bad kids, black habits / j&l

[baabaa]

Jule Alicer nappasi nappikuulokkeet korviltaan ja jatkoi matkaansa kohti hissiä. "Vitun akku", Jule mutisi hiljaa itsekseen nakaten samalla soittimen nahkatakkinsa taskuun. Mustat farkut olivat kuluneet ja aukinaisen takin alta näkyvä valkoinen paita likainen. "Herra Alicer, ei teidän nyt pakko ole lähteä käytävään. Ajattelin vaan, että ette tunnilla nukkuisi", opettajan anova ääni kuului takana. "Ettekö vielä luokkaan tul.." opettaja yritti mutta Jule kuitenkin keskeytti hänet. "Vittu e", hän sanoi ja painoi hissin nappulaa. Nyt matikan maikka heräsi tilanteeseen ja lähti korot kopisten Julen perään. Luokan avonaisesta ovesta kuului naurua. "Hissin käyttö on kuule kielletty nuori herra!" naisopettaja kitisi. Jule ei raaskinut päätänsäkään kääntää. "Jaa", hän totesi ja hissin ovi kilahti auki. "Meen silti", Jule sanoi ja yllättyi huomaamattomasti nähdessään hississä jo yhden ihmisen. Kivan näköinenhän tuo blondi Julen mielestä oli mutta se oli sivuseikka. Jätkä otti askeleen hissin puoleen. Ovi kilahti kiinni ja nuori nti. Moscowitc jäi hissin ulkopuolelle.

Jule nojautui seinään ja loi silmäyksen tuohon pahikseen, jonka hän oli jo toki koulussa ehtinyt nähdä. Koulun porukka oli kuitenkin hänelle hyvin tuntematonta, kiitos antisosiaalisuutensa. Ja sen, ettei Alicer paljoa koulussa viihtynyt. Nukkui mieluummin päivät, valvoi yöt missä lie kulmilla. Jule ei odottanut Laurin sanovan mitään. Jätkä ei ollut puhetuulella. Eihän hän koskaan.

(( Lauri tullee kolmoskerroksesta, koska Jule tuli hissiin kakkoskerroksessa. Ja hissi vois pysähtyä ehkä. Vaikka mun seuraavassa viestisä. ))

[wilhood]

Lauri Straus käveli koulun muovilaattaisella käytävällä. Likka oli juuri päässyt tekosyyn varjolla kotiin kuvaamataidon tunnilta (jota oli kulunut ehkä kymmenen minuuttia), luokasta 29. Mikään ei taaskaan huvittanut. Miksi hemmetissä pitäisi vääntää kuvaa jostain leinikistä, kun niitä näkee muutenkin ihan tarpeeksi, ja ihan värillisenä. Laiskasti reppuaan roikottaen Lauri ajatteli, että voisi vaikka käyttää hissiä kun kukaan opettaja ei ollut nalkuttamassa. Tokihan hän käyttäisi sitä, vaikka joku opettaja hengittäisi niskaan. Likka painoi nappia ja hissin ovi avautui, se kun oli seissyt kolmoskerroksessa valmiiksi. Lauri astui sisään turhan pitkällä harppauksella ja samassa tytön housut ratkesivat ulkosaumasta reiden kohdalta. "Ei helvetti!", likka kirosi ajatellen kuitenkin samalla myönteisestikkin ; olihan hän juuri saanut vapaata koulusta.

Selviydyttyään pienoisesta shokista farkkuihin liittyen, hän painoi nappia "1" ja suoristi samalla paitaansa jota pilkotti repaleisen farkkutakin alta.

Samassa hissi pysähtyi ja Lauri nosti katsettaan hetkeksi. Laskettuaan sen takaisin valkoisen paitansa helmaan ovi aukesi ja sisään astui Jule, jota Lauri ei kuitenkaan tunnistanut, eihän hän katsonut jätkään.

