|
Post by yohu on Jun 23, 2006 23:56:33 GMT 2
jii tavanmukaisesti hengaa yksinään. muita räppäreitä ei liiemmin koulun alueilla näkynyt. joko lintsasivat ( tai sitten heitä ei vain yksinkertaisesti ole ). tyttö tuhahtaa ja ottaa tupakka-askin reisitaskuhousujensa taskusta. syöpäkääryle päätyy kevyesti huulien väliin ja sytkäri räväyttää savukkeen palamaan rauhallisesti. jii kantaa toisessa kädessään skeittilautaansa. ei olisi liiemmin viisasta skeitata rööki kädessä. jii silmäilee urheilukentälle päin ja lähtee mitään sanomattomin askelin kävelemään kohti katsomoa. siellä tyttö usein vietti aikaansa ja ainoastaan vain katseli muiden tekemisiä. ruokikset olivat tätä varten, kuten myös tylsistyttävä kouluajan loppumisen jälkeinen ajanjakso. miten raivostuttavaa olikaan vain notkua huoneessa tekemässä jotakin läksyjä seuraavaa päivää varten ja kun tehtävät olisi saatu valmiiksi - sänky odottaisi nukkujaa. kello vierähtäisi vain jonkun koulukirjan parissa enemmän kuin nopeasti, kun samaan aikaan voisi tehdä jotakin muuta yhtä tylsää ja fiksua - kuten nyt notkua urheilukentällä jonne yleensä ei edes räppärit itseään jaksa raahata mutta jii on aina ollut vähän poikkeustapaus ja erottunut muusta porukasta hetkessä. sitä paitsi tyttö tykkää ottaa ystävystymisiä vastaan vaikka aluksi esittääkin muka hankalaa kovistyyppiä mutta todellisuus onkin pinnallisuutta herkempi. ehkä jokaisella on se herkempi puolensa. toisilla se vain näkyy selvemmin kuin toisilla. jiillä todella huonosti. jii kapuaa portaita ylös ja lysähtää istumaan katsomon noin puoliväliin. tytön katse kiertää lopulta urheilukentällä. muutamia harjoittelijoita löytyi pitkin poikin sieltä täältä. satunnaisia. jii hymähtää ja tumppaa jo miltei kokonaan palaneen tupakkansa penkin reunaan kevyesti ja vielä mahdollisimman huolellisesti jaksaa tarkistaa, että mikään paikka ei varmastikaan syttyisi palamaan ja heittää viimein sammutetun tupakantumpin maahan penkkirivistöjen välistä.
|
|
|
Post by oruma on Jun 25, 2006 20:37:33 GMT 2
Cheerleaderien harkat kentällä olivat juuri loppumetreillä. Vielä kerran heitetään Ann korkealle ilmaan, hänestä tuntui, kuin lentäisi. Kuitenkin pian, liian pian se on ohi, ja tyttö on jälleen ystäviensä käsivarsilla, ja lopulta jalat koskettavat maanpintaa. Hän sipaisi hiuksiaan, juuri niitä, jotka eivät ylenneet ponnarille, korvan taakse. Vielä olisi vuorossa kunnon venyttelyt valmentajan johdolla, sitten pääsisi viimein suihkuun viilentymään. Harjoituksissa tuli aina kuuma, vaikkei se tytössä päälle päin näkynytkään, edes posket eivät punoittaneet. Viimein koko cheerleader-joukko pääsi pukuhuoneeseen vaihtamaan tavalliset vaatteet yllensä, ja laittamaan naamansa kuntoon. Pieni hamonen vaihtui piukeiksi farkuiksi ja valkoisen päälle tuli vielä iso valkoinen vyö. Viimein Ann pääsi pukuhuoneesta takaisin ulos. Joitain poikia vislaili kauempana, mutta tyttö vain kohotti hieman kulmiaan ja hymyili vinosti. Hän suuntasi reittinsä katsomoon, jossa voisi ottaa tilkan vettä pullostansa. Kevein askelin hän kipusi portaita ylöspäin ja näki toisen tytön kauempana, joka juuri oli tupakkaa tumppaamassa. Ann päätti mennä hieman alemmas istumaan. Istuttuaan tyttö avasi ruskeat hiuksensa ponnarilta, ja kaivoi laukustaan juomapullonsa.
