|
Post by paplari on Jul 3, 2006 12:18:20 GMT 2
Shawn Montgomery asteli tavalleen uskollisena hitaasti pihalla olevien pöytien luokse. Pojalla oli selässään kitara, taskun pohjalla pari plektraa. Nuottikirjankin poika oli mukaansa löytänyt, vaikka harvoin niitä käyttikään. Poika oli ajatellut vielä hetki sitten tarvitsevansa hieman happea, ja päättänyt sitä varten siirtyä pihalle kitaraa soittelemaan. Kitaraa, jonka hän oli jo aiemmin jättänyt huoneeseensa, ja jonka oli sieltä sitten hakenut. Poika nousi pöydälle istumaan ja siirsi kitaransa selänpuolelta eteen. Avasi nuottikirjansa, ja noukki yhden plektran taskunsa pohjalta. Kännykkänsä hän siirsi samalla viereensä. Se oli hieno kännykkä, vaikka poika olikin jo onnistunut hajottamaan sen. Sen äänet eivät enää toimineet. Värinä kylläkin, mutta se ei aina onnistunut niin. Poika selasi nuottikirjaansa hetken, kunnes löysi mieleisensä kappaleen. Sormet tanssivat jälleen noilla viidellä kielellä, sävelet tulivat kuin itsestään. Poika hyräili.
[[Lyhyt. Pyydän anteeksi. Joku pelaamaan?]]
|
|
|
Post by shady on Jul 3, 2006 15:11:51 GMT 2
((Tungenpa tänne^^))
Ehdottomasti koulun eliittiin kuuluva, Francesca nimen omaava cheerleader asteli korkeine korkoineen koulun lähes autiolla pihamaalla. Tyttö hymähti mielessään. Mihin porukka oli oikein siirtynyt, toisaalta päivä oli harvinaisen lämmin, joten oppilaat varmaankin viettivät aikaansa kaupungissa tai rannalla loikoillen. Frann ei paljoakaan perustanut auringossa toimettomana makailemisesta.
Francesca korjasi valkoisen nahkalaukun olkainta paremmin harteelleen samalla kun antoi katseensa kiertää pihalla. Muutama nörtti oli varannut yhden pöydän, mutta Franin katse pysähtyi kitaraa soittavaan poikaan. Cheerleader loihti kasvoilleen säteilevän hymyn ja asteli lähemmäs. "Moi!" Tyttö tervehti hiljaksiin hyräilevää poikaa, toivoen ettei onnistunut kamalasti häiritsemään.
|
|
|
Post by paplari on Jul 3, 2006 20:48:43 GMT 2
Shawn nosti katseensa keskeyttämättä soittoaan. Tuon tytön hän tunnisti kyllä. Tokan luokan Francesca, taisipa tyttö joku cheeleaderikin olla. Shawn ei paljoa cheeleadereista perustanut, hän piti heitä enemmänkin tyhjänpäiväisinä vaatteistaan höpöttäjistä, mutta poika oli oppinut löytämään niitä hyviä puolia jokaisesta. Ja poika oli oppinut antamaan jokaiselle mahdollisuuden. Vaikka tyttö kyllä häiritsi Shawnia, ei poika antanut sen häiritä itseään. Hän siis vastasi tytön hymyyn valloittavasti: "Hei vain", poika virnisti ja jatkoi: "Francecsahan se oli?" Viimeiset sävelet soljuivat kitarasta kun poika lopetti soiton ja siirsi kitaran syrjään viitaten tytön istumaan vierellensä.
|
|
|
Post by shady on Jul 3, 2006 22:01:50 GMT 2
Francesca hymyili takaisin. "Tutuille vaan Fran" Tyttö lisäsi heilauttaen tummat hiukset sirosti olkansa taakse. "Ja sä oot Sh...Shawn?" Fran ehdotti hetken kangertelun jälkeen. Se, että Francesca oli muistanut pojan nimen tarkoitti sitä, että poika kuuluisi vähintäänkin yleisestisuosittujen oppilaitten joukkoon. Sillä hetkellä Fran tosin haistatti paskat ihmisten lokeroinnille. Tyttö istui pojan viereen ja laski laukkunsa vierelleen.
|
|
|
Post by paplari on Jul 4, 2006 6:59:46 GMT 2
"Joo, Shawn", poika ojensi kätensä toiselle edelleen virnistäen. Shawn tunsi liiankin hyvin eron heissä kahdessa, näki heidät muiden silmin. Tatuoitu rokkari rikkinäisine vaatteineen vieressään hoikka ja treenattu tummatukkainen kaunotar. Itsekseen poika hymyili vieläkin leveämmin. "Fran..", poika maisteli toisen nimeä hetken: "Mitä teet yksin näin kauniina iltana?" Shawn katsoi toista kiinteästi ja sytytti tupakan samalla.
|
|
|
Post by shady on Jul 4, 2006 11:26:18 GMT 2
Francesca onnitteli itseään mielessään Shawnin nimen muistamisesta ja tarttui ojennettuun käteen. Kasvoilla karehti pieni hymy. "Kunhan hillun, tuttuja ei näy missään" Fran kohautti olkiaan ja käänsi katseensa poikaan. "Ja sä yritit soittaa kitaraas ja mä tulin häiritsemään, vai?" Francesca virnisti pirteästi sanojen jatkeeksi.
|
|
|
Post by paplari on Jul 4, 2006 11:31:25 GMT 2
"Et sentään", poika vältteli toisen kysymystä hymyillen. Tokihan tyttö oli häntä häirinnyt, mutta kohteliaisuus siltikin ennen mitään. Ja olihan pojasta mukava saada seuraa. Shawn veti pitkät sauhut tupakastaan, karisti, ja veti taas vilkuillen toiseen samalla. Francescalla oli mielenkiintoiset kasvonpiirteet. Terävät, mutta sulavalla tavalla. Tummat ruskeat hiukset. Jännän salaperäiset silmät. "Palaako?", Shawn sitten kysyi, kun ei muutakaan keksinyt ja vaikkei uskonutkaan tytön polttavan. Olisi jännä jos cheeleader tupakoisi.