[baabaa]

Hissi jatkoi matkaansa eikä Jule voinut olla olematta mielissään. Muuten koko luokasta lähtemis juttu olisi ollut aivan neutraali juttu mutta matikan maikan näkeminen niin suutuksissa oli varsinainen huvi. Etenkin vielä kun nti. Moscowitc oli Julesta niin suloinen näky suutuksissaan. 23-vuotias pieni ja lyhyt blondi liituraitahousuissa satunnaisessa paidassa. Myöskin sen Jule oli huomannut, että nti. Laura Moscowitcilla oli kaulassaan aina kultainen kaulaketju, jossa roikkui pieni, pyöreä kultainen laatta. Kai siihen oli kaiverrettu jotain. Julea kyllä sinänsä ärsytti koko opettaja. Ensinnäkin Jule oli oppilas, Laura opettaja. Jule paha, Laura kiltti kuin mikä. Julea alkoi jo hiukkasen vituttamaan. Asia oli nyt mennyt aivan väärin! Ja sitäpaitsi eihän hänen sinänsä olisi Lauraa pitänyt suututtaa. Voi vittu.

Ajatuksissaan Jule ei tajunnut mitään muuta, kuin sen, että yhtäkkiä hissi jämähti paikallee. Jule odotti oven aukeavan mutta eipä se siitä mihinkään liikkunut. "Vittu. Vittu saatana!" Alicer kirosi hiljaa ja tipautti sitten kevyeksi jääneen reppunsa hissin lattialle. Silloin vasta Jule kunnolla noteerasi Laurin. Ja senkin kommentilla "sulla on housuissa reikä", minkä jälkeen jätkä vielä kirosi ankarasti. "Pitäskö tästä painaa jotai vitu hälytys nappia?" Jule sitten kysyi tiiraillen nappivalikkoa.

[wilhood]

Kun hissi taas lähti liikkeelle uuden tulokkaan astuttua sisään, ei mennyt hetkeäkään kun yhtäkkiä hissi pysähtyi. Vihdoin Lauri nosti katsettaan ajatellen, että ovet aukeaisivat, ja niin ajatteli ilmeisesti poikakin, jonka Lauri vihdoin tunnisti. Kouristuksen aalto käväisi Laurin vatsassa, kun perhoset lehahtivat liikkeelle. Hän tajusi, että hissi oli jumissa. Lauri siis oli jumittuneena hissiin toisen ja ensimmäisen kerroksen välille seurassaan Jule Alicer, juuri se jätkä, miksi juuri se! Laurilla oli melko ristiriitaiset ajatukset kyseisestä henkilöstä. Hän oli joko tosi hyvä tyyppi, tai tosi kusipää.

"Ai joo, tuota, mä tiedän", Lauri sanoi housukommenttiin, koska ei oikein ollut odottanut sellaista. "Paina sitä keltasta jossa on kirkonkellon kuva", likka sitten sanoi viitaten napin suuntaan pienellä kädenliikkeellä. Se oli tosin aivan turhaa, Julehan seisoi niin lähellä taulua että ei varmaan edes huomannut mihin Lauri viittasi.

Jätkän sitten painettua nappia, kuului plimplom ja hissihuollon kajarista alkoi kuulua valitteluja, että kaikki miehet ovat tällähetkellä menossa, mutta teidät tullaan auttamaan hissistä heti kun joku kerkeää.
"Ei helvetti!", Lauri voihkaisi ja nojasi peilittömään seinään liukuen siitä sitten istumaan selkä vasten seinää.
Kajarista ilmoitettiin vielä ohjeita siihen, jos hississä oli paljon populaatiota, jotta happi säästyisi.


# Tommone kajari o muute oikeestikki olemassa monissa hisseissä... :-o #

[baabaa]

'Että kirkonkello', Jules mietti mutta painoi sitten nappia. Ja sitten tulivat ne ohjeet, eikä Jule voinut olla naurahtamatta muutaman kohdan kuullessaan. Hapensäästö vinkkejä, luulisi sitä happeakin olevan yhdessä hississä tarpeeksi. Ja sitten Jule mietti läpi muutaman kemian kaavan ja laskelmoi päässään, kuinka pitkäksi aikaa happi ehkäpä periaatteessa riittäisi. Tuo Aliceriksi kutsuttu pahis jätkä ei ollut tyhmä, ei ollenkaan. Harvinaisen viisas itse asiassa ja vielä hyvä oppimaan. Pystyi ottamaan kokeista kymppejä, jos vain halusi. Kiinnostus vaan ei riittänyt sellaisiin duuneihin. Eikä Jules välittänyt, vaikka edessä olisikin voinut olla maailmankuulun matemaatikon, kemistin tai fyysikon ura - ehkäpä nobelikin. Kirjailijaneroksi hän ehkä eniten halusi. Vaikka toisaalta ei hän kyllä välittänyt siitäkään. Kunhan vain sai lukea.

