|
Post by rockinrio on Jul 12, 2006 10:06:02 GMT 2
Jessica Kean Phoenix High Schoolin kuningatar käveli korot kopsuen ostoskeskuksen käytävällä. Ja kopsuvat korot eivät olleet Dolce&Gabbanan halvimmasta päästä. Miten muutenkaan..? Kaikki kääntyivät katsomaan tätä kaunista näkyä, tai niin hän ainakin uskotteli itselleen. Jessillä oli yllään pinkin värinen toppi, joka toisti hänen kenkiensä väriä. Jalassaan hänellä oli farkkuhame ja olkapäällä liehui valkoinen paljetein koristeltu laukku. Tänään Jess oli siis pukeutunut hieman rennommin. Farkkuhame ei nimittäin ollut Jessin yleisin vaate. Kyllä Jessiin aina jokunen katse kohdistui ja saihan hän kuulla myös muutaman pojan vihellyksen ja parin tytön ylistyksen matkallaan kohti hänen vakiokauppojaan. Hymyillen tyttö sipsutti eteenpäin. ' Kiitos, kiitos, kiitos..' Jess ajatteli mielessään, mutta ei kuitenkaan pukenut niitä sanoiksi, kun hän astui Dolce & Gabbanan liikkeeseen melkein aivan kauppakeskuksen keskellä. Hän asteli kaupan perälle, kuin liikkeen omistaja. Tunsihan Jess kaikki myyjät ja myös liikkeen omistajan hyvin, joten Jessille se oli sallittua. Hän istahti henkilökunnan huoneen sohvalle ja risti jalkansa. "Minun oli pakko saada istua. Joudui kävelemään tänne kämpiltä asti. Nämä kengät eivät kyllä ole tehty minulle. Onhan näissä vielä takuuta jäljellä? Minähän ostin nämä täältä eilen.." Jess papatti yhdelle työntekijöistä. "Kyllähän ne voi vielä palauttaa. Minä käyn hakemassa sinulle rahat takaisin." Myyjä sanoi ja lähti hilpattamaan kassalle. Jess istui hetken ja odotteli nenä pystyssä myyjää. Pian hän kuitenkin pääti nousta ylös ja kävi hakemassa limu-automaatista lightti Cokiksen. Kun hän oli istunut sohvalle ja avannut cokiksensa myyjä tuli yhden kenkälaatikon ja rahojen kanssa takaisin huoneeseen. Myyjä ojensi rahat Jessille ja laittoi tämän kengät laatikkoon. Jess jäi istumaan sohvalle kun myyjä lähti viemään kenkiä takaisin hyllyyn. /Joku jatkamaan.. ^^/
|
|
|
Post by Darelle on Jul 18, 2006 20:17:48 GMT 2
[Tuon Daen. ^__^]
Dae löntysti pitkin ostoskeskuksen käytäviä. Kauppoja oli joka puolella, eikä Dae oikein tiennyt minne niistä menisi. Monien vastaan tulevien ihmisten katseet jämähtivät katsomaan Daen kulkua. Tietenkin Dae oli ihan nätti neitonen, mutta hyvin erottuva täällä päin maailmaa; tytöllä oli mustat, yli olkapäiden ulottuvat hiukset, joissa oli erivärisiä hyvin erottuvia raitoja, kuten liloja ja pinkkejä, hän oli pukeutunut tapansa mukaisesti täysin mustiin vaatteisiin. Vielä jokin aika sitten hän oli käyttänyt mm. valkoisia ja punaisia vaatekappaleita, mutta ei enää sen jälkeen, kun se järkyttävä tapahtuma tuli ja murskasi silloin niin sekopäisen Daen.
