|
Post by cyrilla on Aug 5, 2006 9:43:45 GMT 2
Ken käveli ruokakauppaan sisälle ja nappasi tottuneesti ostoskorin mukaansa. Poika vaelteli ympäriinsä hedelmäosastoa ja tiesi tarkalleen mitä tahtoisi ostaa. Ensiksi viinirypäleitä, sitten omenoita ja lopuksi pari kiiviä mukaan. Poika piti hedelmistä ja ne tekivät muutenkin hyvää ihmiselle. Hän ei mielellään ostanut kaupasta mitään epäterveellistä, eikä oikeastaan syönytkään sitä.. Poika kuunteli samalla sinistä i-podiaan, josta kuuluikin tällähetkellä trancea, poika piti trancesta ja usein häntä pyydettiinkin erilaisten pippaloiden dj:eiksi, mutta urheilu oli silti hänen number one elämässään. Ken ei ymmärtänyt mikseivät jotkut välittäneet urhelusta ollenkaan. Epäterveellinen elämä suoraan sanottuna kuvotti häntä, vaikka eihän hänkään aina elänyt terveellisesti, mutta senhän yritti salata muilta.
Ken vaelteli ympäri kauppaa miettien mitä kaikkea voisikaan ostaa ja ajelehti sitten kävellen kohti karkkiosastoa ja rupesi valitsemaan mieleisensä pussin. Valikoima ei ollut hääppöinen mutta kyllä hän tahtoi sentään valita jotain uutta makua tälläkerralla. Joku perheenäiti kiiruhti kovaa kyytiä hänen ohitseen tönäisten poikaa hyllyä päin ja muutamia karkkipusseja ja suklaapatukoita tippui maahan. Ken kirosi hieman ja rupesi sitten nostelemaan niitä takaisin hyllyyn.
// JOKU voisi tulla ^_^//
|
|
|
Post by kizzy on Aug 5, 2006 11:52:30 GMT 2
[[Katti tahtoopi tulla. 8}]]
Sheree asteli kaupan ovista sisään, ajatuksissaan tehdä pikainen kauppareissu omenoiden ja myslipatukoiden kautta. Tyttö otti itselleen 'porttien' vierestä ostoskorin ja suuntasi askeleensa hedelmäosastolle. Hän tutki pitkään erilaisia omenoita, mutta päätyi lopulta kauniin vihreisiin Granny Smitheihin. Sheree poimi viisi kauniimman näköistä omenaa pusiin, sulki pussin ja kävi punnitsemassa sen. Liistrasi hintalapun pussiin kiinni ja laski pussin ostoskoriin. Sitten hän suuntasikin askeleensa kohti juomahyllyjä. Tyttö muisti tarvitsevansa jotain juotavaa iltapäiväksi, joten hän otti yhden persikan maulla höystetyn kivennäisvesipullon ja lähti karkkihyllyille. Hyllyjen luo tullessaan, hän huomasi jonkun pojan kyykkivän karkkihyllyllä, keräillen suklaapatukoita takaisin hyllyyn. Joko toinen oli ollut rähmäkäpälä, tai sitten joku noista kiireisistä ja äkäisistä liikenaisista oli tiputtanut ne lattialle jolloin viattomat paikalla olijat joutuivat töihin. Sheree asteli lähemmäs myslipatukka'osastua', mutta epähuomiossa onnistui tallomaan yhden suklaapatukan tennarinsa pohjaan. Hän irvisti, nosti jalkaansa ja kyykistyi patukoita keräilevän pojan viereen katsellen tallomaansa patukkaa. "On mullakin hyvä tuuri. Nyt mun pitää varmaan ostaa tää kun talloin sen jo.." Sheree sanoi laskien ostoskorinsa jalkojensa viereen pyöritellen tallottua suklaapatukkaa käsissään. Ei sitä kyllä tainnut kehdata enää takaisin hyllyynkään pistää, se kun oli jäänyt juuri kantapään alle ja litistynyt puoliksi läjään.
|
|
|
Post by cyrilla on Aug 5, 2006 12:34:08 GMT 2
Ken nosti hieman katsettaan ja huomasi tummahiuksisen tytön tallovan juuri yhden pudonneista patukoista. Ken nousi seisomaan ja viskasi loput karkit hyllylle välittämättä mihin ne menisivät ja osa tippuikin heti maahan, poika tuhahti hieman eikä viitsinyt enää tuhlata aikaansa niihin. Ken otti käteensä hedelmäkarkkipussin ja katsoi sitten tyttöä, tämä taisikin olla samassa koulussa kun hän ja tytön nimikin taisi alkaa ässällä, olikohan se ollut Sally.. vai Susan..Poika ei millään saanut tytön nimeä päähänsä. "Hei, sinähän olet samassa koulussa kuin minäkin", Ken sanoi coolisti ja kohotti moikkaavasti leukaansa. Tyttö oli Kenistä oikein kaunis ja hän tahtoikin tutustua tähän paremmin.
