Hymyilkööt aurinko, pian ollaan sisällä

[wilhood]

Nate istuskeli koulun portailla pukeutuneena mustaan nahkatakkiin ja moottoripyöräsaappaisiin. Tokihan jätkällä oli housutkin jalassa, ja takin alla oli valkoinen hihaton. Taskustaan jätkä kaivoi tupakka-askin. Aina polttelemassa, kun tylsää oli. Kaikki jengiläisetkin huitelivat omilla teillään, joten Nate tyytyi kyyläämään ohikulkijoita koulun portailta. Aurinko porotti taivaalta kuumana, ja takin alla oli oikea pätsi. Mutta se toi katu-uskottavuutta, eihän sitä voinut riisua.

Naten löydettyä sekä tupakka-aski, että sytkäri, nappasi hän askista yhden röökin, tuikkasi sen pään suuhunsa ja sytytti. Siinä jätkä istui ja katseli maailman menoa. Aika kulkee, Nate ei, ajatteli hän. Nate vain istuu ja ihmettelee.
Olisihan jätkällä mahdollisesti ollut muutakin tekemistä, hän olisi ihan hyvin voinut olla auttamassa setäänsä ravintolassa. Tai enoaan korjaamolla.
Natella oli paljon sukulaisia, hämäriäkin sellaisia.

Ilma oli tyyni ja taivaalla näkyi poutapilviä.

[baabaa]

Debbie heilautti hiuksiansa nopeasti luullessaan jonkin sortin elukan asettuneen majailemaan hänen minkälie värisiin kutreihinsa. Ja sitähän Debbie ei tosiaankaan halunnut. Vielä vähemmän ollessaan melkein ihmisten ilmoilla. Kesäisin koulun ympäristössä ei paljoa porukkaa liikkunut mutta asuntolalla tuppasi liikkumaan porukkaa. Jotkut laiskimukset eivät kaiketi omistanut elämää, kun kesänsäkin asuntolalla nysväsivät. Debbie ei tajunnut alunperinkään, kuinka joku saattoi olla niin rahvaanomainen, että edes asui yhdessä pikku huoneessa ja käytti yhteistä keittiötä ja suihkutiloja sadan muun ihmisen kanssa. Käsittämätöntä toisille. Diiva kuitenkin jatkoi kävelyänsä niissä upeissa itse Gwen Stefanin suunnittelemissa valkoisissa korkokengissään (linkki), jotka olivat tuottaneet jo pitkään tuskaa Debbielle hinnallaan. Vihdoin ne olivat omat, omissa jaloissa ja ihanammat kuin koskaan kaupassa. Ja mitä siitä, vaikka valkoiset kengät aina sotkeentuikin! Sillä tällä hetkellä kengät olivat yhtä unelmaa. 'Tai ehkäpä voisikin ostaa vielä ne Dolce & Gabbanan samantapaiset, halvemmat', likka mietiskeli. Ei turhan raskaat aiheet tytön päätä painanut. Ei kaiketi tarvinnut, kun päältä löytyi lähes uniikki Marc Jacobsin mekko (linkki), joka muistutti aina vain uudelleen Debbielle, ettei hän ollut turhaa niiltä kolmea kiloa laihduttanut. Kokonaisuutena Debbie näytti jälleen upealta mutta viimeisimmän paaston jälkeen tyttö alkoi pian lähennellä Nicole Richien vaatekokoa.

Siinä kävellessään Debbiä alkoi jo vähän jyrsiä, että oli edes kotoaan lähtenyt. Toki hän oli sen näköinen, että kelpasi liikkua ympäriinsä mutta samantien olisi voinut mennä vaikka keskustaan shoppailemaan. Debbiä nolotti kamalasti, että hän alunperinkään oli yksin liikkeillä. Kaikilla kavereilla vain oli juuri jotain muuta meneillään. 'Noloa!' Eikä yhtään vittumaiseen oloon auttanut syy, miksi hän koululle tuli. Piti hakea lokeroon unohtunut varameikkipussi, joka lojui aina lokerossa kaiken varalta. Koulun ovet olisi luultavasti lukossa mutta kotoa lähdettyään Debbie oli luottanut onneensa päästä jollain keinoa sisään kouluun. Se itseluottamus oli rapissut pois matkan aikana. Nti. James käveli parkkipaikan läpi ja sitten kohti portaita ajatellen kamalaa kohtaloaan yksin koulun pihalla ja meikkipussi lukitun oven takana. Kunnes sitten yhtäkkiä Debbie tajusi portailla istuvan tumman hahmon. Nopeasti tyttö tunnisti portailla istuvan Nate Cainesin, joka oli laajalti tunnettu pahis imagostaan ja teot puhuivat puolestaan. Eikä Debbien epätietoisuuteen ollut jäänyt sekään, kuinka Nate niin piti kauniista tytöistä. Niimpä Debbie lähestyi hiljaista hahmoa itsevarmoin askelin. Taas saattaisi diiva-asemasta olla hyötyä. Debbie myhäili mielessänsä ja pian hän olikin jo Naten edessä peittäen pojan varjoonsa. "Eikö sulla tuu kuuma nahkatakki päällä tällä kelillä", Debbie kysäisi aavistuksen flirttaavasti, niinkuin aina. Se nyt vain oli Debbien tapa puhua, eikä se ketään miespuolista ollut koskaan haitannut. Päinvastoin. Hyvin nopeasti tytöllä kuitenkin tuli orpo olo siinä seisoessa. Niimpä tämä siirtyi istumaan Naten viereen portaille.