Tyttö veti takkinsa hihaa peittämään rannetta paremmin. Muutamat tuoreet viiltohaavat näkyivät useiden jo umpeutuneiden joukossa. Taas näitä huonoja päiviä. Dae oli joutunut kierteeseen, josta oli mahdoton päästä pois. Näitä todella huonoja kausia tuli huonojen sekaan muutamia kuukaudessa ja silloin Dae ei hallinnut sitä, mitä itselleen teki. Itsensä satuttaminen kaiketi tuntui Daesta jotenkin lohdulliselta, sillä hän koki edelleen poikaystävänsä kuoleman omaksi syykseen. Jos hän ei olisi sinä iltana antanut pojan ottaa liikaa aineita, jos hän olisi rajoittanut jonkin verran. Kiitos kuitenkin tuon tapahtuman, Dae oli itse päässyt eroon huumeista.
Dae nosti katseensa mustista tennareistaan ylös. Hän kääntyi ja käveli sisään erään kaupan ovesta. Tämä oli aika epätavallinen ostospaikka Daen näköiselle tytölle, mutta jokunen musta paita tuolta nurkasta löytyi, samoin uusi niittivyö. Sen vanhan niittivyön kun oli jo aika päästä haudan lepoon. Uskollisesti se olikin palvellut puoli vuotta, mutta enää sitä ei oikein voinut niittivyöksi sanoa. Dae katsoi hyllykköä, missä roikkui ties minkälaisia vöitä. Niittivöitä oli erilaisia, oli vöitä, missä oli vain yksi niittirivistö, oli semmoinen, missä oli kaksi ja myös kolmen rivin niittivyö löytyi. Hintakaan ei ollut kummoinen, joten taitaisi Daen ostoskassiin päätyä sekä kolmen, että kahden niittirivin vyö, mustalla pohjalla tietenkin.
Dae ei kuitenkaan vielä aikonut ottaa vöitä, vaan lähti kiertelemään kaupassa. Myyjä kiiruhti kassalle ja nappasi rahaa mukanaan takahuoneeseen. Hetken kuluttua hän juoksi jälleen ulos takahuoneesta mukanaan kenkälaatikko. Myyjä hymyili Daelle. Tuon katse kiersi selvästi epätavallisen näköisessä nuoressa korealaistytössä. Kuitenkaan katse ei ollut mitenkään epäilevä, vaan ystävällinen.
|
|
|
Post by rockinrio on Jul 19, 2006 8:40:47 GMT 2
Jess hörppäsi kerran jos kaksikin cokiksestaan, mutta heitti sen sitten poism kun ei enään tehnyt mieli. Hän nousi sohvalta ja käveli huoneessa olevan peilin eteen. Hän otti laukustaan ripsarin ja ehosti hieman ripisiään, jonka jälkeen hän suihkautti ralph laurenin uutta hajuvettään kaulalleen ja ranteisiin. Jess lois vielä ihailevan katseen omalle kuvalleen pielissä ja lähti sitten pois takahuoneesta. Hän jäi kiertelemään paljain jaloin kaupaa etsien uusia kenkiä palautettujen tilalle. Hänen käteensä osui paritkin kengät, joita hän kokeili jalkaansa. Viimein hän tyytyi valkoisiin 5 cm korkkaireihin, jotka olivat koristeltu näteillä paljeteilla. Hän käveli määrätietoisesti tiskille ja kaivoi laukustaan vaaleanpunaisen lompakon ja otti sieltä pankkikorttinsa. Hän allekirjoitti kuitin ja laittoi heti uudet kengät jalkaansa. Kun Jess viimein päätti lähteä kaupasta hänen katseensa osui liikkeen takanurkilla seisoskelevaan tyttöön. Hän oli aivan varma, että tyttö oli samasta koulusta. Ivallinen hymy kasvoillaan Jess suuntasi tytön luo astellen jalka toisensa eteen laukun heiluessa nätisti kaunottaren olkapäällä. Hän pysähtyi reilun metrin päähän tytöstä jonka kaikki vaatteet olivat mustia ja jonka kädet olivat täynnä viilto jälkiä. "Mitä tollanen ryysyläinen tekee Dolce & Gabbanan liikkeessä?" Kim kysyi katsellen tyttöä nenän varttaan pitkin ja seisoen täydessä ryhdissään ja kauneudessaan tytön edessä.
