllästyneenä Charlien", jätkistä musta hiuksinen sanoi nakaten pallon toiselle. "Sori vaan, Rob, toi ois ehkä sun tapa toimia. Chrisin tapa toimia on enemmänkin, että mene Charlien luokse ja laita hasispiippu palamaan", Russ sanoi naureskellen. Name dropping no-names / Glamorize cocaine. "Joo, jos Charlie tosiaan luottas kumpaankaan teistä", Rob sanoi ilkkuen mutta nauraen samalla. "Mutta onneks teillä on mut", Rob sanoi lopettaen sen keskustelun.
Siinä viiden minuutin kuluttua Russin punavalkoinen 58 Chevy halkoi bensa-aseman orastavan yön läpi. Viileä ilma siirtyi kiltisti auton etupellin tieltä, kun chevy kaarsi nätisti pihaan soiden Girls Girls Girlsiä. Pihalla oli jo mukavan pimeää, kun Russ hyppäsi autosta luoden heti ensimmäisenä katseen mustaan taivaanrantaan. Ruoho näytti aina iltaisin ja aamuisin vihreämmältä, eikä nytkään ollut poikkeustapaus. Rob nappasi musiikin pois ja jätkät lukitsivat molemmat omat ovensa. "Chris, Chris, Chris!" Rob huudahti kävellessään kädet muutaman sekunnin ylhäällä jätkää kohti. Mitään erikoista ei ollut tapahtunut, ainakaan Robin mielestä. 'Mitäs pikku myöhästymisestä', Rob ajatteli. 'Kaikki naisten takia', oli puolestaan Russin veruke. "Dudes! Eka pitää polttaa ennenkun mennään sisään", Kaksikkoa lähestyvä Russ huusi. Rob otti itsekkin sätkän, jonka laittoi palamaan. "Kyllä vain ystäväiseni", Robbie Parker vastasi hymyillen.
|
|
|
Post by wilhood on Jul 12, 2006 14:17:28 GMT 2
Valot välähtivät autotien suunnassa, ja Chris tunnisti heti Russin Chevyn, joka lähestyi asemaa musikkia paukuttaen. Pian mattimyöhäiset olivatkin jo huoltoaseman pihassa ja huudahtivat omanlaisensa tervehdykset Chrisille. "Joo moi vaan, missä helvetissä te oikeen kuppasitte", Chris kysyi virnistäen. Vastauksen saatuaan hänkin kaiveli taskunpohjaltaan poltettavaa.
"Mitäs te ootte lomalla duunaillu?" Chris kysäisi sätkä suussaan. "Ette oo ainakaan yhteyttä pahemmin pitäneet. Russ ainakin on loikoillu rannalla ja vedessä, se näyttää niin ruskeelta", jätkä vielä totesi naurahten. Ainakin tyypit näyttivät päässeen hyvin irti koulusta, siitä Chris oli varma.
|
|
|
Post by baabaa on Jul 16, 2006 13:35:40 GMT 2
"Iskemässä miss Havaijia", Rob vastasi oitis ystävälleen. Jätkä katseli bensa-aseman likaista tiiliseinää puhaltaen tupakan savut yläviistoon. "Russ oikeestaan. Niinku arvata saattaa", Rob vielä tarkensi. Russ hymyili leveästi ja käänsi päänsä pois Chevynsä suunnalta. "No perkele, että oli hyvännäköinen muija! Chriskin olis varmasti ilostunut, jos oltas saatu se tänne asti", plondi sanoi hymyillen osoittamatta sanoja erityisesti kenellekkään. Russ haukotteli hieman, vaikutti jokseenkin väsyneeltä. Kuitenkin haukotus loppui lyhyeen jätkän yskäpyrähdyksen vuoksi. "Tupakka tappaa", Rob heitti Russiin päin kääntymättä vetäen heti itse tervaa keuhkoihinsa.
"Järkkäilly asioita", Rob ilmoitti naama pokkana. Kukaan ei koskaan udellut, mitä jätkä tuolla fraasilla tarkoitti. Muilta pystyi toki kyselemään mutta Rob oli kuitenkin se vihainen pääpaha. Sen ihmiset vain tiesivät, että jotain antilaillista oli aina tuon fraasin taustalla. Russ oli tarpeeksi tyhmä kysyäkseen aina välillä, tarpeeksi toiveikas luullakseen saavansa vastauksen. Sitten pääsi Russ ääneen. "Rannalla. Naisia, naisia, naisia kaikkialla", jätkä selitti elehtien käsillä mukana. "Enkä mä nyt siis puhu mistään koulun ekaluokkalaisista laudoista vaan siis upeista mimmeistä. Tekin voisitte joskus uskaltautua bunkkereistanne ja tulla päivänvaloon, biitsille hakemaan seuralaisia." Russin selitys ei tuntunut saavan loppua. Tuo jatkoi selittämistään, eikä Rob kuunnellut tuon taivaallista. "Hoxhox, Chris. Russ on ihan papu joka kesä. Oikeestaan läpi vuoden", Rob heitti väliin ja naurahti. Russ selitti taustalla jotain. "Ja parasta kaikesta, suuri osa niistä chickseistä on vapaita. Niinku taivaan linnut. Ne tulee rannalle tarkotuksella hakemaan seuraa ja kuhertelemaan. Jopa Tony sai muijan, en sitten tiiä miten pitkälle asti sai sen vietyä. Ja.." Russ ei ehtinyt jatkaa viimeistään loppuun, kun Russ keskeytti. "Leipäläpi umpeen. Mitä nä ootkaan duunaillu ite?" Rob kysäisi Chrisiin kuitenkaan katsomatta ja samalla ripotellen tuhkaa tupakkansa kärjestä. "Mitä, ketä, milloin?" Russ sanoi nauraen mutta lopetti sitten kuin seinään Robin puhaltaessa savua toisen silmille. "Kiitti vaan, hei. Kiitti", Russ valitti Robin naurahtaessa. "Sitä saa mitä tilaa", mustahiuksinen selitti ja kohautti hartioitaan.