Nopeasti Jule palasi niin lähelle nykyhetkeä, kuin ajatuksiltansa kykeni. Lähemmin likkaa mietittyä vaikutti toinen ärsyttävältä. Vaikka kaikkihan Julesta vaikutti. Aliceria ei olisi kiinnostanut alkaa puhumaan tuolle plondille, joka luultavasti oli puhumisesta aivan yhtä vähän kiinnostunut, kuin hänkin. Siksi Jule yllättyi kuullessaan kuitenkin aloittavansa keskustelun tapaisen. "Mä tiedän sut, Lauri Straus", Jule puheli hissin toiselta puolelta pitäen katseen visusti joko lattiassa taikka hissin ovessa. "Sä olet kuulemma tunnettukkin pahis, mitä mä oon kuullu". Jules puhui välinpitämättömästi ja toisen lauseensa kohdalla käänsi katseensa suoraan Laurin kasvoihin. Ja se katse oli hyvin välinpitämätön, sekainen, ehkä kylmä. Joltain olisi saattanut tuntua alastomalta sen katseen alla, ei kuitenkaan ehkäpä Laurista. Nopeasti kuitenkin Jule käänsi katseensa pois. Hän oli rekisteröinyt Laurin kauneuden, eikä täten sitä halunnut enään nähdä. Kauneutta ei oltu luotu hänen katsottavakseen. Korkeintaan hänen luettavaksi. Eikä nyt ollut kyseessä kirja. Kyseessä oli joku tyttö, joka liittyi johonkin toiseen high school likkaan.. Alicer ei vain osannut yhdistää kasvoja ja nimiä.

Sitten se tuli salaman lailla hänen mieleensä ; Billie Bronk. Asiasta hän ei kuitenkaan mitään maininnut. Ja loppujen lopuksi Jule ei edes ollut hakannut piripäissään Billie'ä. Se oli se likka, joka hänet maahan sai. Ja miksi helvetissä hän olisi edes asiasta jollekkin Billien kaverille kertonut?

[wilhood]

Lauri kirosi mielessään kuunnellessaan samalla Julen pientä naureskelua. Hämy jätkä, osasi näinkin tukalassa tilanteessa nauraa, vaikka ei ulkoapäin näyttänyt ollenkaan siltä. Jos joku muu kuin Lauri, vaikkapa joku hipinpahanen tai vielä pahempaa - nörtti - olisi sattunut jäämään Julen kanssa samaan hissiin keskelle kahta kerrosta, olisi tämä kenties nörtti tai hippi varmaan kusaissut housuunsa. Tai ei, ei hippi, hipit olivat melko kovaa kamaa itsekkin, ainakin osa heistä, mutta nörtit.. Ne olisivat tutisseet housut jaloistaan ennenkuin hissi edes olisi jämähätnyt kahden kerroksen väliin. Sen enempää Lauri ei ehtinytkään ajatella mahdollisia sattumia, kun Jule aukaisi suunsa ja Lauri nosti katseensa varovaisesti Juleen, joka ei kuitenkaan katsonut suoraan Lauriin.

’Mitä helvettiä? Miten tuo mut voi tietää’, Lauri järkyttyi muutaman sekunnin sadasosan ajaksi täysin paikoilleen. ’Jätkä, joka on tehny kaikenmoista hullua toodella lyhyen Phoenix High School-uransa aikana’, likka jatkoi pohdiskeluaan, ja siinä samassa Jule pääsi jo toisen lauseen kohdalle kääntäen nyt katseensa seinäävasten istuvaan Lauriin.
’Tunnettu pahis?’ ”No eikö se nyt oo ihan selvää”, Lauri tokaisi. ”Tosin kaikkein kummallisinta tässä asiassa on että sä tunnut olevan tunnetumpi kun mä oon koskaan ollutkaan , vaikka oot ehtiny viipyä täällä vasta noin puoli vuotta!” likka lisäsi vielä tuhahtaen.
”Nimittäin mäkin tiedän sut, Alicer”, Lauri nosti katsettaan nähdäkseen paremmin Julen.

