Post by cara on Apr 9, 2007 18:30:09 GMT 2
Katie istui. Hän istui ja tuijotti ekspressokuppiaan välillä turhaituneena huokaisten. Jokaisen huokauksen kohdalla hän ikään kuin lysähti hieman kasaan. Hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan yhtään allapäin. Hän oli ennemminkin erittäin vihainen. Hän oli kuin valmiina räjähtämään ensimmäiselle vastaantulijalle. Juuri siksi hän olikin valinnut syrjäisen kahvilan josta ei ollut kuullut kenenkään koskaan sanovan sanaakaan.
Aikansa pientä ekspressoaan katseltuaan hän vain yhtäkkiä heitti sen alas kurkustaan ja pyysi toista. Sen saatuaan hän joi sen heti saatuaan kupin käteensä, muttei pyytänyt enää kolmatta, sillä toisen kupillisen kohdalla hän oli unohtanut jäähdytellä sitä ja olikin polttanut jokaisen kohdan suustaan.
Mutta ei. Se ei muuttanut hänen oloaan yhtään. Vain hetkeä ennen Katie oli saanut yhden elämänsä huonoimmista puheluista, kaikenlisäksi isältään. Jo kahden viikon ajan Katie oli pyytänyt isäänsä lähettämään levysoittimeensa uuden neulan, mutta ei. Olisihan Katie voinut tietenkin neulansa itsekin ostaa, mutta tällöin hän olisi myös itse sen joutunut maksamaan ja viimeksi rahaa oli jo mennyt The Wasthingtonians'in levyyn, eikä nyt tämä yllättävä rahanmeno olisi käynyt budjettiin.
Ei siinä lopulta mitään, Katie sai sovittua asian isänsä kanssa ja isä lupasi lähettää neulan mahdollisimman pian ja mahdollisimman turvallisesti. Mutta loppu puhelu olikin tuskaista. Katie muisti sen edelleen istuessaan pöydässään.
'"John, kun lopetat puhelun, minulla olisi Katielle asiaa" "Aa, selvä rakas" ['yäh. Milloin he ovat alkaneet kutsua toisiaan noin? Onneksi muutin, onneksi muutin, onneksi muutin.'] Katien isä antoi puhelimen Katien äidille: "Katie kultaseni" "Hei Andie" "Haluaisin edelleen, että kutsuisit minua äidiksi. Mutta minulle sanottiin, että tämä on vain vaihe." "Kyllä, aivan niin. Mutta voisitko mitenkään sanoa mitä asiaa sinulla on, minulla on hieman kiire [Samaan aikaan Katie oli kulkenut pitkin katua poltellen tupakkaa ketjussa ja kierrellen kortteleita.] "Olemme tulossa tiimini kanssa Amerikkaan, ja luulen, että minulla olisi aikaa käydä sinunkin luonasi! Siitä tulee hienoa! Voit näyttää minulle kaikki hienoimmat kaupat..." 'nyt, nyt se tulee pian, hän sanoo sen pian---' "...ja voimme viettää laatuaikaa yhdessä." 'aah, siellä se tuli. Laatuaikaa yhdessä. Ja mitä se äidin mittapuussa tarkoitti? Manikyyriä ja äiti-tytär -keskustelua. ' Katie katsoi pureskeltuja kynsinauhojaan ja lakkaamattomia kynsiään. Pikkuhiljaa hän alkoi tuntea, että äiti vain halusi tulla nuuskimaan hänen asioitaan ja katsomaan kuinka hänen elämäänsä, ja luultavasti vielä tarkistamaan kaikki laatikot, kuten viime kerralla. ["Tämä on vain sinun parhaaksesi, darling"] "Andie, luulen, että olen kiireinen. Kokeita, ja tutkielmia. Ja olen luvannut käydä parissa näyttelyssä ja. ja.---" "Katie, miksi minusta kuulostaa, että keksit tekosyitä" Jos kyseessä olisi ollut kuka muu vain, niin Katie olisi luultavasti sanonut suoraan mitä mieltä hän oli tälläisista vierailuista, mutta olihan hän kuiteniin Andie. Ehkä tässä välillä olisi aikaa keksiä kunnon tekosyy. "No enköhän minä saa hieman aikaa järjestettyä Andie." "Hienoa. Näemme sitten ylihuomenna! Ciao!"' Ja siihen puhelu loppui 'YLIHUOMENNA!' Pilailihan hän?
Katie ei ollut ollut vielä tarpeeksi kauan erossa perheestään kestääkseen visiittejä tai "yhteisiä laatuaikoja". Mutta tietenkin, kun kyse oli Wahlerien perheestä, kaiken piti mennä niin kuin Katie ei ollut halunnut.