|
|
|
Post by rockinrio on Jun 27, 2006 13:55:26 GMT 2
/voinkos tunkea mukaan? poistan viestin jos ei käy ^^/
Kim heitti viimeisen volttinsa, ennen kuin valmentaja huusi kaikki venyttelemään. Hän istui maahan ja venytteli valmentajan johtamana muiden mukana. Treenit olivat melko helpot. Kim ei edes kunnolla hengästynyt. Viimein valmentaja päästi kaikki pukuhuoneeseen ja Kim kävi ripeästi suihkussa, puki päällensä ja juoksi Ann:n perään ja istuutui tämän viereen. Hän vilkaisi ylös ja huomasi räppäritytön istuvan heidän takanaan. Kim hengähti hiljaa ja käänsi katseensa takaisin eteenpäin. "Mitäs nyt sitten tehdään?" Kim kysyi ja katsoi Annia silmiin.
|
|
|
Post by yohu on Jun 28, 2006 11:59:49 GMT 2
( mun puolest asia on ok että säkin tuut mukaan pelaileen. <: )
jii silmäilee cheerleaderien harjoituksien loppumista, hymähtäen tympeästi. toisessa korvassa roikkuu nappikuuloke ja paukuttaa matisyahun rytmien mukaisesti. lopulta jessy ei voi muuta kuin huokaista raskaasti. tylsää tai jotain. mp3 soitin on aikeissa tipahtaa reisitaskuhousujen taskusta ja jii kiroaa ärtymyksensä mukaisesti tilannetta ja tunkee soittimen tiiviimmin taskuun. katse kohdistuu nyt kahteen cheerleading tyttöön jotka ovat tulleet istumaan penkeille. hetken jiillä on jo aikomusta heittää jotakin ilkeää mutta tajuaa ajoissa - kerrankin - ettei oman ärtymyksensä purkaminen muihin olisi kovinkaan fiksua. vaikka räppärit pitävätkin mukamas jo koviksen mainetta yllä, on jessy astetta erilaisempi tapaus. joskus kovanaama - joskus leppoisa ja iloinen ja kaverisuhde on taattu. jessy sammuttaa musiikkilaitteen ja puistelee turhautuneena päätään. kuuloke valahtaa korvasta olkapäälle ja jii ei vaivaudu siirtämään sitä millään tavalla. koko ajatuskin käden nostamisesta olkapään tasolle tuntuu turhauttavalta - niin kuin kaikki muukin juuri nyt. katse hakeutuu huomaamattomasti takaisin kaksikkoon jiistä muutamaa porrastasannetta alemmas. jessy kohoittaa kevyesti toista kulmaansa ja silmäilee nämä kaksi perusteellisesti läpi. lopulta katse kääntyy nurmikenttää kohden. muutama harjoittelee itsekseen futispalloilla ja muutamat vain venyttelevät ehkä matseja varten. kuka ties.
|
|
|
Post by rockinrio on Jun 28, 2006 17:36:10 GMT 2
Kim katsahtaa vielä kerran räppäri-tyttöön. 'Tyttöhän on ihan mukavan näköinen räppäriksi..' Kim ajattelee ja nostaa kulmiaan hiukan, niin ettei kukaan huomaa. Hän nousee ylös ja astuu pari askelmaa ylöspäin. 'Mitä minä sanon, mitä minä sanon..' Kim miettii kuumeisesti. Hän hidastaa askeliaan hieman ehtiäkseen keksiä jotain fiksua sanottavaa. Kim pysähtyy ja laittaa hiuksensa kiinni saadakseen lisäaikaa. Toinen käsi farkkujen taskussa hän menee istumaan melkein tytön viereen. "Moi! Me ei taidetakkaan tuntea vielä.. Mun nimi on Kim. Tai siis ihan oikeesti Kimberly, mut voit kutsua Kimiksi."