[baabaa]

"Nii että mikä osa asiasta olis ihan selvä?" Jule kysyi hieman ilkeäänkin sävyyn. Tunne kuitenkin neutralisoitui hetkessä takaisin välinpitämättömyydeksi. "Billien kanssa asia vittu voiskin olla selvää mutta sä et näytä sori vaan mitenkään pahalta", Jules jatkoi ja tuhahti itse vuorostaan. "Sua on vähän vitun vaikee kuvitella tuolla kujilla tappelemassa", nuori vielä tuhahti ennen hiljentymistään. Ja vaikka Jule huomasikin alentuneensa jälleen kerran ulkonäköön perustuviin ennakkoluuloihin ei hän aikonut korjata sanomisiaan. Vaikka olihan hän toki kuullut Laurin kouluttavan nokkavia likkoja. Väärälle reviirille eksyneitä. Ja noin vähän jälkeenpäin ajateltuna se tuntuikin yhtäkkiä erittäin itsestään selvyydeltä, että Lauri oli tunnettu pahis.

Julen katse kierteli nyt hissin katossa, kun hän hiljaisuuden jälkeen jatkoi. "Ja kyllä, onhan tota kaikkea tultu tehtyä", hän sanoi ja pienen pieni hymy ehti käydä Alicerin suupielessä pojan katsahtaessa sekunnin verran tyttöä. Aivan kuin ylpeyden hymy kaikista hänen kuuluisista tekemisistään. Hymy kuitenkin pyyhkiytyi pois, kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Katse käväisi lattiassa ja palasi sitten hissin liukuoveen. "Kai sä mut nyt vittu tiedät, kun mä sun frendis hakkasin", Jule selosti mutta korjasi hetken päästä: "Tai no se kyllä hakkas sitten lopulta mut.." Poika tunsi hieman häpeää asiasta muttei antanut sen näkyä. Hän työnsi kätensä taskuihin ja pyöritteli sytkäriään. "Mut mä en jotenkaan olettanut, että mä täällä mikään vitun julkku olisin." Nii'in, voipi sanoa, että Jules oli tosiaan välinpitämätön ja suurimmanosan kouluajastaan omissa maailmoissa.

Jätkä huokaisi turhautuneena. Hän kovasti toivoi jo pääsevänsä hissistä. Hän ei lähtenyt nti. Moscowitchin tunnilta jumittuakseen hissiin ja päästäkseen samaan aikaan, kuin muut. Vaikka voittopotti oli kuitenkin saada hissikaveriksi Lauri, eikä joku helvetin rasittava ja umpimielinen chearleader. Siitä olisi voinut tulla rumaakin jälkeä ja Julesille lisää ongelmia entisestään. Vaikka mieluiten hän olisi kuitenkin ollut hississä yksin. Vetänyt viivan tai kaksi kokaa ja nauttinut siitä yksinäisyydestä, mikä hänelle suotiin sinä keskiviikko iltapäivänä. Julen katse eksyi Laurin jalkoihin ja jätkä tunsi olonsa hieman kömpelöksi siinä seistessään, Lauri samassa hississä rikkinäisine housuineen. Alicer katsoi tupakan polttamaa jälkeä kädessään, toinen oli nyt taskun ulkopuolella. ”Kuule, onks sulla kynää ja paperia?” Jules kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Pahis nosti katseensa seinään mutta Lauriin hän ei viitsinyt katsoa.

[wilhood]

"Kenties se, että mä olen ihan tunnettu näissä piireissä", Lauri tiuskaisi Julelle Billie-kommentin jälkeen. "Sä vaan et osaa ajatella pidemmälle kun ulkonäkö. Tunnetsä Natea?", likka lisäsi vieläkin hiukan kuohuksissaan, mutta se tunne meni nopeasti ohi, sillä sieltä se ulkonäkö-kommentti sattuikin tulemaan salamana Laurin omien sanomisien perään. Siitäkös likka siis tuohtui vielä enemmän. "Luuletsä, että pahiksen imagon eteen on vaan tapeltava kadulla", Lauri kohotti toista kulmaansa tyynesti, vaikka oikeasti likkaa vitutti toodella paljon. "Sä et näemmä tiedä mua tarpeeks hyvin.”