[wilhood]

Hiljakseltaan Nate poltteli röökiänsä ja katseli yhä vieläkin ohikulkevia ihmisiä. Siinä meni nörtti, siinä toinen, jätkä ajatteli itsekseen katsellen rillipäisten honkkeleiden toikkarointia kauempana. Kirjastoon menossa kaiketi. Elukoita pörräsi palopostin luona, piskuinen terrieri ja hiukan iso seisoja. Sekä omistaja tietenkin. Kauempaa kuului autojen ääniä, koulun edestä niitä ei tosin pahemmin kulkenut sillä hetkellä.
Kun Debbie lähestyi, ei Nate huomannut mitään, katseli yhä loittonevia nörttejä aivan omissa maailmoissaan. Yhtäkkiä jätkän päälle lankesi varjo ja hän katsahti ylös.

Ja oivoi, kuinka hyvännäköinen se neitonen olikaan. Meinasi Natelta pudota silmät päästä, kun jätkä katsoi varjostaan Debbietä. "Nojoo, öh, kyllähän mulla, tai siis ei oikeestaan, vähän lämmin on joo", Nate sanoi ja virnisti. "Vois sanoo jopa, että tää rotsi viilentää", hän lisäsi. Muutaman sekunnin ajaksi Naten katse harhautui takaisin palopostille. Ei saakeli, kui pitkää noi rakit on ollu tossa jo, jätkä ajatteli, mutta palasi pian takaisin maanpinnalle ja nosti taas katseensa Debbieen.
"Mitäs sä täällä duunaat?" Nate kysyi ja imaisi savut tupakastaan tumpaten sen sitten portaisiin lopullisesti. "Tai siis eikö sun pitäs olla kaveredes kanssa jossain biitsillä", hän lisäsi ja siristi silmiään tytön takaa tulevan auringon takia.

Pieni tuulenvire käväisi nyt koulullakin, se heilutti raskaiden farkkujen lahkeita ja kahisutti läheisten puiden lehtiä, mutta nopea visiitti se olikin, sillä pian pihalla oli taas kuuma kuin saunassa.

[baabaa]

Debbie kuunteli hieman huvittuneena Naten selitystä. Jotenkin Debbie oli aina luullut Natea paljon ilkeämmäksi. Tai ehkäpä Nate olikin mutta vain mies sukukantaa edustaville pröystäilijöille. Debbie rakasti toki atleetteja mutta toisaalta myös uusia kokemuksia. Tässäpä taisi sitten ollakkin sellainen kaiketi. Ja jonkin oudon luonnonoikun voimastahan naiset aina rakastivat renttuja ja pahoja poikia ainakin alkupeleissä. "Viilentää vai?" Debbie kysäisi normaali äänellään. Jotenkin tyttö kuitenkin rohkeni epäillä Naten väitettä. Aito nahkatakki nyt tuskin olisi kovin viilentävä sillä säällä, paremminkin hiostava. Mutta Debbiä ei haitannut. Olihan Nate melko komea siinä nahkatakki päällä istuessaan ja tupakkia vedellessään. Oldschool pahis, jos Debbieltä kysyttiin. 'Toisin kuin se Billie ja..' Ja siitä Debbie muistikin, että niiden kahden pahislikan, Billien ja Laurin, kanssahan Nate liikkui. Eikä tyttö tosiaankaan halunnut, että jompikumpi iskeytyisi nyt paikalle. Etenkään, kun Debbiellä ei ollut tukijoukkoja eli näin suomeksi sanottuna kamalaa diivalaumaa mukanansa. Debbien katse harhautui Naten katseen perässä palopostille siinä toivossa, että katse voisi hiljentää räksyttävät koirat. Aivan niin voimakastahtoinen neiti ei kuitenkaan ollut. 'Robyn olisi kai saanutkin rakit hiljaiseksi', Debbie mietiskeli itse jääprinsessasta. Sitten Nate keskeytti tytön turhaakin turhemmat ajatukset. Debbie nosti katseensa poikaan päin ja virnisti. "Oli mulla tosiaan tänne asiaakin", Debbie puheli ja jatkoi: "Tai siis tulin kokeilemaan onko tuo ovi auki", Debbie sanoi osoittean peukalollansa oven suuntaan, joka kohosi monen portaan päässä kaksikon yläpuolella.Tyttö piti pienen tauon. "Aika epätoivoista, tiedän. Mutta piitsi saa odottaa, unohdin lokeroon tavaroita."

