|
Post by medi on Feb 27, 2006 18:20:05 GMT 2
Marcus istui nurmikolla tuijottaen tylsistyneenä taivasta. Miksi ei satanut? -Siksi että sinulla olisi kuuma, tuntui aurinko ilkkuvan hänelle. Marcuksen teki mieli nostaa keskisormi pystyyn, ja näyttää sitä taivaalle; mutta sen jos tekisi leimattaisiin vielä alempaa kastiin kenties. Tviksena oli ihan hyvä olla, ei ulkonäkö muuhun riittänyt. Jos hänellä olisikin lihaksia, ja valokuvakasvot, olisi tilanne varmasti toinen. tätä luikku kroppaa ne eivät hyvällä katsoisi. Tällä ilmalla visi olla sisällä viileässä, mutta jostyakin syystä Marcus ei vain tahtonut hengata käytävällä. Ties kuka sieltä tulisi, ja tunkisi seuraan; tai kiertäisi vain kaukaa. Tokihan Marcus oli muutamaan otteeseen miettinyt millaista olisi olla suosittu poika, millaista tyttöjen suosio olisi. Millaista olisi seurustella upen naisen kanssa; mutta ne olivat vain haaveita.
Marcus laski katseensa kauniisiin tyttöihin, eräänlaisessa joukossa; ja huokaisi syvään. Poika siirsi kuitenkin nopeasti katseensa, tajutessaan tytön huomaavan. Ja pian ne jo naureskelivatkin hänelle. Haistakoot paskat. Marcus laski katseensa ruohoon ja alkoi nyhtää sitä irti maasta pieninä tuppiona. Olisipa juttuseuraa.
(Marcuksen seuraksi?)
|
|
|
Post by jumpdafuckup on Feb 27, 2006 18:29:23 GMT 2
Morgan käveli rennosti pihalle - aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja taivas oli vaaleansininen, täydellinen keli, kuten silloin joskus Los Angelesissa. Auringonpalvoja. Ainoa huono puoli auringossa oli, että pisamia tuppasi ilmestymään hieman liikaa.
Katse käväisi arvioivana yksin nurmella istuvassa pojassa. Tavallisen näköinen porkkanapää näytti vähintäänkin happamelta nyhtäessään maasta ruohoa. Kevyt hymy ja tassuttelu toisen luokse. "Tää nurmikko menee pilalle jos sä nyhdät sitä tota tahtia", Morgan toteaa lähinnä ystävällisesti - tämä taisi todellakin olla vailla juttuseuraa hakeutuessaan jonkun taviksen seuraan.
|
|
|
Post by medi on Feb 27, 2006 19:00:21 GMT 2
Naisenäänen kuullessaan pojan katse nousi hyvin nopeasti tämän kasvoihin. Ei liikaa tuijottelua, tämä vielä muistutti itseään, hymyillen sitten tytön kommentille, ja vilkaisten kohtaa josta ruohoa oli jo jonkin verran nyhtänyt. "Ehkäpä se menee." Tämä sanoi sitten, virneen hakeutuessa kasvoille. Olihan tuohon jo pienehkön kokoinen ruohoton kohta ilmestynyt. Ajatukset palasivat takaisin tyttöön, ja katsekin kiersi pikaisen katsauksen. Hmm, tuo tyttö taisi kuulua hieman korkeammalle, täällä koulussa vallitsevassa arvoasteikossa. Muistaakseen Marcus oli tämän joskus ohimennessään nähnytkin - tai sitten ei. "Liitytkö seuraani ihan vapaaehtoisesti - vai oletko lyönyt vetoa jonkun kanssa?" Marcus sanoi sitten naurahtaen, tehden selväksi että se oli vitsi. Mutta toivottavasti kyse ei nyt sitten ollutkaan vedosta.
|
|
|
Post by jumpdafuckup on Feb 27, 2006 19:12:36 GMT 2
Morgan käänsi kasvonsa hetkeksi kohti aurinkoa, tyttö tyytyi hymähtämään hiljaisesti pojan ympäripyöreälle kommentille nurmikkoa koskien. Toisen puhuessa vedon lyömisestä jonkun kanssa kummastunut katse kääntyy poikaan. "En mä varmaan harrasta vedonlyöntiä. Ainakaan tollasista asioista."