Lauri katseli tuimasti Julen liikehdintää. Nyt sen katse kierteli katossa, kohta se varmaan iskisi silmänsä Lauriin ja murhais sen katseellaan. Ei sitä koskaan voinut tietää, Jule tosiaankin oli melko monenmoinen jätkä.
”No kyllä mä nyt sen tiedän, että oot tosiaan tehny kaikkee, mutta toi Billie-juttu oli jääny vähän muistin syövereihin. Niinkö se tosiaan meni, että sä alistuit sille? Ei ois susta uskonu, vaikka Billie paha jätkä onkin, mutta susta mä luulin vielä pahempaa”, Lauri ihmetteli siristellen silmiään Julen suuntaan kirkkaiden hissivalojen takia. ”Ja ihan tiedoks vaan – kaikki tietää siitä.”

Hiljaisuus rikkoutui pian Julen taskuntutkinnan jälkeen. ’Kynää ja paperia?’
”No totta helvetissä mulla on, jos mä kerta koulusta olen tulossa, mutta yleensä ne on kyllä kaapissa”, Lauri sanoi alkaen kuitenkin tutkia valkoista laukkuaan. ”Tässä”, likka hetken päästä ilmoitti ja nakkasi huonosti pelittävän kuulakärkikynän ja historian A4-kokoisen vihkosen Julelle, joka luultavasti ottaisi ne sujuvasti kiinni lennosta, elleivät kädet sitten tärise liikaa.
”Mihin sä noita muuten tarvit?” Lauri kysäisi silkkaa uteliaisuuttaan – eihän likka sentään mitenkään yksityiskohtaisesti Julen oikkuja tuntenut.

[baabaa]

Jule hieman yllättyi Laurin noustua niin kiivaasti puolustuskannalle. Johan vaikutti heti
kuumapäisemmältä ja agressiivisemmalta likalta. Ja hyvä niin. "Kyllä mä Naten tiedän, jos se on se prätkähiiri", Jule vastasi suhteellisen asiallisesti. Kuitenkin pahista alkoi taas vituttaa likan valittaminen, joten hän jatkoi ärtyneesti ja halveksivasti "mutta mitä vittua se tähän liittyy, häh?" Nyt jätkä pystyi taas elämään itsensä kanssa. Ystävällisenä oleminen oli jätkälle niin vaikeaa. "Ja sitäpaitsi omasta kokemuksesta mä tiedän, että pahiksilla on tapana joutua tappeluihin vaikkei hakeutuiskaan niihin. Ja sua on edelleen vaikea kuvitella tappelemaan!" Hetken oli hiljaista. Sitten Lauri kommentoi taas. Jule tuhahti ja vastasi sitten kiivaasti "Väärin, mä en tiedä sua yhtään!" Taas hiljaisuus laskeutui hetkeksi hissiin. Tunnelma oli raskas, ehkäpä vaivautunut. Kumpikin mitä luultavimmin halusi nopeasti ulos hissistä ja toistensa seurasta.

Ja nyt taas puhuttiin Billiestä. Jules ei pitänyt aiheesta mutta ei alkanut hiljenemäänkään. Kyseessä oli kuitenkin ylpeys. "Sun frendis on kuule vittu hullu. Saatanammoinen psykopaatti. Kestä kuulla mitään, kun on jo hakkaamassa. Ja arvaa kumpi meistä oli piripäissään!" Jule toivoi jo saaneensa Laurin turvan tukkoon mutta ei sittenkään - ei vielä. 'Vai tietää kaikki. Saatana tää on pieni koulu, vitun pienet piirit'. Julea inhotti Laurin tarkkailu mutta eihän hän sille mitään voinut. Tai olisi ehkä voinutkin muttei jaksanut. Lauri oli kuitenkin pahis myös, tuota ei sanoilla niin vain käskettäisi. Tyttö vaikutti uppiniskaiselta. Aivan kuten kaverinsa Billiekin. 'Hullu-Billie'.

