My reality (joku seuraksi?)

[Darelle]

[Eli tervetuloa vaan mukaan pelaamaan. Itse tungen tänne nyt molemmat hahmoni, Daen ja Shinon. :'>]

Ilta oli jo pitkällä, kun Shino asteli mustanpuhuvissa vaatteissaan rantahiekalla.
Aurinko oli värjännyt taivaanrannan punaiseksi laskiessaan pois näkyvistä.
Punertavat aallot lipuivat kohti rantaa toinen toisensa perään.

"Moi Dae", Shino huikkasi nähdessään mustahiuksisen korealaistytön istuvan hietikolla katsoen auringonlaskua.
Shino ja Dae tunsivat toisensa jo entuudestaan ja Shino oli yksi niistä, joka tiesi Daen poikaystävän kuolemasta.
Dae ei ollut asiasta kovin monille kertonut.
Shino ja Dae olivat tavallaan samanlaisia;
molemmat rakastivat musiikkia, tummia vaatteita ja surullisia asioita.
Tosin, Dae oli se surullinen osapuoli, Shino oli kovinkin iloinen.

Dae nyökkäsi tervehdykseksi, loihti kasvoilleen pienen hymyn, joka kuitenkin kuihtui nopeasti pois.
Shino ei kysellyt, Shino tiesi ja ymmärsi.
"Mitä kuuluu?" Shino kysyi hiljaa istahtaen Daen viereen.
"Sitä samaa tavallista."
Joka on yhtäkuin huonoa.
Shino nyökkäsi.
Dae ei ollut kovin puhelias, mutta ei se Shinoa haitannut.
"Mitäs sulle?" korealaistyttö kysyi kääntäen hetkeksi katseensa auringonlaskusta.
"Ihan hyvää, kiitos."
"No, hyvä."
Molemmat hymyilivät.

[Teksti täynnä tyhjää, mutta yrittäkää jookosta tunkea mukaan x'D]

[Melody]

[jos mut hyväksyt?]

Dee oli saanut kamansa vasta purettua kun hän päätti lähteä tutkimaan paikkoja.
Kaunis auringonlasku vikitteli Deetä suuntaansa. Niinpä Dee lähti päämäärättä kulkemaan epäröivästi auringonlaskun suuntaan.
Hetken kuluttua hän saapui rannalle.

Dee huomasi kahden tytön istuvan rannassa, ja oli jo vähällä kääntyä lähteäkseen.
Mutta uteliaisuus kuitenkin voitti. Hitaasti Dee hilasi itsensä vähän matkan päähän tytöistä.
Hän näytti katselevan auringonlaskua, mutta oikeastaan hänen katseensa tarkkaili tummien hiussuortuvien takaa tyttöjä.
Hän huomasi kuuntelevansa tyttöjen vaitonaista keskustelua.
Dee ei ollut varma, huomasivatko nämä kaksi hänen tulonsa.
Hän yritti vetää heistä nopeita johtopäätöksiä; hän epäili, että he molemmat ovat samanikäisiä. Ja näyttivät tulevan toimeen keskenään.
Huomaamattaan Dee huokaisi.
Ainakin heillä on joku, kenen kanssa tulla toimeen...
Deen ajatukset eksyivät hänen perheeseensä. Hän ei olisi tahtonut ajatella heitä; miksi satuttaa itseään lisää? Ja siihen kysymykseen Dee keksi tuhat vastausta.
Dee yritti keskittyä auringonlaskuun ja toivoi tyttöjen huomaavan hänet -heidän ystävyytensä sai Deen tuntemaaan itsensä ulkopuoliseksi. Viimein Dee rohkaistui, kääntyi tyttöihin päin, ja vastoin luonnettaan huikkasi heille tervehdyksen.
"Hei!"