Tyttö istuutuu toisen vierelle risti-istuntaan, katse käväisi kauempana kikattelevassa tyttölaumassa. Taviksen kanssa hengailu tuskin tekisi kovin hyvää maineelle, mutta Morgan ei jaksanut ajatella sitä. Nyt lähinnä uusien ystävien saaminen tuntui kiinnostavalta - juuri sen takia, että Morgan oli uusi tässä koulussa. "Mikä sun nimes on?" Morgan kysyy pehmeällä äänellä kääntäen taas katseensa hetkeksi poikaan.
|
|
|
Post by medi on Feb 27, 2006 22:08:44 GMT 2
"Kun sellaistakin on käynyt. Tavallisen ihmisen maailma." Poika sanoi hieman pahoitellen 'epäilemistään', ja kertoi samalla pontin asiaan. Tytön istahtaessa viereensä Marcus vilkaisi tätä hymyillen, ja käänsi sitten katseensa taivaalle, tytön taas puhuessa pehmeällä äänellään, Marcus käänsi katseensa takaisin tähän. "Marcus.." Poika esitteli itsensä, muittei ollut aivan varma tahtoiko tämä tietää sukunimenkin. No, miten sitä parhaiten tietämään kuin kysymyällä. "..Voin toki kertoa sukunimenikin, jos sen haluat kuulla. Epäilen kyllä, että etunimi riittää nyt?" Tämä sanoi hymyillen tytölle, tai oikeastaan naiselle. "Mikä sinun nimesi on?" Millainen nimi sopisi vaalealle kaunokaiselle, Marcus virnisti hieman ja käänsi sitten taas katseensa taivaalle. Hän nojasi käsiins painon, takakenoon, ja suoristi farkkujen peittämät jalkansa.
|
|
|
Post by jumpdafuckup on Feb 28, 2006 9:02:13 GMT 2
"Mä en jaksa leikkiä ihmisillä ja niiden tunteilla. Mutta tiedän kyllä monta jotka jaksaa..", Morgan toteaa huultaan pureksien - ilmeisesti karvaita kokemuksia asiasta. "Ja sitä paitsi sä oot ihan liian symppis että sulle viittis tehä mitään sellasta." Vino virnistys, tyttö käänsi taas vaihteeksi katseensa taivalle. Kevyt tuuli löyhytti hiuksia mukavasti ilmassa, tämä nautti auringosta.
"Joo, kai se etunimi riittää.. Morgan." Lämmin hymy nousee tytön huulille. "Kiva tavata." Hymyilyä, katse käväisi taas aavistuksen verran vittuuntuneena kauempana kikattelevassa tyttöryhmässä - nämä ilmeisesti tuijottelivat kauempana olevia jenkkifutisjoukkueen poikia. Tukahdutettu huokaus purkautui Morganin huulilta, tämä siirsi taas katseensa Marcusta kohden. "Ootko sä käynyt jo kauankin tätä koulua? Ja millä luokalla?"
|
|
|
Post by medi on Feb 28, 2006 18:33:30 GMT 2
Marcus virnisti ja käänsi katseensa taas Morganiin. "Kiitos.. Olen ensimmäisellä." Tämä sanoi sitten ja hymyili. "Entä sinä?" Marcuksen katse osui jenkkifutispoikiin kauempana, ja ilme synkkeni hieman. Toivottavasti niillä ei nyt ollut mielessään mitään muuta kuin nuo kikattelevat tytöt. Marcusta inhotti heidän eleensä, ja olemuksensa. Marcus käänsi katseensa muihin tavallisiin, jotka söivät eväitänsä-tai vain istuivat ulkopöytien ääressä, ja niistä katse liukui taas Morganiin.
|
|
|
Post by jumpdafuckup on Feb 28, 2006 18:54:21 GMT 2
"Taidetaan sitten olla samalla luokalla."