|
|
|
Post by Darelle on Jul 19, 2006 11:41:44 GMT 2
Dae oli juuri palaamassa vyö-hyllylle, kun suhtkoht tuttu ääni ajautui tytön tajuntaan. Hän kääntyi äänen suuntaan ja näki kuin näkikin erään tutun tyttösen, joka oli samassa koulussa. Jessica Kean, Dae oli kiittänyt onneaan, että oli tähän asti osannut vältellä tuota neitosta. "Ryysyläinen osaa pukeutua itse, persoonallisesti, eikä seuraa mitään lehtiä ja liiku massan mukana." Dae katsoi tyynen rauhallisesti tuota toista tyttöä, joka oikeasti oli nätti. "Vöitä ostan, mutta eihän sen sua pitäis kiinnostaa, vai oletko hakemassa lisää armeijaa?" tyttö kysyi ja käveli Jessin ohi vyöhyllykölle. Hän nappasi ne kaksi vyötä käteensä ja marssi kassalle. Dae kaivoi mustan pääkalloilla koristellun lompakkonsa taskustaan ja maksoi myyjälle ostoksensa. Dae käänsi katseensa takaisin tuohon suosittuun neitoseen. "Jatketaanko ulkona?" hän kysyi normaalin synkähköllä, mutta nätillä äänensävyllä. Pieni tiuskimis välikohtaus ei olisi pahitteeksi. Suorastaan se piristäisi päivää. Dae asteli ulos kaupasta ja istui eräälle penkille, vähän matkan päähän Dolce & Gabbanan liikkeestä.
|
|
|
Post by rockinrio on Jul 19, 2006 13:00:12 GMT 2
Jess katseli epäileväisen näköisenä tyttöä nenänsä eessä. "Voiks tota ees tyyliks kutsuu?" Jess kysyi Daelta omalla niin hienostunella äänellään ja katseli kynsiään, joiden kynsinauhat olivat menneet hieman huonosti. Seuraavaksi Jessillä olisi siis tarkoitus käpäistä ranskalaisessa manikyyrissä ja samalla myös pedikyyrissä kantapaikassaan. Eihän sekään haitaksi olisi. "Tollasia vöitä! No omapahan on asias.. Tollaset pitäs kieltää laissa. Mua ei kuule kiinnosta mun klikkii tollaset saatananpalvojat, jotka koittaa satuttaa itteesä, kun poikaystävä kuoli.. Voi,voi.. Et sitte enää yhtää enempää osais uida itsesäälissäs?" Jess tiuhkaisi Daen typrerille puheille ja heilautti blondit kiiltävät hiuksensa olkapäänsä taakse. 'Satuttaa nyt itteesä jonku kusipään takii, joka meni vittu tappaa ittesä jollain fucking aineil.. Huh huh!' Jess ajatteli mielessään. Toisaalta Jessin siäinen hyvis, jota tyttö ei ollut näyttänyt juuri kenellekkään halusi kannustaa Dae'a ees yrittämään selviytyy tollasen jätkän jälkee joka meni ja tappo ittensä. "Maailma on pullollaa jätkiä.. Hölmö!" Kim ajatteli ääneen. 'Hetkinen! En kai mä ajatellu ääneen! Voi jumalauta!' Jess tajusi juuri mitä oli sanonut, nosti käden suulleen ja käännähti ympäri hiukset hulmuten. "Mul ei oo nyt aikaa jäädä istumaan mihinkää! Oon varannu ajan tosta HoneyBee DaySpa:sta! Heippa! Äläkä edes kuvittele et oltais ees jotain samaa klikkii. ehei!" Kim sanoi Daelle ja takasi viimeisillä sanoillaan sen, että Jess ei ajatelut Daesta mitään hyvää. Tyttö kun oli niin sisimmässään Jess kyllä tunsi pientä myötätuntuoa Dae'a kohtaan, sillä se hölmö aikoo pilata oman elämänsä jonkun mulkun takia.