Debbie ei edes tiennyt, miksi Natelle selitti. Alitajuisesti odotti ehkä jotain apua omaan meikki helvettiinsä. Ne oli saatava lokerosta ulos, ennenkuin lämpötila sulattaisi kaikki kalliit Chanelin kuulipunat ja Max Factorin ripsivärit. Koulussa ei kuulemma pidetty ilmastointia päällä täysillä kierroksilla kesäloman aikana. Tyttö ei enään edes muistanut, mistä jutun oli kuullut mutta uskoipa kuitenkin väitteeseen. "Ei taida olla mun onnenpäivä, kun talonmies ei ole suoraan odottamassa oven vieressä", Debbie sutjautti sarkastisesti. Leikatun nurmikon tuoksu leijaili ilmassa.

[wilhood]

"No no, viilentää viilentää, tottakai", Nate virnisti ja katsahti nopeasti taivaalle. Kauniit, muhkeat potapilvet eivät olleet siirtyneet minnekkään. Ne vain on. Ihaniinkuin Nate. Tai ei enää, jätkä mietiskeli, mutta siirsi sitten nopeasti katseensa takaisin Debbieen, tuohon diivatyttöön joka oli yhtäkkiä ilmestynyt koululle. Tässä on jotain mätää.
"Tavaroita lokerossa, jaajaa. Mä jätin kirjat sinne kyllä ihan tarkotuksella, mitäs neiti.. öh, neiti sinne unohti kun se noin kiireellistä on?", Nate kysyi siristäen taas silmiään. Jätkä nosti kätensä portailta rennosti jalkojensa päälle.

"Tiesitkö muuten, että jos se on jotain joka sulaa, kuten suklaata tai.. meikkejä, niin on kenties aikakin hakea ne pois, siellei pidetä ilmastointia täysillä kesäisin, mullon kokemusta koululla hiipparoinnista nääs. Sen jälkeen takki ei todellakaan ollut enää viilentävä, vaan likomärkä kuin mikä", Nate selitti ja naksutteli sormiaan nyrkissä. Se oli hauskaa ja tuntui hyvältä, paitsi jos sormi meni paikoiltaan, sellaistakin oli Natelle usein sattunut.

Kuullessaan Debbien vahtimestariteoriat, välähti Natella. "Hei kuule, tänään taitaa todellakin olla sun onnenpäiväs", jätkä sanoi ja nousi seisomaan. Hän kaivoi taskustaan avainnippunsa, jossa olikin avaimia enemmän kuin tarpeeksi, suorastaan jaeltavaksi muille. Ja niin hän aikoi nytkin tehdä, tavallaan.
"Mulla on sulle keino päästä sisälle", jätkä sanoi ja nosti avainnipun eteensä etsien oikean avaimen. "Tässä kuule vastaus rukouksiis", hän sanoi ja nosti koulun avaimen Debbien kasvojen eteen.

[baabaa]

"En mä kirjoja meinaakkaan", Debbie sanoi naurahtaen mutta ei vastannut vielä Naten jatkaessa puhumistaan. Pian Debbie järkyttyikin sisäisesti Naten vahvistaessa kuumuus todeksi. Tytön silmät hieman suurenivat mutta Nate tuskin ehti sitä nähdä. "Mulla on jäänyt meikit sinne", tyttö sanoi täysin vakavana katsoen suoraan eteenpäin järkyttyneenä. Niin vakavasti tyttö sen otti. Debbie melkein odotti Naten purskahtavan nauruun, edes pieneen. Eihän tuollaisesta näystä pokkana selviäisi. Koulussa hiipparointi kohta meni aivan ohi Debbieltä siinä vaiheessa. Hän ei voinut kuin sielunsa silmin nähdä kalliit meikkinsä sulamassa Louis Vuittonin meikkipussiin. Tuohon kammottavan näyn keskelle ilmestyi yhtäkkiä avainnippu. Debbie huokaisi ja nousi niin nopeasti, että menetti hieman tasapainoansa. "Ja mennään nopeasti sittenkin!" Debbie sanoi tarttuen Naten käteen raahatakseen tämän mahd. nopeasti sisälle.

(( Tee topic käytävälle. Tähän ei tarvi enään sulta päätöspeliä kaiketi. ))