|
|
|
Post by kizzy on Aug 5, 2006 15:49:44 GMT 2
Pojan noustessa seisomaan, Sheree nousi samalla katsellen yhä suklaapatukkaa kädessään. Ei häntä kyllä huvittanut ostaa tuota suklaapatukkaa. Tyttö nosti katseensa poikaan, vilkaisi ympärilleen, viskasi tallotun patukan jonnekkin hyllyn takaosan pimentoihin ja siirsi katseensa kevyen virnistyksen kera takaisin poikaan. "Et sitten sano kellekkään tosta mitään. Mä en rupea suklaapatukoita ostamaan. Etenkään tallottuja." Sheree naurahti kevyesti, ehkä hiukan tyttömäisesti, etsien katseellaan karkkihyllyn myslipatukat. Pian ne löytyivätkin, vain parin askeleen päästä, tosin tämän pojan viereltä, mutta mistä lähtien Sheree sellaisesta olisi häiriintynyt? Hän vain astahti seisomaan pojan viereen ruveten tutkimaan sopivaa myslipatukka-vaihtoehtoa. "Ja joo, taidetaan me olla samassa koulussa. Oot atleetteja? Oon nimittäin tainnu nähä sut kun Alecia pitäny oottaa harkoista." Sheree sanoi hymyissä suin valiten tämän hetkisten halujen mukaisen myslipatukan kohottaen katseensa vieressään seisovaan poikaan. Hän tutkaili pitkään toista katseellaan, katseen palatessa toisen silmiin. Pakkohan toisen oli olla atleetteja, ei tuollaisella kropalla voinut olla muita vaihtoehtoja. "Shereeksi kutsuvat." Tyttö sanoi ojentaen hymyillen kätensä poikaa kohden. Sheree pystyi yllättävän helposti vaihtua tyttömäisestä tytöstä poikatytöksi, ja poikatytön rooli oli yllättävän helppo hoitaa. Johtui ehkä siitä että oli tottunut pienestä pitäen velipojan kanssa leikkimään. Ja kundithan aina kättelivät. Tai ainakin joskus niin tekivät.. Toivottavasti tuo poika nyt tajusi vihjeen ja kättelisi, muuten vaikuttaisi aika hölmöltä seistä siinä, myslipatukka kädessä toinen käsi kättely-valmiina.
|
|
|
Post by cyrilla on Aug 6, 2006 12:53:40 GMT 2
"Joo en kantele sinusta" Ken nauroi tytölle. Oli huvittava näky kun tyttö näytti hiukan syylliseltä. Ei hänellä kyllä ollut mitään aikomustakaan ilmiantaa tyttöä, tokihan hänkin oli joskus jotain tuontapaista tehnyt, ei sille mitään voinut. Rikkoihan hän joskus kaupasta sen älyttömän kalliin vaasin ja lähetti laskun isälleen, vaikka olisi voinut itse sen maksaa kun rikkoikin sen. Ken seisoi hetken mietteliäänä, hän ei muistanutkaan että tyttö oli Alecin veli. Ei hänelle ollut tullut se edes mieleenkään. "Minä olen Ken" poika esitteli itsensä samalla puristaen tytön kättä. Ken heitti karkkipussin kädestään koriin ja vilkaisi kassoja kohti. Kaikilla kassoilla oli aivan tajuton jono. "Miten sinun kesälomasi on mennyt? Oletko juhlinut paljonkin?" Ken kysäisi hymyillen. Oli kiva tavata joku tuttu loman jälkeen. Ken oli viettänyt koko lomansa sukulaisten luona eikä ollut oikein tavannut ketään tuttuja koulusta. Ken laski ostoskorin kädestä maahan ja vilkaisi vielä jos jonkin suklaapatukan ottaisi, toisaalta hänen teki mieli boikotoida suklaata vain siitäkin syystä että ne sattuivat putoamaan maahan.