Tyttö vilkaisee hymyillen Marcukseen, silmät olivat vain puolittain auki auringonpaisteen vuoksi. Morgan nykäisee vaivihkaa paitaansa hieman alemmas, katse tuntui jumittuvan atleettipoikiin. Yksi, lauman wannabepomo, selitti jotakin ja viittoi käsillään, hetken kuluttua muut nauroivat. Morgan huokaa syvään, katse tosin kääntyy maahan tytön eteen leijailevaan perhoseen. Hymyilyä.
"Nyppii ku kukaan alemmista klikeistä ja sellasista ei ikinä uskalla tai viiti tulla puhumaan. Ja mä en uskalla ikinä mennä puhumaan kellekkään. Aika kiinnostavaa", Morgan toteaa hiljaisuuden katkaistakseen - tyttö naurahtaa hieman vaivautuneesti lauseensa perään. Katse lepäsi maassa siipiään räpyttelevässä perhosessa.
|
|
|
Post by medi on Mar 1, 2006 14:36:32 GMT 2
Marcus nyökkäsi tytölle hieman mietteliään näköisenä. Ei hänkään mennyt suinpäin suden suuhun. "Moni ei kehtaa, kun pelkää saavansa turpiinsa, tai jopa kolhauksen itsetuntoonsa. Pahimpia ovat nuo." Marcus osoitti pienellä eleellä machoilevia atleettipoikia. "Ne yleisesti suositut pojat saattavat joskus puhuakkin, enemmän kuitenkin. Ja tytöt.. no mä en ainakaan ehdoin tahdoin halua joutua naurunalaiseksi.." Marcus selitti vielä, ja käänsi sitten katseensa nurmeen. "Ihan kiva kun tulit puhumaan mulle. Tietääpähän että sä olet ihan ok." Marcus sanoi sitten hymyillen, ja käänsi katseensa Morganiin.
|
|
|
Post by jumpdafuckup on Mar 1, 2006 16:05:33 GMT 2
"Mm.. Noi pojat vaan aukoo turpaansa, tosiasiassa suurin osa on sellasia mammanpoikia. Pahistyypit on siitä kivoja, että ne tosiaan toteuttaa ne uhkauksensa, eikä vaan lesoile niillä.. Tosin tekee ne sitäkin", Morgan selittää - katse oli kohdistettuna jätkälaumaan. Poikalauman suunnilta tosiaan kuului aina säännöllisin väliajoin pieni naurunrämäkkä, jätkät ilmeisesti leikkivät tihkuvansa testosteronia.. Morganin tajutessa että tummatukkainen poika oli huomannut tämän tuijotuksen, tyttö käänsi välittömästi katseensa pois päin.
"Eiköhän kaikki oo ihmisiä siinä missä muutkin. Mä en oikeastaan tajua näitä klikkejä, mutta ihan kivahan se on joissain tapauksissa että alempiarvosissa klikeissä olevat osaa pitää suunsa kiinni..", Morgan toteaa virnistäen ja toivoen että poika tajusi oikein mitä tyttö tarkoitti. Tämä tukahduttaa haukotuksen puremalla huultaan. Tyttö lähinnä keskittyi palvomaan aurinkoa.
