|
Post by rige on Feb 9, 2007 21:50:36 GMT 2
Vaaleat hiukset lentelivät pienen tuulen henkäisyn mukana ja saivat Rosen ihon kananlihalle. Hän laittoi takkinsa kiinni ja kädet taskuun, jatkaen matkaansa koripallokentälle. Viimein hän näki aidatun kentän ja sujahti sisään. Tyttö laski laukkunsa sivuun ja otti pari askelta eteenpäin. Silloin tyttö muisti, mitä oli unohtanut. Koripallon! Hän löi itseään kädellä otsaansa ja huokaisi syvään. Rose vilkuili sivuilleen ja ilme kirkastui hänen kasvoillaan. Hän näki koripallon kauempana maassa. Joku oli sen varmaan siihen vahingossa unohtanut. Tyttö vilkuili vielä ympärilleen, varmistellen, että kukaan ei ollut lähellä. Sitten hänen toteamisen jälkeen, hän hipsi koripallon luo ja pomputteli sitä pari kertaa. Pallo oli aivan kunnossa. Hyvä siis. Rose pomputti sitä korin edelle ja keskittyi. Sitten hän heitti. Pahus. Huti. No, Rose haki pallon ja kokeili uudestaan. Silloin pallo meni koriin. "Jesh!" Rose hihkaisi ilosta ja kokeili saada lisää koreja.
[En pure. =) Mukaan vain. ]
|
|
|
Post by rige on Feb 12, 2007 14:22:25 GMT 2
Lopulta tyttö kyllästyi heittelemään koreja. Hän nappasi pallon kiinni, pomputti sitä hetken aikaa, kunnes otti sen käsiinsä. Rose vei sen laukkunsa vierelle, istahtaen maahan. Tyttö laski koripallon maahan ja otti laukunsa käteensä. Hän kaivoi sieltä vihkosen ja kynän. Rose mietiskeli hetken aikaa, mitä alkaisi kirjoittamaan. Sitten hän päätti, että keksii uuden laulun. Tyttö hyräili itsekseen. "Lalai la lai. Lalai la lai. Lalailalailaa... Six a.m radio play.. And I fly... And I try.. And I feel free.." Rose lauleskeli ja kirjoitti sanoja ylös.
|
|
|
Post by baabaa on Feb 13, 2007 16:44:51 GMT 2
(( Minäpä tuon tänne oman laulaja tyttöni, tuon Isan siis. ))
Isabella Maasch oli juuri lähtenyt asuntolasta. Ei inspiroinut istuskella yksin huoneessa. Russ oli naisjahdissa ja Rob missälie kulmilla käyttämässä mitälie ainetta. Juomaan Rob oli puhunut lähtevänsä mutta juominen Billien kanssa ei välttämättä rajoittunut alkoholiin. Billie kun tunnetusti rakasti nappeja (=ekstaasia). Isan hippikaveri Sadie puolestaan oli kaikesta päätelleen viihteellä hänkin. Hippibussia ei näkynyt asuntolan parkkipaikalla ja Sadien huoneessa ei ollut ketään avaamassa ovea. Niimpä Isa oli yksin. Perjantaisin hänellä oli tapana olla siihen aikaan jo jossain viettämässä laatuaikaa ystävien ja alkoholin kanssa. Mutta eipä näköjään ollut sellainen perjantai. Jokseenkin tyttöä vitutti. Aurinko oli jo hieman laskemaan päin ja kello läheni kuutta illalla. Isan jalat veivät tyttöä koululle päin. Päällään tytöllä oli harvinaisen normaalit kuteet, mikä johtui siitä, että tyttöä huvitti olla rennoissa kamppeissa. Musta t-paita, jossa oli eliitille tutuksi tullut teksti 'I LOVE NERDS' (*näkyy yhdessa Isan kuvassa tuolla sivuilla). Pillifarkut olivat vaaleahkot ja hyvin kuluneet. Reikiäkin Isa oli housuihin kuluttanut hiekkapaperilla. Tulipunaiset kasaribuutsit kopisivat hieman asfalttia vasten ja punaiset hiukset heiluivat lämpimän tuulenvireen voimasta.