/Heh^^/
|
|
|
Post by Darelle on Jul 19, 2006 13:14:57 GMT 2
Dae ei ottanut Jessin huomautusta kuuleviin korviinsa. Kun puhe kääntyi tytön edesmenneeseen poikaystävään. Dae kääntyi Jessin suuntaan. "Kuka saatanan mulkku sulle on tommost kertonu?" Dae kysyi Jessiltä. Ei kukaan tiedä tämän poikaystävän kohtalosta tässä maassa, ellei sitten samaista koulua viime vuonna käynyt 'ystävä' ollut kertonut. Dae katsahti hetkeksi tennareihinsa. Tottahan se oli, että tyttö oli masentunut, mutta itsesääliksi hän ei ainakaan sitä kutsunut. Elämä oli pilalla poikaystävän takia. Toisaaltahan Dae piti toisen kuolemaa omana vikanaan, että kaiketi se sittenkin oli jonkin asteen itsesääliä. 'Tartten muute uutta kynsilakkaa ja täs paskas paikas kun ei sitä muualla myydäkään kuin HoneyBee DaySpa:ssa. ' Dae ajatteli ja käveli liikkeeseen. Hän huomasi heti tulleensa samaan paikkaan kuin Jess. Eipä ollut Dae kuunnellut Jessin viimeistä lausetta, oli kai ollut omissa ajatuksissaan siitä, miten maailma olisi helpompi paikka elää, jos mitään ei olisi tapahtunut.
Dae suunnisti samantien kohti kynsilakkoja. Hän katseli asiantuntevasti eri merkkejä, kunnes päätyi parhaiten pysyvään ja parhaimmalta näyttävään merkkiin. Hän nappasi kynsilakan ja käveli kassalle. "Ai, että tämmöinen tällä kertaa. Olen muuten jutellut Aasialaisten muotisuunnittelijoiden kanssa ja he kehuivat kovasti tätä merkkiä." kassalla oleva nainen hymyili lempeästi. "Olet perillä meikkien muotimerkeistä." nainen papatti edelleen. Daen teki mieli sanoa, ettei häntä ollenkaan mitkään muotimerkit kiinnostaneet. Tätä lakkaa hän kotimaassaankin oli käyttänyt. Ei Dae oikeasti tiennyt, että se oli Amerikassa oikein muotimerkki.
[xDD Minun pieni muotialan asiantuntija Dae, joka ei ole perillä mistään muusta kuin Aasian merkeistä.. ]
|
|
|
Post by rockinrio on Jul 20, 2006 8:43:14 GMT 2
Vaikka Dae ei vastannut Jessille, ei tyttö siitä paljoa siitä välittänyt. Hän vain jatkoi kävelyään kohti HoneyBee DaySpa:ta, joka oli aivan nurkan takana. Liike oli päivähoitola, jossa tehtiin muunmuassa erilaisia naamioita, mutta se toimi myös parturi-kampaamona. Liikkeen omistaja oli Jessin äidin Janicen hyvä ystävätär.
Uusien korkaareiden kopseessa Jess käveli DaySpa:n ovista sisään kaikessa kauneudessaan, mitä hän sinä päivänä omasi. Hän käveli tiskille, jossa paikan omistaja seisoi palvelemassa asiakkaita. "Hei Will!" Jess sanoi ja antoi poskisuudelman pitäjän molemmille poskille. "Hei Jessica! Toivottavasti viihdyt tänään hieman kauemmin kuin viimeksi.." Will, paikan omistaja sanoi Jessille. valJess heitti laukkunsa kassan vieressä olevalle sohvalle ja käveli siitä määrätietoisesti, kuin automaattisesti valitsemaan sen merkkiset tuotteet, joita hän haluaisi käyttää ranskalaisessa manikyyrissään. Yllätyksekseen Dae tyttönen, johon Jess oli törmännyt juuri hetki sitten oli kaivelemassa kynsilakkoja juuri sopivasti Jessin edessä. "Väistyisitkö.." Jess sanoi ja otti hyllystä kaksi pientä pulloa ivallinen virne naamallaan. "Ootko menossa johku naamiaisiin, kun tollasta lakkaa ostat? Tai.. Älä vastaa, mua ei kiinnosta!" Jess sitten sanoi ihan vaan itsensä mieliksi.