Tunteet hississä rauhoittuivat. Siinä vaiheessa Jule kysyi sitä paperia ja kynää. "Ei se oo niin varmaa, että noita koulutarvikkeita on. Eihän mullakaan ole", Jule selitti neutraalisti, ei enään vihaisesti. Jule kääntyi Lauriin päin napatakseen vihkon ja kynän. Molemmat hän sai kiinni, silloin Lauri taas avasi turpavärkkinsä. "Yleensä näitä käytetään piirtämiseen ja kirjottamiseen", Jule valisti kyllästyneesti mutta päätti sitten vastata. "Mä ajattelin piirtää". Jule avasi tyhjähkön vihon keskiaukeaman. "Vittu eihän tää toimi", Jules totesi ja yritti saada mustetta irti kynästä. Hetken kuluttua mustetta alkoi kituliaasti tulla. Jule huokaisi mutta alkoi luonnostelemaan keskiaukeamalle jotain. Julen pää oli Laurille näköesteenä, mikä oli puolittain Julen tarkoituskin. Viivoja alkoi muodostua ruutupaperille. Kyseessä oli joku tribaali sotku - siinä vaiheessa ainakin. Helpompi olisi ollut piirrellä matikan tunnilla, kuin siellä hississä.

[wilhood]

Lauri mulkaisi Julea, mutta jätkän 'miten se tähän liittyy-kommentin kuulutuaan hänen ilmeensä vaihtui äkisti. "Mä.. Mä en itseasassa muista", Lauri tokaisi mutta muuttui pian taas ilmeeltään kivikovaksi.
"Ja ehkä mua ei voi kuvitella tappelemaan, mutta", likka sanoi. "Ja entä mikä se oli se 'Mä hiltiedän sut, Lauri Straus'-juttu sitten", hän lisäsi ja hiljentyi sitten kuuntelemaan Julen kantaa Billiestä. "Hm, ehkä Billie, mutta sustakaan en menis mitään positiivista sanomaan!" hän tokaisi aluksi hieman epäillen mutta rauhoittua sitten pitäen kuitekin ylpeytensä katossa, vaikka istuikin lattianrajassa.

"Sä ootkin sä, ja kyllä mä sen tiesin", Lauri sanoi ja ihmetteli kuinka Jule alkoi piirtämään vielä seisoessaan jalkeilla. "Ja kyllä se toimii."

[baabaa]

"Etpä tietenkään", Jule kommentoi hiljaa Laurin muistamattomuuteen. Hän toivoi saaneensa likan turpavärkin kiinni Natesta. Keskustelu ei oikein kulkenut sivistyneesti. "No halleluja!" Jule ärähti vittuuntuneesti. Likka se sitten jaksoikin jankata joka aiheessa. "Mä tiedän, en tunne! Voisko tän vitun sonnan nyt lopettaa jos vittu diivalle sopisi!" Jätkä oli menettänyt hermonsa. Ilmapiiri ei hississä hetkeen kohonnut.

"Kuule, mä huomasin jo, että tää toimii", pahis jätkä sanoi hetken kuluttua ja jo selvästi rauhallisemmin. Kuvio paperilla alkoi muistuttaa tribaalia tatuointia. Ja mitään muutahan Jule ei pirtää osannutkaan. Osasi kuitenkin jotakin ja tribaaleja varsin loistavasti. Jule piirsi, Lauri seisoi nurkassa farkut revenneenä. Pitkään oli hiljaista. Julen nurkasta kuului kynän ääntä ja välillä kirosana jonkin mennessä pieleen. Piirtäminen seisaaltaan tuntui vaikealta, minkä vuoksi päätti Jule istuutua. Hän nojasi selkänsä hissin seinää vasten ja laski reppunsa viereensä. Repustaan hän kaivoi Leo Tolstoin teoksen Sota ja rauha. Muuta hänellä ei mukanaan ollutkaan. Toisaalta poika olisi halunnut nähdä Laurin ilmeen kirjan nähdessään. Ei kirjoja, paperia, kynää mutta romaani kyllä. Kuitenkaan Julea ei kiinnostanut tarpeeksi, että hän olisi katseensa nostanut. Edelleen oli hiljaista. Jule tsekkasi hissin katonrajan ja totesi, ettei palohälytintä ollut. Hissihän oli kuitenkin tarkoitettu opettajille, jotka tuskin levittelivät tulta ympäriinsä. Vaikka Julen mielestä olivatkin niin kuivia, että ihme etteivät syttyneet palamaan auringon valosta. Paitsi Miss Moscowitch.