Ja niin päätyi Isa koripallokentän viereen. Reippaana likkana hän päätti vähän pelata korista. Yhtäkkiä hän huomasi jonkun tuntemattoman tytön jo istuvan aitauksen sisäpuolella, lauleli jotain. Pieni hymy kävi Isan suupielessä. Uudesta puolitutustakaan ei olisi mitään haittaa. Isa kiipesi korkeahkon aidan ylitse miettimättä täysin, mitä toinen ehkäpä ajatteli. Kiipeäminen oli vaivatonta mutta olisihan se ollut mukava, jos kentän ovea voitaisiin pitää auki koulun loppumisen jälkeenkin. Tosin toiselle puolelle päästyään huomasi rokkari, että ovi oli tosiaan jostain syystä auki. "Oho", tytöltä pääsi suusta pienen naurun saattelemana. "Mä en tainnu huomata tota avointa ovea. Yleensä se on lukossa kato tähän aikaan", Isa selitti tytölle, joka hetki sitten oli laulanut. Rokkari käveli pallon luokse ja otti sen käsiinsä. Muutaman pomputtamisen jälkeen nakkasi Isa korin. Harva sitä tiesi, mutta tyttö oli melko hyvä lajissa. "Sä taisit laulaa jotain", Isa totesi palloa pomputellessaan ja jatkoi, "mäkin tykkään laulaa. Niin ja mä oon muuten Isa."
|
|
|
Post by rige on Feb 16, 2007 18:23:06 GMT 2
Nuori nainen kirjoitti sanoja ylös ja yliviivasi ja kirjoitti jälleen. Kynä suussa tyttö mietti ankarasti sanoja, kuunnellessaan samalla mp3 soitintaan. Ja jälleen kynä alkoi sauhuamaan. Hän ei kuullut Isan tulevan koripallokentälle, tyttö havahtui vasta sitten kun kuuli toisen kiipeävän aidan ylitse. Rose katsoi toista ihmeissään ja mietti hetken aikaa, miksi toinen ei tullut avoimesta ovesta. Blondi nousi ylös maasta ja hymyili rokkarille. "Se vain.. Oli auki." Tyttö sanoi ja laittoi kädet takin taskuunsa. Hän katsoi hetken aikaa, kun rokkari heitti korin. "Mä oon Rose. Hauska tutustua. Ja joo, mä lauloin. Tai no. Yritän keksii laulun sanoja. Ja jammailen niitä päässäni." Rose sanoi iloisena ja naurahti. "Oletkos hyväkin koripallossa?" Tyttö kysäisi sitten ja hymyili.
|
|
|
Post by baabaa on Feb 20, 2007 3:41:30 GMT 2
"Hei wau, siis teetkö sä itse biisejä? Mä vaan laulan muiden tuotoksia", Isa puhui innoissaan mutta ei kuitenkaan katsonut Rosea. Muuten kyllä olisi mutta pallon pomputtaminen vei rokkarin huomion. Punapää nakkasi vielä yhden korin, minkä jälkeen antoi pallon pudota maahaan. Pallo pomppi hetken, minkä jälkeen pyöri hitaasti maata pitkin, kunnes törmäsi aitaan. "Mä mitään hyvä koriksessa", Isa sanoi naurahtaen, "keskiverto ennemminkin. Mut kyllä mä tykkään vapaa aikana vähän nakella tota palloa." Tyttö ei viitsinyt kehuskella turhaan, vaikka tiesikin olevansa melko hyvä kyseisessä lajissa. Isa katsoi nyt Rosea ensimmäisen kerran kunnolla. Ehdottomasti tavis, vaikka nätti toki. Lisäksi kovin kiltin tytön näköinen eli siis jotain, mitä Isa ei itse todellakaan ollut. Jos se olisi Isasta kiinni niin olisi hän silläkin hetkellä kumoamassa vodkaa kurkustaan alas. Asuntolassa häntä odotti Stolichnaya, josta voisi hieman naukkailla ennen nukkumaan menoa.
"Musta jotenkin tuntuu, etten ole nähnyt sua koulussa. Oletko sä uus vai olenko mä muuten vaan sokea?" Isan käheä ääni kuulosti erittäin ystävälliseltä. Jokin Rosessa oli kovin pidettävää. Isa ei vain osannut sanoa mikä. Rokkari kipitti pallon luokse ja otti sen käsiinsä. "Huvittasko nakella koreja?" tyttö kysyi ja nosti palloa hieman. Palloa pompotellen käveli Isa lähemmäs koripallotelinettä ja samalla Rosea.
|
|
|
Post by rige on Feb 23, 2007 21:40:14 GMT 2
Rose hymyili tytölle tämän puhuessa ja astahti hieman lähemmäs Isaa. "Joo, tuleehan noita biisejä tehtyjä. Ja parikin biisiä laulettu." Blondi sanoi ja naurahti hennosti. Isan kysyttyä oliko tämä uusi, Rose myhäili myöntävästi. "Just tässä parisen päivää sitten muutin tänne. Sain tarpeekseni perheestäni." Nuori nainen vastasi ja ojensi kätensä eteen, valmiina ottamaan palloa kiinni. "Totta kai. Anna tulla." Rose sanoi iloisena, valmiina pelaamaan hieman korista.