Siinä vaiheessa Russ Mile muisti yhtäkkiä jotain. Tämä älähti ja nosti kätensä, kuin antautuneet yleensä. Tässä tapauksessa tosin keski- ja etusormen välissä paloi L&M punainen savuke. Russ rupesi selittämään. "Mä näin tässä yks päivä kamalaa tyyppiä, joka uskoo omistavansa koko Phoenixin", Russ puheli tohkeissaan herättämättä Robin mielenkiintoa. Niimpä hän jatkoi ilman ivallisia välikommentteja. "Ensinnäkin se oli aivan vitun - siis vitun - piripäissään. Sitten se älisi jotain Billielle. Siis tosiaan, Billielle!" jätkä selitti ja elehti käsillä mukanaan korottaen eritoteen sanaa 'vitun'. "Ei me olla mitää idiootteja, joille pitää toistaa kaikki kahdesta", Rob heitti väliin mutta Russ jatkoi kertomustaan samalla intohimolla. "Ja se sano vielä jotain tyyliin että hei mä olen mikälie Julius ja painukaa vittuun tai pitää jotain. En oikeen muista, olin aika saatanan kännissä. Se huitas vahingossa Billietä ja Billie latas nyrkin sen jätkän mahaan. Sitten se Julius mikälie oksensi ja alko huuteleen jotain Billielle. Billie mätki uudelleen. Sitten se vitun nisti kävi kimppuun mutta tottakai Billie hakkas sen ihan maahan asti, vaikka muija oliki kännissä. Se Julius ei ainakaan sillon päässy vielä ylös. Toivottavasti halvaantu, jaksa katella tollasia. Billien jotku kaverit veti isolla poppoolla muijan pois Julius Caesarin kimpusta. Se kato meinas alkaa potkiin, Billie siis. Pirun agressiivinen likka, jos multa kysytään. Tai jos kysytään keneltä vaan. Etenkin, jos kysytään siltä jätkältä, jota Billie ojensi nyrkein ja vähän kaljapulloinkin viime syksynä. Kyllähän te sen varmana muistattekin. Montakohan lasinsirua se sai itteensä. Ja sitten vielä se.." Russ puhui ja puhui. Robin mielenkiinnon hän oli ainakin kiinnittänyt. Vanhat tarinat Billiestä ei hetkauttanut mutta tämä ’Julius mikälie’ sen sijaan kuulosti varsin vittumaiselta Russin kuvauksiin uskoessa. "Ja missä tää tapahtu", Rob kysäisi keskeyttäen jälleen. "Sä se et osaa olla keskeyttämättä", kuului vastaus. "Sä se et osaa olla jauhamatta ja kertoa vaan asian ydintä", Rob heitti ja virnisti. "Ok, ok. Niissä street partyissä, kai sä nyt ne muistat. Tai ehkä et, olit niin päissään”, Russ sanoi nauraen mutta sai Robin kasvoille erittäin turhautuneen ilmeen. ”Vitun pässi, häh, pässi. Tajuatko. Kyllä mä street partyt muistan mutta missä sä sen Caesar kautta Billie episodin bongasit?”, Rob kysyi jo hieman ärtyneenä. Russilla syttyi päässä lamppu, sen huomasi pojan ilmeestäkin. ”Niin, se. Jossain North Streetin tuntumassa. Peräkujilla, you know. Enkä mäkään olis siellä ollu, jos kaks jotain heroiini muijaa ei olis ollu matkalla diilerinsä luokse. Mä olin vaan vähän niinku juttelemassa niitten kanssa, kun olin matkalla pisteestä B pisteeseen A. Eli baarista asuntolaan. Ne oli niin vitun heroiinin kuluttamia ne muijat, että en mä niitä ois huolinutkaan", Russ selitteli ja kohautti harteitansa. "Puhuppa vähemmän ja polta enemmän tai tuo sätkä menee ihan hukkaan", Rob totesi tumpatessaan oman sätkänsä tuttuun paikkaan - likaiseen tiiliseinään.