Jess käveli istumaan yhteen lukuisista tuoleista, jotka olivat aseteltu riviin seinän viereen. Hän nosti jalkansa rahille ja vilkaisi taas kynsiään. Pian yksi työntekijöistä juoksi Jessin luo. Jess tunsi tämänkin tytön. Hänen nimensä oli Anna. Anna oli sievä ja kevytrakenteinen ruskea hiuksinen tyttö. Hän jos joku osasi hommansa Willin lisäksi tässä puljussa. "Olihan se ranskalainen manikyyri ja pedikyyri?" Anna kysyi Jessiltä varmistaakseen.
|
|
|
Post by Darelle on Jul 20, 2006 14:25:53 GMT 2
Dae katsoi Jessiä jokseenkin säälivä ilme kasvoillaan. Ei edes itse osaa kynsiään hoitaa, täytyy ihan johonkin liikkeeseen mennä. Dae ainakin itse oli sitä mieltä, ettei moisia tarvinnut, pärjäsi hyvin itsekin. Niin se oli aina mennyt, Dae oli saanut järkätä elämänsä aivan yksin ja hän oli joutunut tekemään kaiken yksin. Ystäviäkään täältä kamalasta paikasta ei ollut löytynyt, paitsi ne muutamat samaan klikkiin kuuluvat, jotka olivat jotenkin tuttuja. Dae vilkaisi Jessiin, jonka luokse joku työntekijä oli rientänyt. Voisihan Jess olla mukavakin, kunhan jotenkin saisi näytettyä, ettei Dae ollut pohjasakkia, vaikka koulun 'kuningattaret' sitä mieltä olivatkin. Dae ei ymmärtänyt alkuunkaan mitä järkeä oli edes koko klikkijärjestelmässä. Mikseivät kaikki voisi olla keskenään hyvissä väleissä. Dae katsahti seinällä roikkuvaan peiliin. Hiuksissa olevat eriväriset raidat alkoivat olla jo hieman haalistuneet ja tyvikasvua oli jonkin verran. "Paljon raitojen laittaminen maksaa?" hän kysyi kassalla seisovalta Williltä. Will kertoi hinnan Daelle ja samalla mainitsi, että aikojakin olisi vaikka heti. Dae tarttui tuumasta toimeen ja sitten sitä jo eräs työntekijä riensikin laittamaan Daelle paikkaa valmiiksi.
Jonkin aikaa siinä meni, mutta taas oli Daen hiuksissa kunnon shokkivärisiä raitoja. Vaalean sinistä, pinkkiä, punaista, vihreää ja lilaa. Siinä raitojen värit. Ja hienolta näytti. Oikeastaan Dae suorastaan toivoi saavansa Jessistä juttukaverin, ei sitä kuitenkaan bestiksiksi ruveta, mutta olisi ihan kiva olla väleissä kaikkien kanssa.