|
|
|
Post by kizzy on Aug 6, 2006 15:28:06 GMT 2
[[..repesin. '..että tyttö oli Alecin veli'.. Hihi.. Olipas hauskaa. x} ]]
"Hyvä." Sheree sano ponnekkaasti vilkaisten taas ympärilleen. Hiiskatti jos joku myymäläetsivä tai joku vastaava hyppäisi hyllyn takaa ja pakottaisi tytön ostamaan tallotun suklaapatukan. Epäily näistä etsivistä kaikkosi kuitenkin pojan tarttuessa ojennettuun käteen ja kätellessä toista. Kevyt hymy nousi tytön kasvoille ja hän otti käden takaisin itselleen työntäen hiukan ostoskoria lähemmäs jalkojaan. "Hauska tavata, Ken. Mihis oot Barbien hukannut?" Sheree tokaisi iloisesti hymyillen, ei hän toki pahalla tuota sanonut, kunhan tuli mieleen. Tyttö katsahti pojan ohitse kassajonoja. Todellakin liian pitkät. No mikäs se tässä seisoskellessa ja jutellessa, Ken vaikutti ihan mukavalta hepulta. "Loma on menny hyvin. Enkä mä nyt niin hirveesti oo juhlinu. No okei, on sitä tullu oltua aika monissa bileissä ja itekki oon pitäny parit. Mutta ei nyt niin tolkuttomasti. Lähinnä kaupungilla shoppailua ja biitsillä makoilua. Mitenkäs sä?" Sheree puheli iloisella äänellä, ainahan hän tuppasi iloinen olemaan. Jo osaksi sen takia että oli loma ja aurinko paistoi, mutta myös osaki sen takia että hän oli iloinen. Sitten Sheree huomasikin Kenin iPodin. "Mitä musiikkia sä kuuntelet?" Kysäisi katsellen hetken sinistä soitinta nostaen katseensa pojan silmiin kohottaen toista kulmaansa kysyvänä. Ainahan Sheree oli utelias muiden musiikin kuuntelemisesta, siinä huomasi hyvin miten erilaisia ihmiset olivat. Niin monta eri musiikkilajia ja bändiä kuin erilaisia ihmistäkin. Jokaiselle jotakin.
|
|
|
Post by cyrilla on Aug 21, 2006 16:40:26 GMT 2
"Barbi jäi auton alle" Ken sanoi nauraen ja irvisti hiukan. Hän ei pitänyt siitä että hänelle vitsailtiin hänen nimestään. Hän piti nimeään naurettavuuden huippuna, vaikkei sitä myöntänytkään kenellekkään. "Mun loma on mennyt oikeastaan sukuloinnissa ja tietenkin rannalla ollessa" Ken sanoi kuin se olisi ollut itsestään selvä kesän vietto tapa. Poika hymyili tytölle ystävällisesti. "Kuuntelen trancea, tarkemmin sanottuna Frog Machinea...Oletko ikinä kuullut siitä?" Ken kysäisi, vaikka olisi voinut vaikka heti vannoa ettei tyttö ollut, kovinkaan moni hänen tuntemistaan tytöistä ei välittänyt kuin purkkapoppi Britneystä. Hän itse ei voinut sietää Britneyn tyylistä musiikkia ollenkaan. Musiikkin oli hänen mielestään asia joka piti ottaa vakavasti. "Mistäs musiikista sinä pidät?" Poika kysyi kiinnostuneena. Hetkeksi poika käänsi uudelleen katseensa jäätelöaltaille, mutta päätti sitten ettei hän sortuisi niihin.
|
|
|
Post by kizzy on Aug 22, 2006 16:39:08 GMT 2
Sheree naurahti Kenin selitykselle Barbien kohtalosta. Blondi parka. Mutta niinhän se laulukin on; Barbie is a bitch, she's just a witch, everybody hates her, why Ken dates her? Laulun tullessa Shereen mieleen, hän ei voinut kuin virnistää. Niin typerä laulu, mutta ehkä se oli kuitenkin alkuperäistä parempi versio. Tyttö nyökytteli Kenin kertoessa miten itse oli lomansa viettänyt, ja Shereen täytyi kyllä myöntää että kuulosti ihan hauskalta. Ainakin se biitsi-osuus. Johtui ehkä siitä että siellä Shereekin päivät pitkät lojui.. "Frog Machinea?" Kulmat kurtistuivat hiukan ja paino vaihtui jalalta toiselle. "En oo tainnu." Sanoi lopulta pudistaen hiukan päätään. Kyllä hän toki joitakin trancea soittavia bändejä tiesi, mutta kyseinen nimi ei kuulostanut kovin tutulta. "Mä kuuntelen lähinnä Modern-Rockia. Siis sellasta jossa on kunnon kitara ja rummut, ja sitte sekaan on heitetty vielä DJ-lautaset." Sheree kertoi omista musiikkitottumuksistaan pieni innostuneisuuden pilke silmäkulmassaan. Ah, hän niin rakasti etenkin Brandon Boydin ääntä, ja vielä kun sinne yhdistettiin kunnon ryhmärämä taustalle ja lautaset. Sellaista oli kunnon meno ja musiikki.
|
|