|
|
|
Post by shady on Jul 4, 2006 17:00:57 GMT 2
Francesca ei varsinaisen paheksunut pojan polttamista ja kun tuo tarjosi tupakkaa tytö pudisti päätään. "Mä en polta" Fran tokaisi hivenen ylpeä hymy huulillaan. Tupakka heikensi kuntoa, joten ei sopinut urheilijalla ja cheerleaderithän olivat tavallaan urheilijoita. Fran tuli ajatelleeksi miltä kaksikko näyttäisi kököttäessään siinä, kun cheerleaderin vierellä istui lävistyksiä omavaa rokkipoju. Varmasti harvinainen näky tässä koulussa.
((tökkii mun osalta))
|
|
|
Post by paplari on Jul 4, 2006 17:27:17 GMT 2
(( munkin osalta. ))
Shawn kohautti olkapäitään ja pisti tupakka askin taskuunsa. "Niin oletinkin", poika hiljeni tuijottamaan käsiinsä. Oli vaikeata istua näin juttelemassa tytön kanssa. Shawn oli aina ollut suht' ujo persoona, ja tässä hän nyt jutteli yhden heidän koulunsa cheeleaderin kanssa. Mahtoi olla huvittava näky.
|
|
|
Post by shady on Jul 4, 2006 17:34:31 GMT 2
Francesca oli olettanut pääsevänsä keskustelemaan pihalla jonkun 'kunnon'eliittiin kuuluvan kanssa, mutta tässä hän istui hiljaa seuranaan Shawn vaikkei pojassa mitään vikaa ollut, mutta Franilla oli alunperin ollut hiukan muut suunnittelmat.
"Millä luokalla sä oot?" Maahan tuijotteleva tyttö nosti kysyvän katseensa poikaan. Outoa ettei Fran ikinä tälläisissä tilanteissa muistanut hädintuskin kenenkään nimiä saati sitten osannut yhdistää ihmisiä yleensäkkään joihinkin tiettyihin luokka-asteisiin.
((edit: claudia on ihana hahmo^^))
|
|
|
Post by paplari on Jul 4, 2006 17:40:47 GMT 2
Pojan jännittyneet hartiat lysähtivät hieman Franin kysymyksen johdosta. Helpottavaa, kun kiusallinen hiljaisuus katosi hetkeksi. "Mä oon tokalta", poika vastasi: "Niin kai säkin?" Shawnilla oli ikävä tapa tietää ihmisistä paljon sellaista, mitä ei tarvitsisi oikeastaan. Poika rämpytteli taas kitaraansa. Metallican kappaleen Die Die My Darling sävelet soljuivat kitarasta. "Onks sulla mitään koruja? Tatuointeja?", poika kyseli. Hän oli hiljalleen voittamassa ujouttaan.
|
|
|
Post by shady on Jul 5, 2006 10:37:15 GMT 2
"Joo" Francesca tokaisi puolihuolimattomasti ajatuksissaan. Jos poika olisi kysynyt jotain muuta olisi vastaus ollut varmaan samankaltainen. Fran katsoi Shawnia kun tuo kysyi koruista ja tatuonneista. "ei mulla oo...vaikka olis ne varmaan ihan jees" Hymy käväisi cheerleaderin huulilla. Poika alkoi näppäillä kitaraansa ja Fran seurasi katseellaan kun sormet liikkuivat varsin taitavasti kitarankielien päällä.
|
|
|
Post by paplari on Jul 5, 2006 14:10:57 GMT 2
[[ kiitän, minusta claudia on vaikea hahmo :'D paitsi että siitä on kyllä tulossa persoonallisempi kuin shawnista. sääli. ]]
"mm, ookoo", poika mumisi toiselle vastaukseksi. oli paha yrittää vastata enää moiseen lausahdukseen. Shawn jatkoi kitaransa kielien näppäilyä, mietti kaikkea mahdollista. soitti hetken ja lopetti jälleen. poika kaivoi tupakat taskusta, sytytti yhden. veti savua keuhkoihinsa ja puhalsi ulos tehden muutaman rinkulat. tämän tytön kanssa oli vaikea keskustella.
|
|
|
Post by shady on Jul 6, 2006 11:52:44 GMT 2
Francesca havaitsi kyllä, että ilmapiiri oli jonkinverran vaivautunut ja juttelu tökki pahemman kerran. Tyttö hallitsi lähinnä kaikenlaisen juorujen levittäminen ja poikien kanssa keskustelu tuotti hankaluuksia. Shawn sytytti taas uuden sätkän, mutta Fran ei antanut sen häiritä itseään. Sen sijaan tyttö otti laukkunsa ollalleen ja nousi ylös. "Kiitti seurasta, mut mun pitäis varmaa mennä" Ystävällinen hymy käväisi Francescan kasvoilla kun tuo sanoi tervehdyksensä ja heilautti pojalle kättään ennen kuin katosi paikalta.
((et arvaa miten vaikeeta on kun ei oo vielä perillä siitä miten Franilla pelaisi^^' kiitos pelistä))
|
|
|
Post by paplari on Jul 6, 2006 11:57:23 GMT 2
(( jos vaan pysyttelisit siinä, minkälaiseks se on luotu :'D olin vähän pihalla kun osa tekstistä mitä pelattiin, oliki päin vastoin ko sen luonnekuvaus ::''DD ))
|
|