|
|
|
Post by rockinrio on Jul 21, 2006 14:14:03 GMT 2
Jess nappasi viereiseltä pöydältä lehden ja ryhtyi selailemaan sitä. 'Mitäköhän ihmeellistä siinä Britneyssäkin on kun se joka kerta pääsee etusivulle..?' Jess mietti ja pudisteli päätään. Anna aloitti operaation jaloista ja ryhtyi tekemään pedikyyriä pesemällä Jessin jalat ensin jollakin viilentävällä aineella. Hänen silmäänsä osui taas kerran Dae, joka oli myös istahtanut erääseen tuoliin aivan Jessin lähelle. Jessiä ei voinut vähempää kiinnostaa joku rokkarilikka. Häntä suoraan ällötti se kuinka joku tuollainen kävi HoneyBee DaySpa:ssa, jota hän itse käytti. Eihän Jess nyt voinut ajaa Daea pois, kun ei liike ollut Jessin omistuksessa. Hänen oli vain 'kiduttava' sen aikaa kuin tuo lähtisi nykimään. Hän laittoi lehden pois, kun Anna oli saanut pedikyyrin päätökseen ja ryhtynyt tekemään ranskalaista manikyyria. Ei, Dai ei ollut vieläkään häipynyt. Jessin pienet aivosolut alkoivat yli kuumentua, kun hän yritti miettiä miten saisi Daen pois liikkeestä. Mahdotontahan se oli ja viimein Jess päätti antaa olla. Miksi hän vaivaisi päätään tuollaisen takia? Pian Jessin kynnet taas loistivat kauneuttaan ja Jess nousi ylös. Daelle laitettiin vieläkin raitoja päähän. 'Miksi joku pilaa hiuksensa tollasilla suorastaan shokeeraavilla väreillä?' Jess mietti ja heilautti vaaleita hiuksiaan peilin edessä. Jessin hiusväri on aina ollut luonnstaankin vaalea, eikä tytön hiuksia oltu värjätty koskaan. Eikä siihen kyllä Jessin mielestä ole ollut tarvettakaan. Jess istahti sohvalle, joka oli asetettu aivan kassan läheisyyteen. Hän ryhtyi juttelemaan Willin kanssa ja sivusilmällä vilkaisi Daeen päin oliko tämä jo lähtenyt. "Lähetä isälle lasku. Se kyllä maksaa.." Jess sanoi Willille ja selaili viimeisintä muotilehden numeroa. "Täytyykin kipaista tuolla Chanelin liikkeessä.. Loppukesän mallisto taitaa olla tullut jo.." Jess sanoi ohimennen Willille ja vilkaisi taas Daehen päin.
//Tää nyt tällänen pikanen rooli vaan, ni pääse taas jatkamaan.. ^^//
|
|
|
Post by Darelle on Jul 21, 2006 15:08:01 GMT 2
Dae nousi tuolista, kun raidat hohtivat taas nätisti mustalta pohjalta. Jessin pedikyyri ja manikyyri olivat siis jo valmiit, sillä vaaleahiuksinen oli hyvää matkaa tarpomassa pois päin. Dae maksoi värjäyksen ja lähti itse ulos liikkeestä. Hän katsoi Jessin perään. 'Aika moinen kana. Pitää itteään niin vitun hienona tyyppinä. Aina ei kyllä pelkkä suosio ja ulkonäkö vaikuta.' Dae ajatteli itsekseen. Hän istahti eräälle penkille ja katseli ihmisten menoa. Melkein kaikilla näytti olevan kiire jonnekin päin. Daea ei voinut vähempää kiinnostaa kesän ja syksyn mallistot plus muut vastaavat muotihommat. Dae teki niinkuin tahtoi, käyttäytyi niinkuin tahtoi ja pukeutui niinkuin tahtoi. Ennen vanhemmat olivat jokseenkin rajoittaneet tytön elämää, eivät enää. Dae teki mitä mieleen juolahti, eikä se kaikki ollut niin järkevää.
[Lyhyt, mutta ei oikeen inspaa.. ._.']
|
|
|
Post by oruma on Jul 26, 2006 11:29:13 GMT 2
Tyttö ruskeissa kutreissaan käveli kauniit korolliset kengät jaloissaan, ja pieni laukku olalla heiluen. Määrätietoisena tämä kuvankaunis neitokainen asteli liukuovista sisään ja väisteli taidokkaasti muita ihmisiä suuressa ihmisvilinässä. Emily Wale oli hänen nimensä. Mihinköhän hän suuntaisi? Hetken mietittyään hän lähti hipsuttelemaan kohti Chanelia, jos vaikka uusi mallisto olisi tullut. Tytön mennessä HoneyBee DaySpa:n ohi, hän huomasi Jessin kävelevän juuri ulos kyseisestä liikkeestä "Jess!" Em sanoi iloisesti virnistäen ja käveli halaamaan ystäväänsä. Todella mahtava yhteensattuma, että Jesskin oli samaan aikaan shoppailemassa kuin hänkin. Jessistä Emilyn katse siirtyi tyttöön, jolla oli aika.. erikoiset hiukset. Kylmät väreet menivät tytön selkäpiirtä pitkin. Miten joku pystyi tekemään hiuksilleen jotain noin kauheaa? Toisaalta, se oli jokaisen oma asia. "Ei näin" Em tokaisi Jessille, ja nyökkäsi Daen suuntaan.