|
|
|
Post by yohu on Jun 28, 2006 19:59:01 GMT 2
( mä ny heitän tähän väliin taas roolin ku kyl oruma saa sit kiinni, ku ei täs ehdi mitään merkittävää sillain tapahtumaan. älähdä oruma jos tää juttu etenee liian nopeesti ni poistan tän roolin ja sillai. )
jii on uppoutunut silmäilemään nurmikenttää, kun kuulee äänen vierestään ja katsahtaa kimiin vähän typertyneenä hetkittäisesti mutta tajuaa sitten vetäistä kasvoilleen vähän fiksumman ilmeen. vino hymy koristaa hetkittäisesti jiin kasvoja. - morjens. jessy sanoo ja kuuntelee kimin esittäytymisen. hillitty hymynkare kohoaa vinoon tapaansa tytön huulille ja jii kohoittaa kevyesti kulmiaan, nyökähtäen. - joo ei tosiaan taideta tuntea - vielä - mut siistii tutustuu ! jii virnistää leikkisästi. tyttö on enemmän kuin mielissään uudesta tuttavuudesta, vilkaisee syrjäkarein ann'ia kohden. - ystäväs jätti tulematta. jii enemmän toteaa kuin kysyy mutta ymmärtää luoda äänensävyynsä enemmän sitä kysyvääkin sävyä. tajuaa sitten yhtäkkiä, että unohti esittäytymisen kokonaan. - anteeks. mä oon siis jessy mut tutummin jii. mä en oikein voi sietää sitä jos jotkut kutsuu mua jessyks joten se jii on paljon jotenki luonnollisempi juttu. jii selittää viattoman oloisesti ja naurahtaa kevyesti. katse kääntyy nyt enemmän kimiä kohden, tarkemmin kuin äsken.
|
|
|
Post by rockinrio on Jun 28, 2006 21:23:41 GMT 2
/Pakko jatkaa.. mutta poistan myös jos Orumalla jtn vastaan!/ Pieni hymynkare kohoaa Kimin kasvoille ja hän uskaltaa rentoutua kun toteaakin 'jiin' olevan ehkäpä ihan mukava tyyppi. ' Toisaalta.. Räppärit ja kaikki rokkarit ja muut ei oo kaveerannu hirveesti meikäläisten eikä diivojen sun muiden kans.. Mut kertahan se on ensimmäinenkin. Voihan sitä ainakin yrittää ystävystyä..' Kim miettii syvällä mielessään. Hän avaa valkean treenilaukkunsa ja kaivaa sieltä esiin juomapullonsa hörppää siitä hieman ja työntää pullon takaisin laukkuun. Hän Sulkee laukkunsa nopeasti ja melkein itsekin pelästyy sen aiheuttamaan ääneen. Hän katsahtaa ylös huomatakseen onko kukaan muu pelästynyt ääntä. Kim avaa hiuksensa taas ponnarilta ja pujottaa sen käteensä uuden Espritin kellon viereen, jonka hän sai äidiltään pari päivää sitten. "No, hauska tutustuu Jii.. Sähän oot vissiin kolmannella luokalla vai??" Kim kysyy keksittyään jotakin sanottavaa ja katsoo huulen vasen puoli hieman koholla Jiitä.
|
|
|
Post by oruma on Jun 29, 2006 17:10:40 GMT 2
/En oikein tykkää pelailla siten, ettei ole järkkää..^^' Saiskos jonkinmoista semmoista kiitush~/
Ann hymyili Kimille, tämän tullessa vierelleen, mutta ei vastannut hänelle mitään. Sen sijaan hän nousi ylös, mumusi jotain ystävälleen ja hyppeli rappuja alaspäin viedäkseen myslipatukkansa 'kuoret' roskikseen, joka oli aivan alhaalla kentän laidalla. Hetkeksi tyttö jäi juttelemaan urheilijapoikien kanssa, jotka olivat hänen ympärilleen tulleet. Kun Ann pääsi viimein taas kipuamaan rappuja ylöspäin, näki hän Kimin puhuvan erittääin innokkaan näköisenä tuon räppäritytön kanssa. Tyttö virnisti itsekseen ja käveli noiden kahden luo ja istahti yhtä penkkiä alemmas, mutta kääntyi tyttöjä päin. "Hei, olen Ann. Olet näköjään jo ehtinyt tutustua Kimiin" Ann sanoi edelleen se iloinen virne naamallaan. Katseellaan hän tarkasteli hetken vierasta tyttöä, ja päätteli toisen räppäriksi.
