gurri
McKagan
Steve, Claire ja Mary.
Posts: 156
|
Post by gurri on Jan 25, 2008 17:14:09 GMT 2
Steve katsoi Jimiä, kun tämä asteli ulko-ovea päin. Steve hymyili takaisin, kun Jim hymyili hänelle. Steve tiesi, ettei Jimikään ollut hirveän iloinen lähtiessään. Pojan teki mieli sanoa Jimille että jäisi vielä hetkeksi. Ihan vain pieneksi hetkeksi. Vaikka se ei ollut myöhäistä sanoa, Steve ei sanonut mitään. Hymyili takaisin ja antoi toisen mennä. Kun ovi meni kiinni, Steve kävi maakaamaan selällensä ja sulki silmänsä. Sitä yötä hän jäisi kaipaamaan. Hän oli todellakin rakastunut, toiseen poikaan.
Maattuaan siinä viisitoista minuutti mitään tekemättä, hän nousi istumaan ja etsi taas katseellansa kännykkää. Jossain se taas oli. Steve olisi soittanut kavereille, mutta ei sitten. Saisivat soittaa hänelle tai tulla hakemaan. Yleensä hänen kaverinsa eivät tulleet hakemaan häntä, mutta joskus. Hyvin harvoin saattoivat. Steve teki samoin kuin Jim, etsi tupakka-askinsa ja sytkärin. Sytytti sen ja alkoi polttamaan. Hän ei vaivautunut aukaisemaa ikkunaa, mistä savu olisi päässyt ulos. Steve ei vain viitsinyt, hän oli rakastunut.
// voila.
|
|
Dixi
McKagan
Jim Evans
Posts: 115
|
Post by Dixi on Jan 26, 2008 14:57:52 GMT 2
//Joo, mä raahaan Jessican tähän peliin.. ..ja pelaan sen tässä nyt..//
Jessica Jessica oli odottanut kuin kuuta taivaalta sitä hetkeä, jolloin hän kuulisi viereisen huoneen oven avautuvan. Kun vihdoin se hetki koitti, hän kietaisi nopeasti mustat, paksut hiuksensa ponnarille ja vilkaisi kerran itseään peilistä. Hänellä oli yllään musta, tiukka toppi ja tumman harmaat kireät lantiofarkut, joissa oli musta niittivyö. Taivaansiniset silmät tuijottivat peilistä takaisin. Hän oli laittanut ripsiväriä ja reunustanut kauniit silmänsä mustalla kajalilla. Hän hymyili itselleen peilin kautta ja avasi sitten huoneensa oven astuen käytävään. Hän oli törmätä rastapäiseen räppäripoikaan, jolla oli tupakka huulillaan. Jessica katsahti häntä ihmeissään ja suoristi tiukkaa, mustaa toppiaan. "Tulitsä äsken tolta huoneesta?" Jessica kysyi vähän huvittuneena ja osoitti Steven ovea pitkillä sormillaan, joiden kynsissä oli mustaa kynsilakkaa. Hänen oli pakko udella oliko tuo jätkä todellakin tullut ulos siitä huoneesta, josta Jessica oli viime yönä kuullut vähän epäilyttäviä ääniä. Hän todellakin oli herännyt niihin.
---------
Jim Jim katsahti huoneestaan ulos tulevaan tyttöön ja hymyili tälle pienesti. Hän ei kuitenkaan välittänyt tytöstä sen enempää, vaan jatkoi kävelyään kohti käytävän päätä. Tyttö kuitenkin rupesi puhumaan hänelle ja Jimin oli pakko pysähtyä ja kääntyä katsomaan tyttöä. Hän yritti lukea tytön kasvoilta tämän ilmettä. Oliko tyttö kuullut heidät? Jim ei tiennyt mitä sanoa. Kieltää kaiken vai myöntää, että oli tullut sieltä ja samalla myöntää, että oli harrastanut seksiä pojan kanssa. JOS tyttö tosiaan oli kuullut heidät. Jessica kuitenkin yhä odotti hänen vastaustaan, joten Jim nyökkäsi pienesti ottaen tupakan huuliltansa sormiensa väliin. "Mitä sitten?" hän kysyi vielä, heti nyökkäyksensä perään. Hän ei todellakaan halunnut jäädä kiinni. Ei häntä kiinnostanut muut pojat. Vain Steve merkitsi hänelle jotain, mutta jos tieto leviäisi koko koululle, kaikki luulisivat häntä hinttariksi.
---------
Jessica Jessican ilme pysyi peruslukemilla, vaikka hänen aivoissaan vilisi tuhat ajatusta. 'Oliko tuo jätkä homo?' 'Voiko noin söpö jätkä olla homo?' Jessica pudisti päätään pienesti. "Siis eei mitenkään.. kunhan utelin. Oon vaan aina niin utelias", Jessica yritti selittää ja peruutti huoneensa oven suuhun. "Mut joo.. mun pitää tästä mennä. Mooi", hän sanoi ja astui huoneeseensa sulkien oven. Huoneessaan hän syöksyi sänkyynsä ja tukahdutti tyynyllään naurunsa. Debbien täytyy kuulla tästä! Hetken tyynyynsä naurettuaan, hän kaivoi kännykkänsä lattialla lojuvasta laukusta ja näppäili siihen tutun numeron, jonka hän osasi jo ulkoa. "Deb !! Sun TÄYTYY kuulla tää. Sä tiedät sen Evansin.. siis Steve Evansin. Sen rokkarin. Se oli viime yönä jätkän kanssa!! Mä näin sen jätkän äsken. Se on syötävän hyvännäkönen räppäri! .. mä kuulin niiden puuhat. Tai siis luulin eka totta kai et Evansilla on taas joku muija tuolla ja se lähti vasta ihan äsken. Mut sit ku avasin oveni, niin vittu siinä olikin joku jätkä. Ja se jätkä myönsi, että se tuli Steven huoneesta!!" Jessica selitti ihan tohkeissaan puhelimeen. Tästä tulisi vähintään kuukauden juoru...
|
|
gurri
McKagan
Steve, Claire ja Mary.
Posts: 156
|
Post by gurri on Jan 30, 2008 10:59:58 GMT 2
// hoho reps reps :'''DD olin tukehtua leipään.//
Viereisen huoneen ovi aukesi. Steve kuuli sen hyvin, koska oli painanut päänsä seinään vasten ja kuuli melkein kaiken heikon seinän takaa. Steve saattoi kuunella joskus tuota diivaa, joka asui hänen seinän toisella puolella. Yleensä hän ei tehnyt tätä, mutta nyt hänen teki mielensä. Jim oli lähtenyt ja Steve ei tiennyt, mitä tekemistä keksiä. Ei tunneille jaksanut lähteä. Steve kuuli nyt käytävältä puhetta. Poika nousi ylös ja käveli oven luokse. Painoi korvansa ovea vasten ja kuunteli. 'Voihan vittu' Steve kirosi mielessään., kun kuuli diivan kysymykset. Pian taas diivan huoneen ovi kävi ja Steve siirtyi sille seinälle kuuntelemaan, joka erotti rokkarin ja diivan huoneen. Kuunneltuaan diivan puheita, joka oli näköjään soittanut Debbielle. Steve muisti vieläkin sen päivän, kun tämä Deb oli tullut ahdistelemaan häntä aulassa, jossa hänen ei pitänyt olla. Nättihän tämä tyttö oli, ehkä hyvä sängyssä, mutta nyt hänen teki mieli kiertää tämä tyttö kaukaa, koska hän ei halunnut tätä peräänsä.
|
|