|
|
|
Post by baabaa on Feb 24, 2007 12:45:19 GMT 2
"Niin mä vähän ajattelinkin", Isa sanoi tytön myöntäessä olevansa uusi. "Teissä on tommonen juttu jokin, mistä sen näkee", rokkari vielä sanoi hymyillen hieman ovelasti, päätänsä kallistaen. Isabella pomputti palloa muutaman kerran, minkä jälkeen nosti katseensa Roseen. "Joo, mäkin olen oikeesti Austinista. Alunperin vanhemmat nakkasi tänne, että oppisin tavoille. Sitten kun ne huomas, että musta tulikin villimpi täällä niin ne yritti repiä pois tästä koulusta.. Mutta täällä on aivan liian mukavaa!" Isa nauroi ja jatkoi sitten: "Piristävä olla poissa kotoa. Pää olis jo räjähtänyt siellä äiti Theresan huomassa.." Isa ei turhaan maininnut, että hänen äitinsä nimi oikeasti oli Theresa. Rosen ojennettua kätensä nakkasi Isa pallon Roselle. "Aloita sä, katotaan olisko susta koripalloilijaksi", Isa heitti vitsillä ja kallisti taas hieman päätänsä, niinkuin hän monesti vitsiä heittäessään teki. "Jos tässä koulussa olis naisten joukkue koripalloon niin pyrkisin kyllä. Mutta kun ei niin ei." Otsahiukset valahtivat turhan paljon rokkarin kasvoille ja Isa pyyjäisi ne nopeasti sivuun.
|
|
|
Post by rige on Feb 28, 2007 16:15:49 GMT 2
Rose nyökkäili Isabellan sanoille ja pomputti koripalloa hetken aikaa maassa. " Meissä uusissa on sellainen vaikutus. Ja olen ihan samaa sun kanssas. Perhe tekee hulluksi. Mä yritin olla niille mieleksi ja yritin opiskella ahkerasti koulussa, mut joo, veli on huippujuristi joten perhe lellii sitä." Nuori nainen sanoi ja heitti pallon Isalle nopeaan. Rose liikkui nopeasti Isan eteen, liikkuen sulavasti kentällä. "Koripallojoukkue. Kuulostais tosi hyvältä. Pistetääks viestii eteenpäin?" Rose sanoi vitsillä ja naurahti. Pitkästä aikaa Rose osasi pitää hauskaa. Parisen päivää olikin ollut pelkkää kidutusta tytölle.
|
|
|
Post by baabaa on Mar 3, 2007 15:25:57 GMT 2
"O' my good! Huippujuristi.. Mä kun olen aina miettinyt, että on vaikeeta olla ensimmäinen pentu. Kun pitäis olla muka niin hyvä. No, mun siskolla ei ainakaan ole turhaan paineita ylittää mut opiskelussa." Isa naurahti ja heilautti päätänsä niin, että punaiset otsahiukset järjestivät itsensä sivulle. Niillä oli paha tapa tipahdella kasvoille näön esteeksi. "Yes, sure!" Isa kommentoi koripallojoukkueeseen nauraen. Hän kuitenkin vaihtoi äänensä vakavammaksi: "Mut oikeesti ei kannata edes yrittää. Mä olen itse yrittänyt koota jo joukkuetta mutta halukkaita ei ole tarpeeksi. Joten reksi sanoi, että turha edes yrittää pystyttää joukkuetta." Isa huokaisi hieman mutta pääsi sitten taas peliin mukaan. Vikkelästi hän nappasi pallon Roselta ja nakkasi sen koriin. "High five*!" isa kiljahti innoissaan ja nosti kätensä ylös lyödäkseen sen yhteen Rosen käden kanssa. Samaan aikaan koripallokenttää läheni tyttö nimeltä Sadie. Hippityttö oli etsimässä Isaa. Ja koska tyttö ei ollut omassa huoneessa eikä kuulemma Robin ja Russin mukana niin oli koripallokenttä hyvä vaihtoehto. Koripallokentän läheisyyteen päästyään huomasi Sadie Isan punaiset hiukset. Joku muukin näytti olevan kentällä mutta Sadie ei tunnistanut kuka. Hippi ryntäsi juoksuun ja ehti jo hieman kiivetä aitaa pitkin. Isa kuuli aidan kolinan ja kääntyi katsomaan. "Sadie!" Isa huudahti iloisena ja jatkoi "tuo ovi on auki, en tiiä miksi, mutta älä turhaan rasitu kiipeämällä." Sadie hyppäsi maahan ja tuli nyt kentälle oven kautta. "Kumma juttu", Sadie totesi ja hymyili. Katse suuntautui nyt blondiin Isan vieressä. "Tää on muuten hei Rose", Isa sanoi Sadielle ja jatkoi: "ja Rose, tuo hipin retale tuossa on Sadie." Isa naurahti. “Missä sä olit oikeen, etsin sua?” Isa kysyi ja sai Sadielta heti vastauksen. ”Kuule etsimässä sua. Heti sen jälkeen, kun jätin hipit pilettämään yksin”, Sadie sanoi ja vasta nyt Isa huomasi, että Sadie tosiaan oli hieman humalassa. ”Mä taidan istua”, Sadie totesi ja käveli penkkien luokse. Päällään tytöllä oli yksi lempipaidoistaan sekä kuluneet ja toisesta polvesti rikkoontuneet leveälahkeiset farkut. Ruskeat mokkabootsit tottakai. ((* = Pistä viisi. Ja paita on linkitetty. ))