/Lyhyt x.x/
|
|
|
Post by yohu on Jun 30, 2006 11:52:36 GMT 2
( joo no jos mä heitän täst ny roolin, sit rockinrio ja sitte oruma ? oisko ihan jees vaii ? )
jii nyökkää kevyesti kuullessaan kimin kysymyksen luokka-asteesta. - joo kolmannella. sun luokast mä en oo yhtään varma mut mä veikkaan ihan, et oisko toinen luokka ? kohoittaa kevyesti kulmiaan ja vilkaisee kimiä kohden kysyvän oloisena. katse kääntyy sitten vilkaisemaan yhtä penkkiä alemmas istunutta tyttöä kohden. ann oli siis kyseessä. - no moi. mä olen jessy mut tutuille ihan vaan jii. ja joo kyl me täs vähän sanoi ehdittiin vaihteleen. jessy suo ystävällisen katseen tälle uudelle tuttavuudelleen ja raaskii hymyilläkin. ujo jii ei ikinä ole ollut. ei edes pienenä tyttönä. jii on aina ollut meiningissä mukana ja äänekkäin osapuoli. osannut näyttää coolilta oli kyse ollut mistä tahansa tilanteesta. - mä hoksasinkin jo, et niinku te kuuluttu cheerleadereihin. mä en ikinä oo ymmärtäny et mikä siin harrastukses viehättää mut ehkä mun ei olekkaan tarkotus ymmärtää. jii virnistää kevyesti ja nojaa käsillä polviinsa.
|
|
|
Post by rockinrio on Jun 30, 2006 12:57:44 GMT 2
/mun mielestä toi järkkä on ihan hyvä.. joten nyt minä / Kim katselee Ann'in tuloa kunnes Ann istuutuu. "Joo, mä olen kakkosella." Kim vahvistaa jiin epäilykset ja hymyilee tälle. Hän katselee hetken kentällä vielä treenaavia poikia ja heidän touhujaan. Kim kuitenkin pian havahtuu taas takaisin tilanteeseen kuullessaan taas jiin puhuvan. Kim naurahtaa ja katsoo Ann'ia vienosti irvistäen. "Noh.. Cheerleading on vaan yks monista liikuntamuodoista. Siinä vaan käytetään esim. akrobatiaa mukana. Ja, ja sen ois niinku tarkotus yrittää kannustaa omaa joukkuettaan.. tai jotain sinnepäin. En oo oikeestaa tulla ajatelleeks!" Kim sanoo ja katsoo jiitä kulmiaan kohottaen. Hän yrittää saada jiistä jonkinlaisia merkkejä siitä onko juttu mennyt läpi. Kim katsahtaa vielä Ann'iin menikö hänen sepittämänsä juttu nyt aivan mönkään ja yrittää samalla olla sen näköinen, että Ann kertoisi asian hieman fiksummin. Kim ei ole oikeastaan koskaan ollut mikään hyhä ihminen opettamaan ja kertomaan asioista, vaan hän on tyytynyt kuuntelemaan muita ja täydentämään muiden juttuja.
|
|
|
Post by oruma on Jun 30, 2006 13:25:46 GMT 2
/Käypi hyvin ^^/ Ann nyökkäsi Jiille ja yritti itsekkin päästä keskusteluun mukaan "Minä olen vasta ykkösellä, mutta kyllä tästä vielä noustaan" Sanoi hymyillen ja virnisti iloisesti. Tyttö oli luullut räppäreiden olevan äreää sakkia, jotka olivat semmoisia yksinäisiä kulkijoita, mutta tämä Jessy, 'jii', oli kyllä kaikkea muuta. Ainakin siltä hän tuntui. Ann kuunteli Kimin cheerleading esitystä ja sama virne pysyi yhä hänen naamalla. Hän huomasi Kimin ilmeen "Akrobatia cheerleadingissä viehättää. Ne kaikki liikkeet. Sitä paitsi, kunto nousee vauhdilla" Ann selitti /Grää!! Inspis on ihan hukassa /
|
|
|
Post by yohu on Jun 30, 2006 14:15:35 GMT 2
jii hymyilee vinosti ja puistelee päätään kevyesti. - en mä siltikään tajua sen viehätyst. toisaalt .. jii vilkaisee lökäpöksy / isokokoinen t-paita viritelmäänsä ja hymähtää. - joo. ei musta olis siihen hommaan mitenkään. koko ajatuski puistattaa. mä pysyn skeittilaudan päällä. piste. tyttö toteaa napakasti ja luo vielä humoristisen puolen sanoihinsa naurahtamalla vaivihkaa. jii silmäilee cheerleadingkaksikkoa. jiin suuntautumista ihmisiin oli vaikea arvuutella. tyttö saattaa helposti hurahtaa saman sukupuolen edustajiin ja sen takia onkin saanut useasti vähän vinoa alaspäin katselua itseään kohti. lesbo, bisse. millä lie nimityksillä tätä yleensä kutsuttiinkaan. sama maine joka koulussa aina. mutta jii on avoimesti oma itsensä eikä aio muuttaa itseään vain parin paskanjauhajan vuoksi. jii kääntää katseensa kimistä kohti nurmikenttää. - miten kauan te ootte ollu nyt tääl koulussa ? jessy kysyy lopulta, aito kiinnostus kuultaen äänestä.