Julen piirreltyä vielä hetki kirja alustanaan laski hän kynän, kirjan ja vihon lattialle viereensä. Nahkatakin taskustaan hän nappasi röpöt sun muut ja kasasi tupakan. Nyt Jule vilkaisi Lauriin. Ehkäpä hän voisi olla hiukkasen jalomielinen. "Kääri säkin, jos haluat", jätkä sanoi melkein ystävällisesti ja nakkasi tupakkatarpeet lähemmäs tyttöä. Jule laittoi tupakkansa palamaan. Hän ehti ottaa muutamat savut, kun kaiutin alkoi rahista. Hetken kuluttua kuuluikin kaiuttimesta ah-niin-ihanaa purkkapoppia. "Voi vitun odotusmusiikki", Jule kirosi. Tuollaista musiikkia ei liian pitkään kestäisi, eikä Julella ollut parhaat mahdolliset hermot.

[wilhood]

Lauri päätti pitää turpansa tukossa äskeisen lähes nöyryytyksen takia. Eihän kasvojaan saanut menettää ensitapaamisella, varsinkaan jos keskustelukumppani oli piinkova pahisjätkä. 'Vai että sopiiko arvon diivalle? No ei, saatana, mutta antaa nyt olla!' Lauri manasi mielessään. "Sehän hyvä", Lauri hymyili nopeasti kynän toimivuuteen muttei jaksanu hymyillä sen enempää vaan mutristi taas suunsa.

Kun Jule istahti ja kaivoi romaanin laukustaan, Laurin ilme tosiaankin OLISI ollut näkemisen arvoinen, Jule vain ei sattunut näkemään sitä. Hänen silmänsä kasvoivat kokoa lähes puolella mutta ne palautuivat nopeasti normaaliin kokoonsa. Sen jälkeen yritti Lauri parhaansa mukaan kurkkia omasta nurkastaan, mitä jätkä taiteili, mutta ei pahemmin nähnyt muutakuin epämääräistä sotkua. Eihän tuossa ollut mitään hienoa, mutta Julella oli varmaan omat ajatuksensa teoksestaan. 'Ruutupaperille on kyllä melko vaikea piirtää mitään epäsymmetristä, vähemmästäkin menisin ite sekaisin', likka ajatteli.

Seuraava hetki tuntui hurjan nopealta, Jule oli selvästi rauhoittunut ja tarjosi Laurille tupakkaa. "Ai kiitos", likka tokaisi ja alkoi kääriä Julen kehotuksesta.
Hetken päästä kuitenkin myös Lauri järkyttyi odotusmusiikista. "Ei helvetti, saiskohan tota mitenkään hiljenmään. Jos löis paskaks?"

[baabaa]

"Saatanan saatanan saatana vittu helvetti!" Jule murjaisi ja katsoi tappavasti kaijutinta. "Tätä siis maikat kuuntelee jumituttuaan tähän vanhaan rotiskoon!" Jule nousi seisomaan ja nappasi Laurilta röpöt ja muut systeemit aika äkäisesti. No, hänenhän ne olivat ja Lauri oli ehtinyt kääntää jo sätkänsä. "Joo sori", poika sanoi tympääntyneesti, ennenkuin Lauri ehti turpavärkkiänsä avata valitukseen. Tupakkavehkeet jätkä nakkasi taskuun, minkä jälkeen hän kohotti nyrkkinsä. Seuraavassa hetkessä kaijutin oli lattialla tuhannen sirpaleina ja Jule heilutti ja puhalteli kättään. "Joo, lyöminen oli hyvä idea mutta usko tai älä niin toi kävi ihan vitun kipeää", Jule valitti ja hymyili vähän. Aivan, kuin hän olisi alkanut tulla toimeen Laurin kanssa. Kätensä Jule laittoi taskuihinsa. Hän katseli toista ja tajusi vasta nyt kunnolla, kuinka hyvännäköisen likan kanssa hän oli jumittunut hissiin. Ehkäpä salaisuus Julen lähelle pääsemiseksi oli lukita poika pieneen tilaan ihmisen kanssa. Silloin ei päässyt pakoon mahdollista sosiaalista kanssakäymistä.