|
|
|
Post by rige on Mar 3, 2007 23:35:12 GMT 2
Rose hymähteli Isalle vastaukseksi ja herpaantui hetkeksi, jolloin Isa nappasi pallon blondilta. Nuori nainen naurahti kun Isa nakkasi korin ja löi kätensä Isan kättä vasten. "Hieno kori. Osaat todellaki pelata." Rose totesi ja hymyili. Aidan kolina sai tytön kääntämään päätään sinne päin. Hän huomasi tytön, jota ei ollut vielä nähnytkään. Rose tajusi heti, että nuo kaksi tunsivat toisensa ja oli hetken aivan vaiti. Mutta sitten hän nosti päätään kun Isa esitteli hänet. "Moi vaa." Rose sanoi ja hymyili. Hän katseli hetken aikaa uuden tytön eleitä ja aavisteli itsekin, että toinen saattaisi olla hieman humalassa, mutta Rose ei piitannut siitä juurikaan.
|
|
|
Post by baabaa on Mar 4, 2007 2:58:08 GMT 2
Isa poimi pallon maasta, mihin se oli jäänyt korin heittämisen jälkeen. "Tää on vaan niin paras peli", tyttö totesi Roseen päin sitten katsoen. Isa pompotteli palloa sen enempää ajattelematta ja huudahti "ota koppi, Rose" hetken ennen pallon heittämistään. Sadie puolestaan kaivoi laukustaan vodkapullon. Jotain halpaa kahvin makuista litkua, 20 prosenttista. Isan huomatessa Sadien pullo, kohosi rokkarin huulille pieni virhe. Rosesta hän ei tiennyt mutta itse ainakin aikoi Isa kinuta hörppyjä tuosta puolijuodusta 0,7 litran lasipullosta. "Sadie hei, nakkaa hömpsyt", Isa pyysi ja virnisti. Hippi nosti katseensa pullosta ja nielaisi suuhun kaatamansa annoksen. "Miten vaan mutta lantrinkkia ei ole. Vaikka tuskin sä sitä niin kaipaisitkaan", Sadie sanoi ja kädellään viittoi Isaa luokseen. "Mut tuu ite hakemaan, mä en jaksa nousta. Otatko sä.. Rosehan se oli?" Sadie vielä kysyi kääntäen nyt katseensa blondiin. Isa oli jo matkalla penkkejä kohti ja istahti sitten puupenkille ja otti Sadien pullon, josta otti kunnon hörpyn ja vielä toisenkin.
|
|
|
Post by rige on Mar 12, 2007 18:02:23 GMT 2
Rose otti pallon kätevästi kiinni ja laski sen maahan. Hän nosti katseensa sitten kahteen muuhun ja käveli heidän luokseen. Silloin Sadie kysäisi tytöltä ottaako tämä, hän alkoi miettiä. "Hmm... Ei pikkuinen hörppy pahaa tekisi... Päinvastoin. Ehkä se antaisi minulle hieman lisäpuhtia." Rose ajatteli ja nyökkäsi hymyillen Sadielle. "Joo, Rose se oli. Ja kyllä, voisin minä hörpätä." Nuori nainen vastasi napakasti ja istahti Isan vierelle, odottaen, että toinen saisi juotua oman halunsa mukaan.
|
|
|
Post by baabaa on Mar 16, 2007 1:34:50 GMT 2
Sadien ohuet rannerenkaat kilisivät molemmissa käsissä heleästi hipin näprätessä isoa korua kaulanauhassaan. Koru oli kullattu rauhanmerkki, hyvin kliseisesti, mutta Sadie piti tuosta korusta, joka itse asiassa sattui olemaan hänen ystävänsä ja kämppiksensä Vinnien omaisuutta. Sadie jätti korun rauhaa ja nakkasi lähes mustia hiuksiaan parempaan järjestykseen. Katse kohosi koripallosta Roseen. "No, Rose, siitä vaan sitten!" Sadie hihkaisi ja hymyili. Isa otti vielä yhdet hörpyt - ahne kun oli - ja ojensi sitten vodkan Roselle. "Toi on muuten pirun hyvää!" Isa totesi ja naurahti.