|
|
|
Post by medi on Mar 1, 2006 18:22:33 GMT 2
Marcus irvisti pienesti atleettipoikien kääntäessä katseensa heidän suuntaan. Se yksi oli ilmeisesti kertonut muille Morganin katseesta. Marcus laski katseensa nurmeen ja toivoi etteivät nuo älypäät saisi mitään mieleensä. Hetken tuijoteltuaan, virnisteltyään, ja muutaman pojan heitettyä silmäniskuja Morganin suuntaan, he käänsivät katseensa pois. Marcus vilkaisi tyttöä, kuullessaan tämän sanat. "Nämä klikit ovat syvältä, ainakin suurimman osan ajasta. Ylempiarvoisten käyskentely - kuin paikanomistajina- ottaa aina välillä tosissaan päähän.. Mutta onhan täälläkin oppinut olemaan, ja keskittymään muihin asioihin.." Marcus sanoi hiljaa, ja nappasi kädellänsä tupon ruohoa irti maasta huomaten sitten tekonsa, ja virnistäen tämä pudotti ne samaankohtaan, ennenkuin ehti kättään nostaakkaan. Marcus vilkaisi taas tyttöä, toivottavasti tämä ei ottanut nokkiinsa; ilmeisesti kun oli juuri sitä nimenomaista ylempiarvoista joukkiota.
|
|
|
Post by jumpdafuckup on Mar 1, 2006 18:36:27 GMT 2
Morganin ilme muuttui lähinnä huvittuneeksi poikien heittäessä silmäniskuja, tätä ei ilmeisesti jaksanut vähempää kiinnostaa. "Kyllä mä vielä ymmärrän nää arvoasteikot joten kuten, mut just sellanen että ei jakseta olla ystävällisiä alempiarvosille ja sillai ni ottaa joskus päähän. Turha siitä on kellekään sanoa, kyllä mäkin koitan pitää sen koppavan kuoren..", Morgan toteaa virnistäen ja vilkaisten Marcusta silmiin.
Yksi jätkistä lähti harppomaan kohti nurmella istuvia nuoria, muut katselivat kauempaa. Morgan kirosi tyypin mielessään alimpaan helvettiin, tosin tietämättä syytä. "Hei Mo, läh.." "Kutsu hei jooko Morganiks." "No.. Joo.. Mut kuitenki.. Lähtisiksä vaik ulos illalla? Tai joku päivä." Kundi hymyili vinosti, tämän sinivalkoinen pusakka oli rennosti auki ja muutenkin tyyppi näytti varsinaiselta Mr. Perfectiltä. "Sori vaan, mua ei kiinnosta kundit joiden älykkyysosamäärä hipoo kengännumeroa", Morgan toteaa ystävällisesti, joskin torjuvasti hymyillen. Poika lehahti punaiseksi, kauempana oleva poikaporukka nauroi tyypin lähtiessä harppomaan autolleen. Huvittunut katse.
"Just tollasia noi on."
|
|
|
Post by medi on Mar 2, 2006 19:25:05 GMT 2
"Hipoo kengännumeroa?" Marcus naurahti, kääntäen katseensa tyttöön. "Ei edes sitä, mutta hyvin sanottu silti." Tämä lisäsi hymyillen. Tuon atleettipojan jatkaessa matkaansa kauemmas tulipunaisena naamaltaan, ja kavereiden + muiden pihalla olijoiden nauraessa tälle. Marcusta huvitti silminnähden, idiootti sai mitä ansaitsi.
(ei inspaa nyt.)
|
|
|
Post by jumpdafuckup on Mar 3, 2006 16:48:56 GMT 2
Atleettipoikien katseet kävivät Marcuksessa ja Morganissa, nämä selvästikin supattivat jotain ja naurusta päätellen heittelivät (huonoa) läppää. "Mut joo, oli kiva tavata ja sillai.. Varmaan törmäillään tunneilla? Ja muutenkin", Morgan toteaa hymyillen, tyttö pureksi huultaan lähinnä huomaamattomasti ja nousi ylös. Aurinko lämmitti mukavasti ihoa, Morgan huokaa tukahdutetusti ja vilkaisee taivaalle. "Mutta joo.. Pitää mennä. Nähdään."
Vielä nopea, valkoisen hammasrivistön paljastava hymy, tyttö häipyi pihalta hyräillen.
|
|
|
Post by medi on Mar 3, 2006 19:07:26 GMT 2
Marcus nosti kättään tytölle hymyillen, ja mulkaisi sitten atleetteja pahasti. Marcus poistui paikalta, jonnekkin muualle.
(The end.)
|
|