(( Häähäähää ku vähä veny. Russin pitkien (=turhien) puheiden vika. Ala saatana inspiroitua :D:D:D ))
|
|
|
Post by wilhood on Jul 26, 2006 14:17:39 GMT 2
"Ai, no sit mä ymmärrän", Chris naurahti Miss Havaijille, tai siis Robille. Jätkä katsahti Russia, voiden kuvitella tämäniltaiset tapahtumat - jotka olivat luultavasti sijoittuneet biitsille. "Mut siitä ilostumisesta, en mä nyt tiedä. Tai no siis tietenkin se ois heti palavasti rakastuneempi muhun, kuin suhun!" jätkä vielä sanoi ja virnisti leveästi tietäen kuitenkin, että luultavasti Russ olisi se joka korjaisi potin, jos joku. Ja heti seuraavaksi Russ alkoi papattaa kyseisestä Miss Havaijista täyttä päätä, eikä Chris enää kuunnellut. Jätkä leikki samalla poltellessaan halpis sytkärillään ja tunki sen takaisin kulahtaneiden nahkahousujensa taskuun, jonne se mahtuikin juuri ja juuri.
"Joo Russ, meitä sun Miss Havaijit kiinnosta", Chris virnisti ja löi juuri savua silmille saanutta jätkää selkään kämmenellä. Ja taas Russ päätti alkaa pitämään papupatamaratoonia, mutta tällä kertaa aihe oli kiinnostava, jopa Robia kiinnosti. Chris kuunteli tarkkaan siitä mystisestä "Juliuksesta" ja Billiestä. Kukahan se oli? Ja Chrisistä tuntui, että oli joskus nähnyt tyypin.
"Onkohan se Phoenixissa, tiedättekö te? Tai asuukohan se täällä nykyään", Chris kysyi. "Ja minkä näköinen se oli !" jätkä vielä lisäsi osoittaen viimeisen kommenttinsa Russille. Chris halusi tietää, oliko nähnyt tyypin.
|
|
|
Post by baabaa on Aug 2, 2006 15:09:33 GMT 2
"Ei suhun kukaan palavasti rakastu", Russ totesi ja jatkoi heti henkoset tupakasta imettyään: "koska sulla on pisin naama ja rumimmat kuteet!" Hetken Russ jaksoi nauraa omalle vitsilleen samalla, kun Rob tuhahti ja pyöritti päätänsä ompa-mulla-tyhmä-ystävä -ilme kasvoillansa. "Ei se olis täällä muutakun valittanut, se havaiji huora", Rob tuhahti mutta epäili vahvasti kuuliko Russ tuota. Se kun oli taas jatkanut puhumistaan. Tällä hetkellä jätkä kuvaili, miltä Miss Havaiji oli tasan tarkkaan näyttänyt. Rob erotti sanojen tulvasta vain yksittäisiä sanoja mielenkiinnottomuutensa vuoksi. "Ruskettunut... Brunetti... Ihan pirun ruskettunu... Ja hei.... Se kroppa... Chris olisit nähnyt... Rusketus..." Rob katseli mieluummin Chrisin hetkellistä sytkärillä leikkimistä, kuin kuunteli taas Russin naisjuttuja. Chrisin työntäessä sytkärin taskuunsa nojautui Rob seinää vasten ja katse kiersi punaisten tiilien syövereissä.
"Meitä ei tosiaankaan kiinnosta sun Miss Havaijis", Rob vahvisti muttei saanut tukittua plondin turpaa. Rob siirsi kädet taskuihinsa ja Russkin tipautti maahan sen, mitä tupakasta oli jäänyt. Buutsin kärjellään Russ litisti tumpin maan ja kenkänsä väliin. Tupakointi bensa-asemalla ei ollut järkevintä mahdollista mutta Rob epäilikin, ettei asemalla ollut enään varaa ja kannattavuutta myydä bensaa. Eihän kukaan muutenkaan siinä läävässä tankannut. Taisi bensamasiinat olla tyhjiä.
"Mulla ei oo ketään hajua kenestäkään Juliuksesta", Rob sanoi ja kohautti hartioitansa. "Paitsi se, että sillä on ihan likan nimi", hän vielä totesi ja tuhahti. Russ virnisti toispuoleisesti ja kohautti harteitansa. "En mäkään siitä paljoa tiedä. Paitsi, että se on saatanan tyhmä jätkä, kun Billielle vittuilee. Tai paremminkin kuollut jätkä." Siihen väliin Russ naurahti hieman. "Se oli semmonen mustahiuksinen ja mustavaatteinen ja ihan vitun kalpea. Nuoren nistin näkönen. Niin joo ja semmoset melko pitkät hiukset. Siis ei yhtä pitkät, ku mitä vaikka mulla mutta.." Russ loi katseensa tupakan tumppiinsa ja käänsi sitten kasvonsa Robiin päin. "Jos mentäs jo sisälle?" Russ marisi. Rob nyökkäsi ja lähti tallustelemaan huolttiksen ovea kohti Russ kintereillään.
|
|
|
Post by baabaa on Sept 29, 2006 18:49:03 GMT 2
(( Tämä topic jää tähän, piste. He viettivät kivan kesäloma illan ja olivat ihan vitun sekaisin. ))
|
|