"V-u" Katie sanoi kovemmin kuin oli tarkoittanut saaden närkästyneen katseen vanhemman puoleiselta tarjoilijalta.
Aikansa pientä ekspressoaan katseltuaan hän vain yhtäkkiä heitti sen alas kurkustaan ja pyysi toista. Sen saatuaan hän joi sen heti saatuaan kupin käteensä, muttei pyytänyt enää kolmatta, sillä toisen kupillisen kohdalla hän oli unohtanut jäähdytellä sitä ja olikin polttanut jokaisen kohdan suustaan.
Mutta ei. Se ei muuttanut hänen oloaan yhtään. Vain hetkeä ennen Katie oli saanut yhden elämänsä huonoimmista puheluista, kaikenlisäksi isältään. Jo kahden viikon ajan Katie oli pyytänyt isäänsä lähettämään levysoittimeensa uuden neulan, mutta ei. Olisihan Katie voinut tietenkin neulansa itsekin ostaa, mutta tällöin hän olisi myös itse sen joutunut maksamaan ja viimeksi rahaa oli jo mennyt The Wasthingtonians'in levyyn, eikä nyt tämä yllättävä rahanmeno olisi käynyt budjettiin.
Ei siinä lopulta mitään, Katie sai sovittua asian isänsä kanssa ja isä lupasi lähettää neulan mahdollisimman pian ja mahdollisimman turvallisesti. Mutta loppu puhelu olikin tuskaista. Katie muisti sen edelleen istuessaan pöydässään.
'"John, kun lopetat puhelun, minulla olisi Katielle asiaa" "Aa, selvä rakas" ['yäh. Milloin he ovat alkaneet kutsua toisiaan noin? Onneksi muutin, onneksi muutin, onneksi muutin.'] Katien isä antoi puhelimen Katien äidille: "Katie kultaseni" "Hei Andie" "Haluaisin edelleen, että kutsuisit minua äidiksi. Mutta minulle sanottiin, että tämä on vain vaihe." "Kyllä, aivan niin. Mutta voisitko mitenkään sanoa mitä asiaa sinulla on, minulla on hieman kiire [Samaan aikaan Katie oli kulkenut pitkin katua poltellen tupakkaa ketjussa ja kierrellen kortteleita.] "Olemme tulossa tiimini kanssa Amerikkaan, ja luulen, että minulla olisi aikaa käydä sinunkin luonasi! Siitä tulee hienoa! Voit näyttää minulle kaikki hienoimmat kaupat..." 'nyt, nyt se tulee pian, hän sanoo sen pian---' "...ja voimme viettää laatuaikaa yhdessä." 'aah, siellä se tuli. Laatuaikaa yhdessä. Ja mitä se äidin mittapuussa tarkoitti? Manikyyriä ja äiti-tytär -keskustelua. ' Katie katsoi pureskeltuja kynsinauhojaan ja lakkaamattomia kynsiään. Pikkuhiljaa hän alkoi tuntea, että äiti vain halusi tulla nuuskimaan hänen asioitaan ja katsomaan kuinka hänen elämäänsä, ja luultavasti vielä tarkistamaan kaikki laatikot, kuten viime kerralla. ["Tämä on vain sinun parhaaksesi, darling"] "Andie, luulen, että olen kiireinen. Kokeita, ja tutkielmia. Ja olen luvannut käydä parissa näyttelyssä ja. ja.---" "Katie, miksi minusta kuulostaa, että keksit tekosyitä" Jos kyseessä olisi ollut kuka muu vain, niin Katie olisi luultavasti sanonut suoraan mitä mieltä hän oli tälläisista vierailuista, mutta olihan hän kuiteniin Andie. Ehkä tässä välillä olisi aikaa keksiä kunnon tekosyy. "No enköhän minä saa hieman aikaa järjestettyä Andie." "Hienoa. Näemme sitten ylihuomenna! Ciao!"' Ja siihen puhelu loppui 'YLIHUOMENNA!' Pilailihan hän?
Katie ei ollut ollut vielä tarpeeksi kauan erossa perheestään kestääkseen visiittejä tai "yhteisiä laatuaikoja". Mutta tietenkin, kun kyse oli Wahlerien perheestä, kaiken piti mennä niin kuin Katie ei ollut halunnut.
"V-u" Katie sanoi kovemmin kuin oli tarkoittanut saaden närkästyneen katseen vanhemman puoleiselta tarjoilijalta.