|
|
|
Post by rockinrio on Jun 30, 2006 16:53:52 GMT 2
Kim hymähtää iloisesti. "Ei sun välttämättä tarviikkaan tajuta.." Kim sanoo jii'lle ja katsoo tätä hymyillen. Hän seuraa jessyn katsetta kun tämä katselee vaatteitaan. "Se ei taida olla sun juttu" Kim sanoo ja luo sanoihinsa ystävällisen piirteen, ettei jii ota siitä nokkiinsa. Kimistä jii vaikuttaa oikein mukavalta räppäriksi eikä osaa epäillä hetkeäkään, etteikö heistä voisi tulla ystäviä. Kim on aina tullut toimeen erilaisten ihmisten kanssa, miksei nytkin.. Kim vilkaisee kelloaan vaivihkaa. Se on jo melkein kuusi. Kimin elämässä kello ei ole koskaan ollut merkittävässä asemassa ja nytkään hän ei itseasiassa perusta kellonaikaa tippaakaan. "Mä oon uusi täällä. Tulin tänne nyt kesällä. Alotan tässä koulussa syksyllä ton tokan luokka-asteen. Kuis sinä?" Kim vastaa jiin esittämään kysymykseen ja katsoo Ann'ia kysyvästi odottaen tämän vastausta.
|
|
|
Post by oruma on Jun 30, 2006 17:44:56 GMT 2
Ann naurahti hyväntahtoisesti. Ymmärtäähän sen, ettei kaikkia voi sama laji kiinnostaa. Cheerleading oli Annin rakkain harrastus, eikä voisi ikinä kuvitellakkaan sen lopettamista. Tyttö kuunteli Jiin ja Kimin keskustelua, eikä tuntunut oikein pääsevän osalliseksi keskusteluun, tai niin siis Ann itse ajatteli synkkänä, ei tietenkään hän näyttänyt mielialaansa kahdelle muulle, vaan hymyili tavalliseen tapaansa. "Mäkin tulin tänä kesänä. Eli uusi minäkin." Ann heitti väliin ennen kuin Jii kerkeäisi vastata. Hän vilkuili välillä alas kentälle. "
|
|
|
Post by yohu on Jun 30, 2006 20:44:44 GMT 2
jii innostuu aiheesta kouluun tuleminen. - oi vitsi ai teki ootte tullu nyt kesällä. vähän hieno juttu. niin mäkin. ollaan jokanen sit omalla taval uutuuksii tän koulun porukoissa. tyttö hehkuttaa ja kasvoilta paistaa pitkästä aikaa aito innostus ja ilo näinkin pienestä asiasta. miten räppäri onnistuu hengaamaan kahden ( makeen näköisten ) cheerleadereitten seurassa ? no siihen ei voi kuin joku korkeampi taho tietää vastauksen. tai sitten jotkut vain ovat suvaitsevaisempia. kuka ties. - mä olenkin sit tän kolmikon vanhus. hah ! jessy naurahtaa rempseään tapaansa ja on ottamassa tupakka-askia taskustaan mutta ymmärtää ajoissa jättää aikeensa tajutessaan, että kim ja ann eivät välttämättä tykkäisi tupakansavusta naamoillaan. ei jii niin riippuvainen syöpäkääryleistä ole, että niitä pitäisi polttaa joka hetki taukoamatta. jii saa yhtäkkiä mieleensä kysyä kaksikolta skeittaamisesta. toisaalta nämä olivat cheerleadereita .. mutta eihän sitä koskaan tiennyt. - onks kumpikaan teist ikinä skeitannu ? velmu virnistys käy jiin kasvoilla ja tyttö nyökkää skeittilautaansa kohden. - niinku tollasella siis.
|
|