Sadie kääräisi itselleen sätkän rutiininomaisesti ja pani sen palamaan. Jo ensimmäiset savut otettuaan huomasi Sadie Isan katseen. "Hei likka osta omat sätkät, sä oot meistä se porvari", Sadie tokaisi ja kääntyi sitten Roseen päin. "Tiiätkö nuilla on kotona semmonen ovipuhelin, ettei ne päästä muuten ihmisiä sisään. Vitunmoinen kartano ja kolme mersua, joista yks on tuon", Sadie sanoi ja osoitti lopuksi Isaa. Sadie'ä ei toki haitannyt Isan rikkaus, koska luonteeltansa Isa oli mainio tyyppi. Mutta puheenaiheena Isan rikkaus oli aina loistava. Rokkarin kodista kun löytyi uima-allas, kolme kerrosta, hyvä ettei poniakin takapihalta. ”Sä et muuten kai polta?” Isa ja Sadie sattuivat kysymään yhtä aikaa, melkein samoilla sanoillakin. Ystävykset katsoivat toisia ja purskahtivat nauruun. ”Sama aaltopituus”, Isa heitti.
|
|
|
Post by rige on Mar 28, 2007 13:32:33 GMT 2
Blondi tarrasi vodkapullosta kiinni ja hörppäsi siemoisen annoksen. Ja otti vielä toisenkin, koska se todellakin maistui hyvältä. "Kiitti." Rose sanoi ja ojensi pullon Sadielle. Hän pyyhkäisi hieman kädellään huuliaan, jotka olivat kostuneet hieman juomasta. Mutta sitten Rosen silmät pyöristyivät, kun hän kuuli Isan rikkaudesta. "Siis mitä? Sinäkö rikas? Tai siis, öh. Sori, mutta... Et näytä rikkaalta. Luulin, että rikkaat ovat sellaisia diivoja ja välttelevät kaikkia alemmassa luokassa olevia." Rose sopersi nopeasti jotain ja naurahti nolona. "Mutta siis, sinä vaikutat aivan loistotyypiltä!" Tyttö vielä lisäsi ja nauroi hempeällä äänellään.
|
|
|
Post by baabaa on Mar 28, 2007 21:02:36 GMT 2
"Minäpä hyvinkin. Oikea porvari kakara. Ja kaikki tulot käytän kenkiin!" Isa julisti ja iski silmää. Hän tosiaankin käytti paljon rahaa kenkiin, vaikkakaan ei yhtään samanlaisiin, kuin ensimmäisen kastin bimboilla. Suurin osa rahoista meni kuitenkin aivan vain ruokaan ja märkiin viikonloppuihin. "On ihanaa olla rikas", rokkari vielä lisäsi. Sadie naurahti. Isa osasi olla hauska ja heittää vitsiksi asioita, joista joku saattaisi loukkaantua. Sadie otti savut tupakastaan ja käänsi katseensa Isasta Roseen. "Itse asiassa tämän koulun bimbot, diivat, suositut, atleetit.. Ne onkin semmosia", hippi totesi ja otti kulauksen vodkaa.
'Sä vaikutat ihan loistotyypiltä' kuulosti Isan mielestä mainiolta. "On mukavaa olla loistava", rokkari julisti ja naurahti. "Älä paisuta sen egoa", Sadie heitti vitsinä. Molemmilla - hipillä ja rokkarilla - oli oikein hauskaa. Ja luultavasti tällä uudella tuttavallakin. "Niin hei, sähän kai olet tossa koulussa, tien toisella puolella. Vai?" Sadie kysäisi, kun ei vielä tiennyt. Hippi osoitti sormella nopeasti koulua, joka häämötti tien ja parkkipaikan takana. Hän ehti ottaa yhden hörpyn vodkaa, kun Isa vei pullon häneltä. Siksipä Sadie ottikin savut tupakastaan. "Nyt et ainakaan saa sätkää", Sadie sanoi ja naurahti. "Senkin pummipummipummi."
|
|