/toivottasti seura ei haittaa ^^'/
|
|
|
Post by Darelle on Aug 3, 2006 20:33:09 GMT 2
[Ei minuu seura haittaa, ei ^^ Meniskö järjestys nyt sitte niinku RockinRio, darelle, oruma?]
|
|
|
Post by oruma on Aug 3, 2006 21:43:32 GMT 2
/No hjuva ^^ järkkä käypi vallan mainiosti/
|
|
|
Post by rockinrio on Aug 5, 2006 17:45:23 GMT 2
Jess selaili lehden äkkiä läpi ja laittoi sen sitten takaisin pienelle pöydälle mistä oli sen ottanutkin. Hän noukkasi laukkunsa sohvan reunalta ja heilautti samalla hiuksiaan omalla diivamaisella tyylillään. "Tulen viimeistään ensi viikolla uudestaan.. Ei varmaankaan tarvitse varata aikaa.. Vai?" Jess sanoi Willille vielä ennen kuin lähti suuntaamaan ulos liikkeestä. "Selvä se! Ei tarvitse!" Will huusi tiskin takaa, jonka jälkeen Jess astui ulos liikkeestä. Hän loi taas mulkaisevan katseen Dae'en. Myös Dae näytti suuntaavan pois liikkeestä. 'Mitähän vittua toiki seuraa..' Jess tuhahti mielessään. Pian hän kuitenkin kuuli tutun äänen huutavan Jessin nimeä. Hän kohotti katseensa ja yritti löytää katseellaan tuttuja kasvoja. "Em!" Hän huusi ja lähti kiputtamaan korkkareiden kopsuessa jotain hölkän tapaista kohti hyvää ystäväänsä. He halasivat ostoskeskuksen aulassa ja kun he irtaantuivat toisistaan hieman teennäisen halauksen jälkeen suoritettiin viralliset poskisuudelmat. Se vain oli tullut suosittujen tavaksi. Jess hymyili Emille. "Tosi kiva saada vähän shoppailu seuraa.. Tuutko mukaa jos mennää yhessä tohon Johnny Boy's:iin?" Jess sanoi Emille ja vilkaisi hänkin myös Daen suuntaan.
//Tää nyt taas tällänen nopee rooli, ni päästää jatkaa.... ei pal edenny.. -.-//
|
|
|
Post by Darelle on Aug 7, 2006 14:08:40 GMT 2
Dae istui kaikessa rauhassa penkillä. Hän kaivoi kännykkänsä taskustaan ja katsoi sen näytöllä olevaa kelloa. Kohta voisi lähteä. Ei täällä mitään mukavaa ollut ja noita 'Ihqd44'-tyyppejä ei jaksanut katsella, ei. Varsinkin kun paikalle ilmaantui vielä toinenkin suosittu. Dae katsoi sivusilmällä hiuksiensa 'lävitse' noiden kahden tervehdys haleja ja pusuja. Ei Dae noin kaverilleen tekisi, ei ikinä, mutta asia olisi täysin toinen, jos kyseessä olisi poikaystävä. Ajatus sai Daen pysähtymään täysin. Tumma ajatusverho repäisi tytön jälleen mukaansa. Ajatukset ajelehtivat pelkissä synkissä asioissa, eikä uusista raidoista hiuksissakaan enää ollut mitään iloa.
[Anteeksi tosi lyhyt, mutta käsketään pois koneelta. Ja sitten toinen juttu; siitä Daen poikaystävästä ei oikeesti tiedä kukaan, vaikka nyt sen Jessin jutun hyväksyin, mutta jos nyt vaikka sitten vähän leikittäs, että se Jess vaan jostain sen repäs tai jotain. Yleensä ihmiset ei moisista pahemmin kenellekään kerro, eikä niitä viiltojälkiäkään pahemmin esitellä. :/ ^^']
|
|