"No, nyt ei ainakaan Britney vingu enään", Jule totesi ja palasi nurkkaansa istumaan. Hän ei kuitenkaan jatkanut tribaalia kuviotaan. Jule vilkaisi kuvaa ja totesi sen tarpeeksi valmiiksi. Hän nakkasi vihon takaisin Laurille. "Ota koppi", jätkä sanoi ja jatkoi, "ja pidä piirustus. Jos et pidä niin heitä roskiin. Mä voin pitää kynän". Julen kasvoilla kävi taas pieni hymy. Tosin kaikista mieluiten olisi jätkä siltikin istuskellut Moriyaman kellarissa piriä suonissaan.

[wilhood]

Likka oli ehtinyt kääräistä yhden sätkän, ja sitten hän yhtäkkiä hätkähti hieman ja nosti katseensa, kun Jule alkoi kirota kovaan ääneen. Seuraava tilanne olikin sitten melko nopea, kun jätkä nappasi tavarat Laurin sylistä ja iski nyrkkinsä läpi kaijuttimesta.
"Wow", Lauri päästi suustaan ja virnisti. "Joo, mä kyllä uskon että se sattu. Onneks sä teit sen", likka tokaisi ja virne leveni hetkiseksi. Sen sanottuaan Lauri kaivoi farkkujensa taskusta hyvin vaikealla tavalla kännykän ja katsoi, paljonko kello oli. Kuinkahan pitkään täälläkin pitäisi vielä virua..

"Ei vingu, ei", Lauri tuhahti itsekseen yhtään ajattelematta, miltä se kuulosti, kun huomasi tuntemattoman, lentävän esineen, jonka hän kuitenkin tunnisti sekunnin murto-osassa omaksi historianvihkokseen ja sai kopin. "Kiitti." Likka tsekkasi, miltä kuvio lopultakin näytti ja hymähti itsekseen. "Tää on hieno, mä varmaan säilytän tän täällä vihon välissä."

[baabaa]

Jule tiputti kynän takkinsa taskuun ja keräsi kirjan laukkuunsa. Jätkä nojautui hissin nurkkaan - sekä oveen että seinään puoliksi nojaten. Hän oli edelleen samassa paikassa, kuin oli ollut ennen kaijuttimen rikkomistaankin. Lauri toisessa nurkassa, Jule toisessa. Vasemman käden pahis tunki taskuunsa, oikeassa oli tupakka. Jule nosti katseensi Lauriin aivan, kuin hän olisi ollut sanomassa jotain asiallista. Sellaista, mitä ihmiset puhelivat toisilleen. Jules ei kuitenkaan sanonut mitään.

Hetken päästä Laurin kehuttua piirrosta, vastasi Jule : "Äh, se on ihan vitun onneton massatuotos. Mutta pidä, jos huvittaa." Jule kohautti olkapäitään välittämätön ilme kasvoillaan. Hän otti hatsit ja puhalsi savun sitten hitaasti ulos. "Osaatko sä tehdä savurenkaita?" Jule sitten yhtäkkiä kysyi virnistäen hieman. Yleensä Julea ei nähnyt sekunninkaan vertaa noin iloisena. Pahis vetäisi savua pitkälle keuhkoihinsa, minkä jälkeen suusta tuli kaksi savurengasta. "Opettelin Chicagossa. Nuorisovankilassa ei oo turhan paljoa tota tekemistä", Jule avautui. Enempää hän ei sanonut. Lauri taisi olla ensimmäinen henkilö muutenkin, kenelle hän oli tietoisesti kertonut olleensa nuorisovankilassa. Sitä ei sitten tiedä, kuinka monelle hän oli asiasta ilmoittanut aineissa tai kännissä.
Hissin oven takaa alkoi kuulua kolinaa. Ammattilaiset olivat kai vihdoinkin saapuneet paikalle.